≡ Menu

Tinkimisen jalo taito

Tarinoita maailmalta

Jylhien vuorten ympäröimä laakso järvineen on sankan savusumun peitossa. On roskienpolttosavotan aika. Savu käy henkeen ja silmiä kirvelee. Toivomme, että Toba-järven Tuktuk-saarella, jonne olemme juuri matkalla, olisi hieman raikkaampi ilma – ja onkin!

Järven selän takana siintävillä vastarannoilla sen sijaan yksi jos toinenkin notski savupylväineen kohoaa kohti taivaita kuin kokot koti-Suomessa. Mikä sopiikin kuvaan enemmän kuin mainiosti, sillä mittumaari on aivan nurkan takana. Ilma on viileämpi kuin mihin olemme menneinä kuukausina tottuneet, ja välillä rihmoo kevyttä sadetta. Ihan kuin Suomessa juhannuksena! Kaljat kylmään ja Paratiisi soimaan!

Majapaikkamme Liberta Homestayn yleismiehenä häärivä mukava pojankloppi esittelee meille juhannusmökkimme. Koristeellinen batakkitalo on yksinkertainen kyykkyvessoineen, mutta muuten oikein upea ja siisti. Lisäksi terassilta avautuu vaikuttava näky kohti vuoria. Kelpaa! Ei muuta kuin avaimet kouraan, kiitos.

Pistämme merkille avaimenperän virkaa toimittavan puisen ukkelin. Vitsi miten hieno! Tällaiset avaimenperät olisivat kotonakin upeat. Tiedustelemme yleismiesjantuselta mistä niitä voisi ostaa, mutta hänellä ei ole tietoa, vaan opastaa kääntymään turistikauppojen puoleen. Shoppailukierroksella vedämme vesiperän toisensa jälkeen. Matkamuistoliikkeissä avaimenperää esitellessämme myyjät puistelevat päätään ja yrittävät tyrkyttää jotain tusinatavaraa tilalle. Ei kiitos. Lopulta kysymme majapaikkamme isännältä itseltään mistä puu-ukot on hankittu ja vihdoin tärppää! Oikein puuseppäsmies niitä nikkaroi saaren toisella puolella.

Astumme sisään batakkitaidetta ja käyttöesineitä pursuavaan verstaaseen, jossa ei näy ristin sielua. Huhuilemme hetken, ja pian timpuri itse ilmestyy takahuoneesta. Esittelemme avaimenperäämme ja kysymme olisiko mahdollista saada pari samanlaista. Vastaus on myöntävä, mutta minimimäärä olisi kymmenen kappaletta. Meillä on tarve vain parille, mutta näin spesiaaleja tuliaisia olisi ilo viedä kotiväelle, joten päätämme tarttua tarjoukseen. Nyt on edessä enää kaupanteon haastavin osuus: tingintä.

Lähtöhinta on 150 000 rupiaa eli noin kymmenen euroa. Ei siis lainkaan paha, mutta tinkiminen kuuluu täällä asiaan, joten ryhdymme hilaamaan hintaa alas. Meillä on sopimus, että Arna ei tingi, joten Arto ryhtyy hommiin.

Olemme jostain lukeneet, että sopiva aloitussumma on kolmasosa hintapyynnöstä, joten Arton tiukka vastatarjous on 50 000. Mestari naurahtaa ja pitää kiinni lähtöhinnasta. Välillä mies pitelee otsaansa kurjan näköisenä ja kertoo köyhästä perheestään, kaikonneista turisteista ja hiipumassa olevasta elinkeinostaan. Arna on jo melkein itkua vääntämässä, mutta Arto tietää tämän olevan pelin henki, joten vääntö jatkuu. Kaupankäyntiä jatketaan hyvässä hengessä ja lopulta yhteisymmärrys löytyy. Kymmenen puu-ukon hinnaksi sovitaan 100 000 rupiaa. Kättä päälle sopimuksen merkiksi ja jätämme miehen työn touhuun.

Pari päivää myöhemmin palaamme sovitusti noutamaan ukkeleitamme. Puusoturit paistattelevat päivää ulkona auringossa ja näyttävät juuri sellaisilta kuin pitääkin. Väri on tosin mökkimme avaimenperää vaaleampi, mutta puuseppä kertoo tämän kuuluvan asiaan ja värin tummenevan käytössä.

Kun on maksun aika Arto ojentaa myyjälle sovitun satatonnisen. Mutta mitä tekee Arna? Kaivaa kukkarostaan 50 000 ja sujauttaa nopeasti myyjälle. ”Turistitkin on kaikonneet ja hänellä on köyhä perhe elätettävänä eikä täällä ole muita asiakkaitakaan…”

Mies näyttää tyytyväiseltä – puuseppä siis, ei Arto. Sinne meni hyvät tinkimiset.

