≡ Menu

Sitä sun tätä Kuchingissa

Kuching Borneo

Kuching on Sarawakin osavaltion pääkaupunki, jossa on noin 600 000 asukasta. Kuchingin sydän on rantabulevardi, joka kahviloine, ravintoloine ja putiikkeineen on niin turistien kuin paikallistenkin vilkas kohtaamispaikka. Matkaesitteiden mukaan.

Todellisuudessa rantabulevardi on autio kuin Helsingin keskusta sunnuntaisin, eikä sen varrella ole kuin pari hassua kioskia ja tien toisella puolella kunnioitettava rivistö matkamuistomyymälöitä. Niissä myydään posliinisia kissapatsaita ja kissa-aiheisia t-paitoja, joissa lukee I sydän Kuching. Tämä johtuu siitä, että Kuching-sana tarkoittaa kissaa, ja joku on siitä sitten tullut ajatelleeksi, että kissa-aiheiset matkamuistoesineet ovat hyvä idea. Kuchingin keskustassa on myös maailman kitchein kissapatsas.

Kuching_kissapatsas1

Hurmaava kissapatsas Kuchingin keskustassa

Kuching_kissapatsas2

Patsas on myös sijoitettu varsin hurmaavaan ympäristöön, johon se sopii kuin nenä päähän.

Kuching_rantabulevardi

Kuchingin rantabulevardi on kaupungin vilkas sydän ja suosittu kohtaamispaikka.

Kuching itsessään ei ole erityisen viehättävä kaupunki eikä siellä ole juurikaan tekemistä. Silti viihdyimme siellä kokonaiset kaksi viikkoa. Useimmat matkailijat tekevät Kuchingista käsin päivän tai useamman retkiä Sarawakin kansallispuistoihin ja muihin nähtävyyksiin, mutta me ei lopulta tehty paljonkaan. Pääasiassa budjettisyistä (Borneossa reissaaminen on kallista!), mutta myös siksi, että tultiin Kuchingiin Singaporesta, jossa olimme juuri viettäneet kohtuullisen hektiset kaksi viikkoa emmekä kaivanneet aktiviteetteja. Jotain me sentään tehtiin, katso vaikka:

Luontoelämyksiä

Yhtenä iltana tehtiin Hajatin firman kanssa (muistattehan, sama kaveri, jonka kanssa oltiin puumajaretkellä) mangrove-retki Kuching Wetlands National Parkiin. Halvalla saatiin kun oltiin ostettu jo se kallis retki. Ajettiin autolla puolisen tuntia ja lähdettiin sitten veneilemään mangrovemetsää halkoville joille.

Hajat kertoi heti aluksi kuinka joki kuhisi krokotiileja, ja kuinka ne olivat tulleet vuosi vuodelta rohkeammiksi ja röyhkeämmiksi, uskaltautuen yhä lähemmäs ihmisasutusta. Kuulemma niiden saaliiksi jää aina silloin tällöin myös joku varomaton lapsi, järkyttävää.

Etsimme katseillamme petoja makoilemasta rantatöyräiltä. Ei merkkiäkään. Yritimme löytää niitä myös hiljaisemmilta sivujoilta, mutta vedimme jälleen vesiperän. Kotvan kuluttua annoimme periksi ja suuntasimme joen alavammalle osalle etsimään harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä (suomeksi jännästi iravadindelfiili), mutta niitäkään pallopäitä ei onnistuttu bongaamaan. Oli silti mukava kruisailla kauniilla joella. Nenäapinoilla on tapana illastaa hämärän laskeutuessa ja onnistuimmekin yllättämään muutaman yksilön ryppään kesken ruokailun. Ensimmäistä kertaa elämässämme saimme nähdä näitä eläimiä villeinä ja vapaina!

Kuching_krokkareitakyttaamassa

Silmä tarkkana kytätään krokotiileja siinä

Pimeys laskeutui nopeasti. Kirkkaan tähtitaivaan lisäksi myös tulikärpäset tuikkivat yössä. Hajat osoitteli taskulampullaan joen rantaviivaa. Pian ensimmäinen punainen silmä kiilui valokiilassa. Aika häijyn näköinen. Hetken kuluttua silmä painui pinnan alle. Heti perään näimme toisen… ja kolmannen! Yhdestä näkyi vähän selkääkin. Se kääntyi katsomaan meitä kohti. Joki tosiaan kuhisi näitä matelijoita. Ei tullut laskettua kuinka monta valtavaa punaista kiiluvaa silmää ehdittiin lopulta nähdä, tarpeeksi monta vakuuttamaan että emme uisi Borneon joissa.

