Meidän oli todella vaikea päättää, lähdetäänkö tutustumaan Kakadun kansallispuistoon itsenäisesti omalla vuokra-autolla vai osallistutaanko valmisretkelle. Kysyttiin neuvoja turisti-infosta, vertailtiin retkiä matkatoimistoissa ja juteltiin muiden reissareiden kanssa eikä silti päästy asiassa puusta pitkään.
Turisti-infossa oltiin sitä mieltä, että oma auto on paras vaihtoehto. Voi edetä omaan tahtiin ja reitin ja tutustumiskohteet saa valita ihan itse. Muut reissarit tuntuivat myös olevan oman auton kannalla, siinä kun on se oma vapaus.
Matkatoimistossa oltiin luonnollisesti ehdottomasti valmisretken kannalla. Reitti on suunniteltu siten, että kaikki tärkeimmät kohteet tulee käytyä ja asiantunteva opas osaa kertoa niin luonnosta ja eläimistä kuin historiasta ja kulttuuristakin, ja matkaajan ei tarvitse murehtia käytännön asioista kuten varusteista, ruoasta ja juomasta. Matkatoimistovirkailija myös muistutti, että puistossa on lukemattomia kohteita, joihin pääsee ainoastaan 4WD-autolla, eli itsenäiseltä matkaajalta jää monta kohdetta näkemättä ilman oikeanlaista kulkupeliä (vuokratullakaan nelivetoautolla ei ole yleensä lupa mennä 4WD-merkityille teille). Valmisretkissää on kuitenkin huonoja puolia: aikataulut ovat usein tiukkoja, tutustumiskohteita on liikaa ja osa on usein ihan turhiakin ja lisäksi on olemassa riski, että ryhmässä on joku mätä omena joka pilaa kaikkien reissun.
Pitkällisen selvitystyön, pohdinnan, vertailun ja pähkäilyn päätteeksi tultiin siihen tulokseen, että hinnan kannalta ei ole juurikaan väliä kumman vaihtoehdon valitsee. Oltiin jo päätymässä auton vuokraukseen, mutta sitten joku keikautti vaakakupin lopulta kuitenkin valmisretken kannalle. Ratkaiseva tekijä taisi olla valmiin paketin helppous. Esitettiin matkatoimistovirkailijoille kolme toivomusta: ryhmän pitää olla pieni, oppaan tulee tuntea aboriginaalikulttuureja ja retken pääasiallisena tarkoituksena ei saa olla ryypiskely (oltiin kuultu että osa retkistä on biletyspainotteisia, ei kiitos!). Päädyttiin lopulta Kakadu 4WD Safaris -nimiseen firmaan, eikä tarvitse katua!
Nimittäin voi pojat mikä reissu! Kolmipäiväinen retki Kakadun kansallispuistossa nousee helposti tämän matkan ykköskokemukseksi! Patikoitiin käsittämättömän upeissa maisemissa, uitiin kauniissa ja virkistävissä luonnon uima-altaissa ja vesiputouksissa, bongattiin villejä wallabeja, wallaroo (kengurun ja wallabin välimuoto), vesipuhveleita, villihevosia, puuhanhia (magpie goose) ja muitakin lintuja, erilaisia hämähäkkejä ja jopa pieni myrkyllinen käärme sekä tutustuttiin alueen alkuperäiskulttuureihin aboriginaalioppaamme Winstonin opastuksella.
Ja mikä parasta, meille osui ihan huippuryhmä. Yhdeksän hengen australialais-amerikkalais-kanadalais-ranskalais-suomalainen poppoomme oli suht samanikäistä ja ennen kaikkea samanhenkistä porukkaa, opastamme Winstonia myöten. Tuntui että oltais oltu ennemminkin retkeilemässä omalla kaveriporukalla kuin opastetulla retkellä. Meillä oli ihan huippuhauskaa ja osan kanssa ollaan pidetty yhteyttä retken jälkeenkin.