No, mies oli palkkansa ansainnut. Puu-ukoista on tullut lempiesineitämme, eikä kymppi moisista taideteoksista ollut hinta eikä mikään. Tapauksen jälkeen olemme kuitenkin pitäneet entistä tiukemmin kiinni sopimuksesta, että kauppoja hierottaessa Arnan tehtävänä on pysytellä mahdollisimman kaukana tilanteesta.

Lake Toba avaimenperat

ARVONTA SUORITETTU! Osallistu arvontaan ja voita aito käsintehty batakkisoturi!

Meillä nämä soturit ovat edelleen tositoimissa erinäisten avainnippujen vartijoina. Haluaisitko sinäkin matkamuiston, joka ei ole kiinalaista tusinatavaraa vaan uniikki, käsintehty taideteos? Osallistu arvontaan ja voita yksi Toballa teetetty ukko omaksesi! Kirjoita kommenttikenttään oma tinkimiskokemuksesi ja olet mukana batakkisoturin arvonnassa. Vastausaikaa on sunnuntaihin 11.12. asti. Suoritamme arvonnan maanantaina ja ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti (jätä siis sähköpostiosoitteesi kommenttiin, se näkyy vain meille). ARVONTA SUORITETTU 12.12. ja voittajaksi valikoitui random.orgin avulla HEIMO! Onnea!

Toba_avaimenpera

Tästä kuvasta näkyy kuinka kauniiksi väri patinoituu käytössä. Kyllä tällaista nykkeliä kehtaa roikuttaa eteisnaulassa!

{ 24 comments… add one }
  • Kata Harjunen 7.12.2016, 09:45

    Olen tällä hetkellä vuoden kestävällä reissulla Kaakkois-Aasiassa josta kolme kuukautta nyt takana. Alkuun tinkiminen tuntui ahdistavalta mutta näin pitkällä reissulla sillä säästää pitkän pennin. Nyt kun sitä on hetken ”harjoitellut”, olenkin tykästynyt tähä hassuun lajiin jossa hyvässä hengessä pääsee juttusille mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Hymyileminen ja paikallisen kielen yrittäminen tekee tilanteesta yleensä oikein mukavan ja mikäli toinen osapuoli ymmärtää englantia, tinkaamisen lomassa on kiva hassutella ja nauraa yhdessä. Toki myös itse olen tehnyt tuota rahan sujauttelua myös kaupan päätteeksi 😀

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:16

      Me ollaan aika paljon myös matkailtu Aasiassa ja siellähän tuota tuikitärkeää taitoa on tullut opeteltua… Osalla meistä se sujuu paremmin ja osalla huonommin. Mitä pidempi matka, sitä helpompaa tinkiminen on reissun loppupuolella, kun siihen on päännyt taas vähän sisään. Tuo on kyllä totta, että tinkimisrituaali on hyvä tapa päästä juttusille paikallisten kanssa.

  • Mari 7.12.2016, 11:03

    Olin viimevuoden jouluna Marokossa. Olin jo osittain tottunut tinkimiseen, joten lähestyin rohkeasti hedelmäkojua, josta toinen matkailija kertoi saaneensa halvalla hyviä granaattiomenoita.
    Vanha myyjäherra ei tietenkään puhunut englantia, joten aloitin lukion kahden kurssin oppimäärän muistelemisen. Sain tingittyä hinnan lopulta n. puoleen kunnes tein virheen numeroiden kanssa. Minun piti sanoa viisi (cinq) mutta sanoinkin kaksikymmentä (vinqt)! Vanha mies vain naureskeli eikä suostunut enää myymään hedelmiä halvalla. Jäi ostamatta kun hävetti niin paljon, onneksi seuraavan kojun nuori poika puhui vähän englantia!

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:19

      Auts, kielihommat on kyllä haastavia! Toivottavasti sait toisesta kojusta hedelmät yhtä edullisesti :). Meilläkin on eräs ranskankielinen ”tinkimiskokemus” takana. Oltiin eteläranskalaisessa kylässä kirppisellä, jossa iskettiin silmämme pieneen tuoliin. Myyjä pyysi siitä (ymmärtääksemme) kuutta euroa, mutta saimme sen neljällä, koska se oli ainoa numero, joka Arnalla tuli ranskaksi siinä hetkessä mieleen :). Tästä tapauksesta me ollaan itse asiassa julkaistu juttukin: https://cocoaetsimassa.fi/uzes-kirppisloyto-etela-ranskasta/

  • MarjaKoo 7.12.2016, 20:45

    Siitä tuli ihan lempparimekkoni, kun ensin oli Teneriffalla mietitty myyjän kanssa sopivaa hintaa… Sainpahan tingattua ihan mukavasti, kun samalla puhuimme maidemme eroista ja kulttuureista.

