≡ Menu

Paluu Balkanille – Miksi sinne kannattaa matkustaa?

Balkan vinkit

Pysähdyttiin tässä eräänä päivänä muistelemaan meidän heinäkuista Balkanin-reissuamme. Että olipahan onnistunut reissu!

Mehän päädyttiin ostamaan Dubrovnikin-lennot vähän puolivahingossa. Pienimuotoinen Balkanin-kierros oli toki pyörinyt meidän alati laajenevien matkasuunnitelmiemme joukossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se suunta ei sitten kuitenkaan ollut houkutellut tarpeeksi. Ai miksi? No, sehän on itä-Eurooppaa. Ja siellä on ihan hiljattain ollut se sotakin. Siellä on köyhiä ihmisiä ja neuvostohenkisiä teollisuuskaupunkeja. Kroatiasta oltiin toki kuultu pelkkää hyvää, mutta siellähän käy kaikki, eli se tuntui jotenkin liian turistiselta meille – kröhöm – seikkailuhenkisille oman tiemme kulkijoille. Huom! Ennakkoluuloja ja mielikuvia kaikki tyynni.

Raskaan ja työntäyteisen kevään jälkeen kaipasimme kaikista eniten helppoa ja nautintojentäyteistä lomareissua, joka kuitenkin tarjoaisi vähän jotain muutakin kuin rannalla lekottelua, shoppailua ja ravintoloissa notkumista. Kun nettimatkatoimiston uutiskirje tarjosi kohtuuhintaista ja suoraa lentoa Dubrovnikiin, meidän etäisestä Balkan-haaveesta tulikin yhtäkkiä totta.

Kolmen maan kiertomatkan ensimmäinen kohde oli Montenegro, heti yhden Dubrovnikin vanhassakaupungissa vietetyn yön jälkeen. Maan kauneus lumosi meidät ensisilmäyksellä: verheyttä, vuoria, välkehtivää vettä, viehättäviä kyliä. Kolmen päivän tukikohtamme Kotor oli symppis, ja siellä oli parempikin viihtyä, sillä huonojen säiden ja flunssan takia retkeily jäi suunniteltua vähemmälle. Montenegro on pieni maa, mutta siellä riittäisi ehdottomasti tekemistä viikon tai parinkin (tai miksei toki pidemmällekin) lomalle. Jos me päätettäis lähteä Montenegroon uudestaan, ohjelmassa olisi ihan ehdottomasti ainakin Skadar Lake (eli Skutarijärvi – joskus suomenkielisiä nimiä ei vain pysty käyttämään…) ja Durmitorin kansallispuisto sekä rannikolla Herzog Novin ja Budvan kaupungit. Jälkimmäisessä pistäydyttiin kesän reissulla hyvin pikaisesti, eikä ihastuttu, mutta ehkä muulloin kuin pahimpana turistikautena se saattaisi näyttää paremmat puolensa.

KotorinlahtiNäkymät Kotorin linnoitukselta

Kotorin vanhakaupunkiKotorin keskusaukio

Balkanilaiset ikkunatNämä balkanilaiset tiilikattoiset rakennukset on niin kauniita!