  • D’Ajat Travel&Tours: Mangrove-retki Kuching Wetlands National Parkissa RM100 (25 €), norm. RM160 (42 €)
Kuching_mangrovemaisema

Kaunis iltahetki mangrove-metsässä

Museokäyntejä

Vierailimme Sarawak Museumissa, joka matkaoppaiden ja nettilähteiden mukaan on yksi Kaakkois- Aasian parhaista museoista, ja joka on must-kohde kaikille, jotka haluavat oppia Sarawakin alkuperäiskansoista ja ympäristöstä. Sinne siis. Kävi ilmi, että museo on to-del-la täynnä esineitä (lukemattomia patsaita, vaatteita ja muita tekstiilejä, metsästys- ja taisteluvälineitä, maanporausaiheisia valokuvia ja työkaluja, sodanaikaisia valokuvia, kopio alkuperäisestä Dayak-talosta, kuvia ja löydöksiä arkeologisista kaivauksista ynnä muuta ynnä muuta) ilman että ne muodostivat mitään havaittavaa kokonaisuutta.

Erityismaininnan ansaitsee museon päärakennuksen alakerta, jossa on vitriini toisensa perään täynnä täytettyjä kaloja, matelijoita, lintuja ja nisäkkäitä sekä eläinten luurankoja ja säilöttyjä sikiöitä (tai jotain sellaisia…) kuin 90-luvulla konsanaan. Emme jaksaneet lopulta muuta kuin kävellä näyttelyhallit läpi, mutta se oli keskellä paahtavinta keskipäivän aurinkoa ihan hyvä vaihtoehto, museoon kun on vapaa pääsy ja siellä on ilmastointi.

Tekstiilimuseo, joka sijaitsee samalla kadulla kuin Sarawak-museo, oli kiinnostavampi. Esillä oli Borneon alkuperäiskansojen vaatteita, tekstiilejä ja koruja. Erityisesti meitä naurattivat ”eläväisen” näköiset mallinuket. Myös vapaa pääsy.

Kuching_haapari

Siinäpä vasta onnellisen ja iloisen näköinen morsiuspari! (Bidayuh-heimon vetimissä)

Rantaelämää

Vietettiin pari biitsipäivää Damai Beachilla, jonne Kuchingista on shuttle-kuljetus muutaman kerran päivässä. Damai-ranta on itse asiassa Damai Beach Resortin yksityinen ranta, jonne päästäkseen piti maksaa pieni sisäänpääsymaksu (jota vastaan sai rannankäyttöoikeuden lisäksi myös pullon vettä/mehua).

Ranta oli aika kiva, uiskenneltiin ja luettiin kirjaa rantatuolissa varjon alla. Syötiin kalliit lounaat resortin ravintolassa, jossa soundtrackina soi 80-luvun hittikokoelma (Bonnie Tyleria, Sabrinaa, Kim Wildea ja sen sellaista). Mestasta tuli mieleen Dirty Dancing -leffan lomakeskus, täälläkin oli lomalaisille tarjolla päivittäisiä aktiviteetteja kuten kansantanssiopetusta (ei meille päiväretkeläisille kuitenkaan).

  • Shuttle-kuljetus Kuching-Damai-Kuching RM20 (5 €)
  • Damai Beach Resortin päiväretkeläismaksu RM3 (0,70 €), hinta sisältää mehu-/vesipullon
Kuching_biitsi

Yllättävän kaunis ranta löytyi niin läheltä Kuchingia!

Gourmet-kokemuksia

the.Dyak-ravintola tarjoaa borneolaista ruokaa modernilla twistillä, kuten Nicolas ”Niki” Thieulon sanoisi. Ravintola on saanut erinomaiset arvostelut mm. Tripadvisorissa, emmekä mekään pettyneet. Palvelu oli ensiluokkaista, ruoka herkullista ja fiilis rento. Söimme kanaa bambussa (samaa ruokalajia saimme myöhemmin hieman autenttisemmissa olosuhteissa puumajaretkellä), three-layered porkia (kolme kerrosta muodostuivat tietenkin lihasta, ihrasta ja rapeasta nahasta), jota tarjottiin kahden maukkaan kastikkeen kera, valkosipulin kanssa paistettua viidakkosaniaista ja bataatinlehtiä höystettynä valkosipulilla, kookosmaidolla, sitruunaruoholla ja katkaraputahnalla, jälkkäriksi paikallisessa riisiviinissä uitettua jätskiä. Nam!