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:20

      Tinkiminen on kyllä hyvä tapa päästä juttusille paikallisten kanssa. Kiva kuulla, että mekosta on ollut iloa!

  • Anne Agnes 8.12.2016, 20:13

    Oli viimeinen iltamme Turkin Sidessä ja kuusivuotiaan kummitytön tuliainen ostamatta. Kaupat olivat jo sulkeutumassa, enkä ollut vielä löytänyt etsimääni violettia mekkoa, jota tyttö oli toivonut. Ostoskadun aivan loppupäässä oli pieni puoti, jossa myytiin myös lastenvaatteita ja sieltä löytyi täydellinen mekko – kuin tuhannen ja yhden yön saduista! Kauppias oli jo nostanut kaikki tavarat kadulta sisälle ja oli valmis sulkemaan, mutta sitä ennen piti neuvotella vaatteen hinnasta. En enää muista, mitä hän mekosta pyysi, mutta noin puolta hintaa alkuperäisestä tarjosin. Siinä sitten pikku hiljaa hivutettiin tarjouksiamme lähemmäksi toisiaan, kunnes yhteisymmärrys syntyi, tosin kauppiaan valitellessa liiallista hyväsydämisyyttään. Annoin miehelle sovitun summan seteleinä, jotka hän suurieleisesti paiskasi lattialle, toivotti hyvää yötä ja hätisti meidät kaupasta ulos. Siinä sitten seisoimme pöllämystyneenä kadulla ja minä hieman häpeissäni, olinhan mitä ilmeisemmin loukannut kauppiasta maksamalla kuitenkin vaatteesta liian vähän. Myöhemmin kerroin tarinaa eräälle paikalliselle, joka sanoi, että kysymyksessä olikin vanha tapa: jotkut uskovat, että päivän viimeisen asiakkaan antamien rahojen heittäminen kaupan lattialle tuo onnea kauppiaalle. Turhaan olin siis ollut häpeissäni ja mekkokin otettiin riemusta kiljuen vastaan.

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:24

      Haha, kulttuurierot herättää kyllä monesti ihmetystä! Voimme kuvitella, että ko. tilanteessa on joutunut vähän hämilleen myyjän käytöksestä. Aasiassa on myös jotain tinkimiseen liittyviä rituaaleja. Esim. että ensimmäisen asiakkaan kanssa on pakko saada kaupat solmittua, muuten kauppa ei käy koko päivänä, ja niillä ekasta kaupasta saaduilla rahoilla pitää käydä koskettamassa kaikkia myytävänä olevia tuotteita. Tästä vinkki Aasian-matkaajille: Kannattaa mennä shoppailemaan heti aamusta, sillä silloin hinnan voi saada tingittyä todella alas!

  • Heimo 8.12.2016, 20:13

    Vuosituhannen alun paikkeilla oltiin Bangkokissa. Työkaveri pyysi tuomaan tuliaisiksi tietyn lompakon. Minä sitä sitten etsimään ja tuota pikaa ostoskadulta löytyi niitä myyvä kaveri. Vuoren kokoisesta kielimuurista huolimatta tinkiminen saatiin käyntiin. Aikani tingittyä päästiin minua tyydyttävään hintaan (tai en jaksanut enää). Yllätys oli suuri kun maksettuani sain kaksi lompakkoa…..kiitettiin ja jatkettiin matkaa tyytyväisinä.

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:28

      Siinähän kävi sitten paremmin kuin hyvin! Ja onnittelut lienevät paikallaan, voitit nimittäin arvonnassa! Arvontatonttu toimittaa palkinnon sinulle lähipäivinä 🙂

  • Minna 10.12.2016, 10:08

    Olin joitakin vuosia sitten joogaamassa viikon Teneriffalla. Kiertelin pikkuliikkeitä ja katselin laukkuja.
    Aloitin kaupanteon, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Kiitin ja poistuin kaupasta, jolloin myyjä heitti minua laukun sisällä olleella sanomalehtipallolla päähän. Hetki meni siinä seisoessa ja pohtiessa, että mitä ihmettä tässä just tapahtui. Myyjä vahvisti vielä ärtymystään solvaamalla minua sanallisesti.

