Millainen on kansallismaisema Koli syksyllä? Koli on suosittu matkakohde erityisesti kesällä, mutta ruska-aikaan syksyllä Koli on retkeilijän paratiisi. Ruskan ajankohtaa on mahdoton ennustaa tarkasti, mutta yleensä ruska on Kolilla parhaimmillaan syys–lokakuun vaihteessa. Silloin Ukko-Kolin laelta avautuva kansallismaisema pukeutuu keltaisen-, oranssin- ja punaisenkirjavaan juhla-asuunsa ja saa vierailijan huokaisemaan ihastuksesta.
Suomalaisuuden ikoniksi noussut Eero Järnefeltin maalaus Syysmaisema Pielisjärveltä kuvaa sekin Kolin kansallispuiston maisemia juuri ruskan aikaan. Maisema on innoittanut muitakin suomalaisia taiteilijoita Jean Sibeliuksesta Juhani Ahoon.
Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara ja se sijaitsee Pielisjärven rannalla Lieksassa. Kolin kansallispuisto – Suomen kenties tunnetuin luontokohde – on pinta-alaltaan 3000 hehtaaria ja levittäytyy Joensuun, Lieksan ja Kontiolahden alueille. Joensuusta Kolille on matkaa noin 60 kilometriä. Ukko-Koli on Kolin korkein huippu, se, jonka laelta The Kansallismaisema avautuu, ja josta useimmat puhuvat puhuessaan Kolista.
Huippujen kierros huipentuu Ukko-Kolin huipulle
Klassikkoreitti lähtee Break Sokos Hotel Kolin pihasta ja huipentuu Ukko-Kolin huipulle kansallismaiseman ääreen. Helppokulkuisen, noin puolistoista kilometriä pitkän ympyräreitin ensimmäisen pysäkki on Akka-Koli, jonka maisemat avautuvat Kolinselälle, auringonlaskun puolelle. Seuraavaksi kiivetään Ukko-Kolille, joka käräjäkivineen ja hurjine tarinoineen tekee vaikutuksen. Käräjäkivet ovat saaneet nimensä siitä, että muinoin paikalla käytiin käräjiä, ja tuomio jätettiin jumalten käsiin: Syytetty heitettiin alas kielekkeeltä ja jos hän palasi, hän oli syytön. (Huh, toivottavasti tämä taru on tarua.)
Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä huippujen kierros vie Ukko-Kolin huipulle kuuluisan kansallismaiseman ääreen. Näkymä on henkeäsalpaava kaikkina vuodenaikoina, mutta syksyllä ruskan värit tekevät siitä erityisen.
Vastuullisen matkailijan vinkki: Säästä kansallismaisemaa myös tuleville sukupolville ja pysyttele merkityllä reitillä. Reitiltä poikkeaminen kuluttaa ympäröivää luontoa ja on uhka lajien monimuotoisuudelle. Esimerkiksi herkän neidonkengän kasvupaikka Kolilla on tuhoutunut, koska turistit ovat talloneet sen pilalle. Älä siis ylitä tai ohita esteitä, jotka on pystytetty ympäristön suojelemiseksi.
Yli sata kilometriä retkeilyreittejä
Huippujen kierroksen lisäksi Kolin kansallispuistosta löytyy noin 80 kilometriä retkeilyreittejä ja patikkapolkuja kaiken kuntoisille. Suosittuja reittejä ovat Huippujen kierroksen lisäksi Kolinuuron kierros (3,1 km), Mäkrän kierros (7,5 km) ja Kasken kierros (4,1 km). Vaaramaisemissa korkeuserot ovat suuria ja monilla reiteillä on jyrkkiä portaita, joten ne vaativat jonkinlaista peruskuntoa.
Syksyisiä tapahtumia Kolilla
Syyskuussa Kolilla soi Koli Ruska Blues. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään Break Sokos Hotel Kolissa, ja bluesin lisäksi keikoilla kuullaan soulia, jazzia ja rock’n’rollia.
Vaarojen maraton on suosittu polkujuoksutapahtuma, jonka liput myydään loppuun nopeasti. Lokakuussa järjestettävässä tapahtumassa kisataan eri mittaisilla reiteillä komeissa maisemissa.
Hemmottelua Koli Relax Spassa
Mikäpä sen ihanampaa kirpeässä syyssäässä ulkoilun jälkeen kuin antautua hemmoteltavaksi kylpylän lämmössä! Iltalehden lukijoiden suomen parhaaksi valitsema kylpylä on aikuisille suunnattu ja siellä on altaiden lisäksi erilaisia elämyssuihkuja ja saunoja. Ja elämyksen kruunaa tietenkin kansallismaisema, jota voi ihailla kylpylän poreissa skumppaa siemaillen.
Hotellit ja majoitus Kolilla
Kolilla on kaksi varsinaista hotellia: kansallispuiston sydämessä sijaitseva Break Sokos Hotel Koli ja Kolin kylällä sijaitseva, syksyllä 2023 avautunut upouusi Break Sokos Hotel Koli Kylä. Myös kotimajoitusta ja vuokrattavia lomahuoneistoja löytyy.
Katso tarjoukset Kolin majoitukseen.
Lue myös
Ensikertalaisen Koli – elämyksiä sähköpyöräilystä Pielisen-risteilyyn
Nuuksio lasten kanssa – kaksi helppoa päiväretkeä Haukkalammelta
5 vinkkiä syksyiseen Helsinkiin
Artikkeli sisältää mainoslinkkejä. Kiitos, jos varaat mainoslinkkien kautta ja tuet siten Cocoa etsimässä -sivuston ylläpitoa.
Koli on oikein kaunis paikka, ja kivalta kuulosti Kolin reissu, ja ilmeisesti säätkin suosi! Me ollaan oltu muutamaan kertaan kesän ja talven lisäksi syksyllä, ja silloin on kyllä ollut aina enemmän tai vähemmän sumuista. Tuo Vaarojen maraton on ollut Marikalla mielessä jonkin aikaa, pitää yrittää ensi vuonna saada kalenterit siihen kuntoon, että onnistuu.