Matkamme toinen etappi oli Bosnia-Hertsegovina, tuo Balkanin-sodassa 90-luvulla äärimmäisen kovia kokenut ja etnisten ristiriitojen repimä maa. Maa, jolta taisimme odottaa vähiten, mutta joka antoi meille eniten. Sarajevo on modernia ja vanhaa, itää ja länttä sopuisasti yhdistelevä suurkaupunki siinä missä Mostar hurmaa vieraansa ottomaanien aikaa henkivillä itämaisilla viboillaan. Maan hintataso on vielä edullinen verrattuna naapurimaihin Montenegroon ja Kroatiaan, mutta maisemat ja nähtävyydet ovat vähintään yhtä vaikuttavia. Ja niin sydämellisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä ovat nämä bosnialaiset, kerta kaikkiaan! Harvoin tulee missään tavattua yhtä lämminhenkistä ja avuliasta porukkaa, ja ihan ilman silmäkulmassa pilkahtelevaa rahankiiltoa. Mostarista ja Sarajevosta jäi muuten kaihertamaan, ettei ostettu yhtään kupariesineitä, ne olivat nimittäin upeita! Yksikin sellainen todella hieno pyöreä, kuvioitu turkkilaishenkinen tarjotin sinne jäi. Silloin päätettiin, ettei jakseta raahata rinkassa mitään halkaisijaltaan puolimetristä tarjotinta, mutta jälkikäteen harmitti. Mostarissa tuli tehtyä myös pari reissuhistoriamme onnistuneinta valmisretkeä, kannattaa lukea lisää tuolta Mostar-jutusta.

Sarajevon puluaukioSarajevon vanhakaupunki, Pigeon Square

MostarNäissä Mostarin upeissa näkymissä silmä lepää.

Mostarin pikkusiltaMostarissa on ison kuuluisan sillan lisäksi myös pieni silta!

Kravicen putouksetKravicen vesiputoukset, must-see!

Bosniasta puhuttaessa ei voi olla muistelematta 90-luvun järkyttävää sotaa, mutta matkailijalle maa tarjoaa niin paljon muutakin. Se on yksi Euroopan köyhimpiä maita, joten jokainen turistin tuoma pennonen tuo tälle kovia kokeneelle kansalle toimeentuloa ja pilkahduksen paremmasta tulevaisuudesta, ja sen heille kyllä soisi. Sitä paitsi siellä on kaunista, hienoa ja upeaa, menkää! Jos me mentäis uudestaan, suunnaksi voisi ottaa ainakin Sutjeskan kansallispuiston ja Neumin lomakylän Adrianmeren rannalla.

Kroatia on monelle suomalaiselle tuttu lomakohde ja mekin ollaan kuultu siitä vuosien varrella pelkkää hyvää. Upeita kansallispuistoja, vieläkin upeampia rantakohteita, idyllisiä vanhojakaupunkeja ja hyvää ruokaa. Meillä oli lennot Dubrovnikiin ja aikaakin melko rajallisesti, joten päätettiin pysytellä Dalmatian alueella. Split ja Dubrovnik olivat vuoden pahimpaan turistiaikaan aikamoisia rysiä, mutta Korculan saari, se vasta kuulkaa oli mahtava! Kroatia oli täydellinen päätös meidän reilun parin viikon Balkanin-turneelle. Aurinkoa, hyvää ruokaa, chilliä meininkiä, mitä sitä ihminen muuta lomallaan osaisi kaivata. Vaikka Bosnia-Herzegovina teki näistä maista suurimman vaikutuksen, Kroatia jätti isoimman nälän tulevaisuuden reissuja silmällä pitäen. Zagreb olisi varmasti käymisen arvoinen paikka, Plitvicen kansallispuisto ihan ehdoton, Splitin edustan saaret voisi katsastaa, pohjoisemmassa Zadar, Rijeka, Pula, mitä näitä nyt on.

Korculan vanhakaupunkiKorculan vanhakaupunki

Musta risottoKroatiasta saa ihan sairaan hyvää ruokaa! Vaikka nyt tällaista mustaa risottoa.

Seuraava Balkanin-kohde tulee ehdottomasti olemaan Slovenia, jonka aktiivi- ja luontomatkailusta Nella kirjoitti inspiroivasti Kaukokaipuu-blogissaan kesällä. Siihen voisi yhdistää Italian tai Itävallan. Taikka jos lähtisikin eteläisemmälle Balkanille Makedoniaan ja Albaniaan, ja pistäytyisi samalla reissulla vaikka Kreikankin puolella…

{ 9 comments… add one }
  • Elina / Vaihda vapaalle 19.12.2014, 20:38

    Nonni! Nyt on pakko päästä Sarajevoon ja Mostariin. Balkan kiinnostaa tosi kovasti. Oikeastaan ihan kaikki maat siellä.