Meillä oli tiedossa jo etukäteen, että Kakadussa tulee olemaan todella kuuma, mutta se kuinka kuuma siellä todellisuudessa oli, tuli kuitenkin vähän yllätyksenä. Oli ihan helvetin kuuma. Winston arveli, että lämpötila oli yli 40 astetta. Meillä ei ole ikinä missään ollut niin kuuma, ei koskaan milloinkaan. Hakeuduimme varjoon aina kun mahdollista, pidimme taukoja vähän väliä ja vettä kului litratolkulla (7–8 litraa päivässä nuppia kohti). Hiki virtasi. Tällä alustuspuheella lienee sanomattakin selvää, että hattu, aurinkolasit, aurinkovoide ja riittoisat vesivarastot ovat ihan ehdottomia retkivarusteita.
Muutenkin retki vaatii kohtuullista kuntoa. Patikkareiteillä oli aika paljon haastavia maastoja, kivikkoja ja sen sellaista, jotka saattavat olla rapakuntoiselle ylitsepääsemättömiä. Meidän ryhmästä yksi jätti erään kivikkoisen etapin väliin ja muutkin olivat suoritusten jälkeen todella puhki, joskin hurjalla lämpötilalla oli ihan keskeinen vaikutus trekin fyysiseen vaativuuteen.
Mutta mitäpä tässä sen kummempia lätisemään, antaa kuvien puhua puolestaan!
Seikkailu alkaa.
Vaivainen kilsan patikointi ylämäkeen otti koville 40 sateen kuumuudessa ja suorassa auringonpaisteessa.
Maalissa odotti vilvoittava kylpy luonnon omassa porealtaassa.
Alhaalla odotti isompi uima-allas.
Näissä maisemissa kelpasi patikoida.
Tien päällä taas
Matkalla pysähdyttiin keräämään polttopuita.
Retkellä oli tosi hyvät eväät. Ekana iltana saatiin kenguruburritoja ja tokana iltana Winston pyöräytti meille oikein kunnon sunnuntaipäivällisen paistettuine kanoineen, perunamuusseineen ja muine tykötarpeineen.
Kanadalaisen Jenniferin mielestä me oltiin täydellisiä kämppäkavereita, me kun sullouduttiin kohteliaasti teltan toiseen reunaan niin että Jenniferille jäi puolet teltasta.
Paikoitellen maasto oli vähän haasteellista.
Winston tarinoi.
Eikö näytäkin vähän lohikäärmeeltä tämä kallio?
Yli 40 sateen kuumuudessa patikointi vaatii litratolkulla vettä ja paljon lepotaukoja.
Turistikuva
Varjopaikat olivat vähissä keskipäivän auringon porottaessa.
Reippaan patikoijan askel on kevyt.
Green-head ant eli vihermurkku ja sen pesä.
Varokaa krokotiileja!
Törmättiin matkalla jättimäiseen golden orb-weaver -hämähäkkiin, jotka eivät ole ihmiselle vaarallisia.
Kivinen tie
Kaunis punainen maisema
Jim Jim Falls kauempaa katsottuna
Jim Jim Fallseilla oli aivan ihana vilvoittava uimapaikka jylhän vuorenseinämän kätkössä, sinne kelpasi pulahtaa hikisen patikkaretken päätteeksi. Sadekaudella tässä on siis vesiputous. Tuo pieni vaalea piste vedessä on uimari.
Iltaoluella ihastelemassa auringonlaskun värjäämää kalliota.
Cheers! (Thanks Mel for the pic!)
Aamiaistuokio leirissä
Jopa 8000 vuotta vanhoja aboriginaalien kalliomaalauksia Anbangbangissa
Röntgenkuvatyylinen kalliomaalaus
Adelaide-joki kuhisee valtavia krokotiileja (estuarine crocodile eli salt water crocodile).
Hurjan näköinen krokotiili lähestyi venettä.
Tämä kanalle perso yksilö oli ehkä noin nelimetrinen.
Söpö vauvakrokotiili!