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:31

      Heh, tämäkin on meille tuttua. Meitä ei ole sentään heitetty paperitollolla päähän, mutta kaikenlaisia solvauksia on kyllä kuultu, jos olemme jättäneet kaupat tekemättä. Sellainen käytös sopii vähän huonosti suomalaisen pirtaan, mutta kyllä siihenkin tottuu, kun tarpeeksi usein näkee…

  • Hanna 11.12.2016, 14:26

    Bangkokissa rahanvaihtokojulla ei näkynyt kursseja. Eipä ollut aikaisemmin tullut mieleen, että täkäläisessä rahanvaihdossa (R) voitaisiin tinkiä, mutta näin vaan mieheni (M) teki puolivahingossa.
    M: ”Euros?”
    R: ”37,2”
    M pudisteli päätään – toki hymyillen.
    R: ”How many?”
    M: ”38”
    R: ”Okay”

    • Cocoa etsimässä 14.12.2016, 12:39

      Oho! Eipä olla mekään kuultu, että rahanvaihdossa voisi tinkiä! Ei olla toisaalta kyllä kokeiltukaan, mutta ehkä pitäis 🙂

  • Cocoa etsimässä 12.12.2016, 19:21

    Lämmin kiitos kaikille osallistumisesta ja hauskoista tinkimistarinoista, niitä oli hauska lukea! Onnetar valitsi batakkisoturin uudeksi omistajaksi Heimon, onnittelut! Palkinto toimitetaan sinulle mitä pikimmiten 🙂

  • Terhi / Muru Mou 16.12.2016, 00:48

    Haha 😀 Monestikohan minä olen lopettanut tinkimisen ja maksanut pyydetyn summan kun mieleen on tullut, että kumpikohan sitä euroa ja kahta enemmän tarvitsee. Ihan sama siinä vaiheessa, vaikka tinkiminen olisikin tapana 🙂 Hienot avaimenperät!

    • Cocoa etsimässä 16.12.2016, 09:29

      Joo, meillä Arna toimii (useimmiten) just näin, mutta Arto haluaa tinkiä, koska se kuuluu maan tapoihin :).

      Kiitti, me tykätään noista avaimenperistä kovin, ne tuo jokaisella ovenavauksella mieleen hienot seikkailut maailmalla :).

  • Heh, aivan ihana kertomus! Minäkin olen huono tinkimään ja pystyn hyvin samaistumaan Arnan hempeilyyn tässä kohtaa. 😀

    • Cocoa etsimässä 3.1.2017, 12:35

      Kiitos Virpi! 🙂

  • Meri / Syö Matkusta Rakasta 17.12.2016, 14:55

    Haha, eikä mikä loppuhuipennus tällä tarinalla oli! Arna, sinulla on hyvä sydän. Itse oon vähän liian kyyninen uskoakseni noita nyyhkytarinoita, ainakaan kovin usein. 😉 Mutta tuskin se raha huonoon tarkoitukseen kuitenkaan meni!

    • Cocoa etsimässä 3.1.2017, 12:36

      Mä oon ihan liian pehmo, vaikka en mäkään niitä nyyhkytarinoita kyllä usko 😀 -Arna

  • Merja / Merjan matkassa 17.12.2016, 17:15

    Tinkiminen ei kuulu lempipuuhiin, mutta sitten kun siihen ryhdyn, tinkaan viimeiseen asti. Ikimuistoisin kokemus Arushasta, Tansaniasta. Tinkasin aluksi 100 dollaria maksavan taulun (ilman kehyksiä) 20 dollariin. Tiukkaa vääntöä oli ja kolme kertaa poistuin kaupasta ennenkuin kaupat syntyi. Myyjä sanoikin sen jälkeen minun olevan ”tough businesslady” 🙂

    • Cocoa etsimässä 3.1.2017, 12:37

      No huh, siinä oli aikamoinen suoritus! Olis hyvä aina jokaisessa maassa tietää, että kuinka paljon hinnoissa suurin piirtein on ilmaa. Että onko puolet vai vain pyöristyksen verran.

  • vaikka isäni geeniperimä minussakin kaiken järjen mukaan juoksee, niin hänen tavoilleen (mikä tahansa kauppa, tukeva ote tiskistä, tiukka katse myyjään ja ”noh, aletaankos neuvottelemaan hinnasta?”) en ole oppinut. Edellisen kerran kun yritin epätoivoisesti päästä sisään tuohon jaloon taitoon päättyi se kohdallani jokseenkin nolosti siihen, että päädyin tarjoamaan myyjälle enemmän kuin pyydetty hinta. Siinä oltiin hämillämme sekä myyjä että minä.

Leave a Comment