Kuching_thedyak Kuching_kanaabambussa

Kanaa bambussa

Kuching_rehut

Viidakkosaniaista

Kuching_threelayeredpork

Kerrassaan herkullista kolmikerrospossua

Kuching_jatski

Jätskiä riisiviinissä

Edellä mainittujen aktiviteettien lisäksi hengailtiin lähinnä majapaikassamme Nomad Bed&Breakfastissa. Luettiin kirjoja, katsottiin leffoja, turinoitiin muiden travellereiden kanssa, laitettiin blogijuttuja ajan tasalle, rentouduttiin. Paikallamme pysyttelemällä saatiin matkabudjettia vähän parempaan balanssiin (vaikka aika kaukana balanssista se on kyllä edelleen…) ja voimia kerättyä tulevia seikkailuja varten.

Kuching_Nomad

Blogihommia Nomadissa

Kuchingin kaksiviikkoinen sijoittuu oikeasti aikaan ennen noita jo raportoituja viidakkoretkiä, jutut eivät siis tule kronologisessa järjestyksessä. Se johtuu siitä, että me ei olla enää yhtä järjestelmällisiä ja nipoja kuin ennen matkalle lähtöä, ollaan nimittäin opittu ottamaan relasti.

{ 4 comments… add one }
  • Anonyymi 27.6.2012, 15:44

    Onneks me ollaan teille sataviiskymppiä velkaa kotikirppiksestä. Sillä elätte pari päivää mukavasti. Huutakaa sit ku menee niin tiukille! Iina

  • Cocoa etsimässä 27.6.2012, 16:28

    Oho, rahan tuloa ei voi estää! Sillähän eläis täällä Indonesiassa kyllä viikon :). Toisaalta mä (Arna) säästän tän option New Yorkiin, koska tolla saa jo ainakin kengät tai paritkin!

  • Moikka, tuun viettämään koko helmikuun Kuchingissa, tuleeko mieleen vielä vinkkejä/kivoja paikkoja? Toki tuon kuukauden perimmäinen tarkoitus on levätä (tuossa vaiheessa ollaan vuoden maailmanympärimatkan puolessa välissä ja Kuchingin jälkeen siirrytään ”Aasian osuudesta” Uuteen-Seelantiin) ja kirjoittaa gradua, joten aktiviteettien puute ei sinällään haittaa. Oma käsitykseni on, että Sarawakissa omatoiminen reissaaminen ja vaellukset yms. olisi helpompaa kuin Sabahin puolella. Näin ainakin olen muilta matkailijoilta kuullut, mutta sekin sitten selviää.

    • Cocoa etsimässä 2.1.2017, 12:36

      Moikka Ella! Kuchingissa itsessään ei oikeastaan ole juuri mitään, joten aivan varmasti saat gradua kirjoitettua :). Ehkä kuitenkin kirjoittelun lomassa kannattaa tehdä päivän tai muutaman retki ainakin Bakon kansallispuistoon, jonne pääsee sekä omatoimisesti (kts. lisäinfoa https://sarawaktourism.com/attraction/bako-national-park/) tai järjestetysti (matkatoimistoja löytynee googlaamalla). Kannattaa myös tsekata osuuko maailman suurimman kukan rafflesian kukinta juuri vierailunne aikaan ja jos osuu, kannattaa pyytää jotakuta paikallista viemään teidät pällistelemään tätä ihmettä. Ihan ehdoton aktiviteetti on myös yöpyminen iban-heimon kylässä perinteisessä longhousessa. Retken valintaan kannattaa tosin paneutua huolella, sillä suurin osa (varsinkin edullisemmista) retkistä on massaturistiretkiä, joissa kyläläiset ovat pukeutuneet turisteja varten perinneasuun ja jotka ovat suoraan sanottuna täyttä teatteria ja todennäköisesti hyvin kaukana reilusta matkailusta. Voimme lämpimästi suositella D’ajat Travel&Tours -toimistoa, jonka longhouse-retkellä me oltiin tuolloin neljä vuotta sitten. En tiedä onko heillä enää tarjolla puumajaretkeä, jossa yövyttiin useampi yö puumajassa keskellä viidakkoa, mutta se oli hauska retki se.

      Me ollaan samassa ymmärryksessä, että Sarawakissa retkeilyä ei tarvitse niin kovasti suunnitella kuin Sabahissa, ja omatoiminen retkeily oli tosiaan ainakin tuolloin 2012 ihan helposti järjestettävissä.

      Antoisaa Borneota ja tsemppiä gradun kanssa!

Leave a Comment