    • Cocoa etsimässä 20.12.2014, 06:36

      Sama, pakko olis päästä takaisin! Mutta siis Sarajevo ja Mostar oli upeita paikkoja, kannattaa todellakin mennä. Bosniassa jäi kaihertamaan moni muukin paikka, harmi että oli sen verran vähän aikaa. Tai vähän ja vähän, ainahan sitä aikaa on liian vähän :).

  • Pingviinimatkalaiset 21.12.2014, 09:16

    Voi tuonnekin päin maailmaa matkaisin niin mielelläni! Harmi kun on lomaa (ja rahaa) niin rajoitetusti… 😉 -Milla

    • Cocoa etsimässä 21.12.2014, 16:04

      No sama! Liian vähän aikaa ja rahaa siis :). Onneks tässä on vielä joku viiskyt vuotta aikaa reissata, että eiköhän sitä aika moneen paikkaan vielä keretä ;).

  • Anonyymi 31.12.2014, 07:30

    Voin lämpimästi suositella Kroatiaa.Käynyt Pulassa,Trogirissa,Stobrecissä,Mlinissä reilun viikon matkoilla.Ihania paikkoja käydä:Cavtatin idyllinen pikkukylä Mlinin lähistöllä,samalla reissulla Dubrovnikin upea vanha kaupunki,tunnelmallista! Pulassa oli hyvin paljon samanlaista kuin Italiassa,upeat,jylhät rantamaisemat.Stobrec pikkukylä Splitin kupeessa,paikallisbussilla kävimme joka ilta Splitin katuja tallailemassa ja nauttimassa ihanat illalliset.Montenegrossa käytiin päiväreissulla,Kotorin lahti on aivan uskomattoman kaunis! Trogir oli itänaapureidemme kansoittama pari kesää sitten,heinäkuussa,mutta hyvä meininki ja kokemisen arvoinen myös.Kirkkaat vedet,joissa pulikoida.

    • Cocoa etsimässä 1.1.2015, 13:51

      Kuulostaa mahtavalta, kiitos vinkeistä! Kroatiin täytyy kyllä ehdottomasti palata, ehdittiin maistaa vasta niin pieni pala tällä ensimmäisellä Balkanille suuntautuneella reissullamme.

  • Katja 17.10.2015, 20:24

    Oma Montenegron reissu sijoittui toukokuulle, jolloin maa eli vielä täydellistä off seasonia. Voin sanoa, että tuolloin Budva oli vielä aivan kuollut. Ihan parin viimeisen päivän aikana kojujen pystytys sentään aloitettiin, että sai viimeisen illan kunniaksi edes tötteröä syödäkseen. 😀 Joten kevät ja varmaan myös syksy hyvää aikaa koko Balkanin rannikkoa ajatellen.

    Heinä-Elokuussa tuli kierrettyä Istrian niemimaa: Slovenian rannikko ja Kroatian puolelta rantakaupungit Porec, Rovinj ja Pula. Slovenian rannikko oli kerrassaan hurmaava ja halu kiertämään tuota maata enemmänkin on aivan valtava! Mutta ehkä tuo aika jo vaikutti siihen, että Kroatian puoli oli hyvin täynnä väkeä. Pula taitaa myös olla nyt uusi Skandinaavien hitti, sillä (valitettavasti) ruotsia kuuli ihan jokapaikassa. Pienet Porec ja Rovinj olivat kuitenkin väkimäärästä huolimatta hurmaavia.

    Ja tuosta parin viikon pyörimisestä Dubrovnikista kohti Splitiä naapurimaiden kautta on tullut haaveiltua jo tovi. Ehkä jo ensi kesänä tai sitten seuraavana. On tuo Itä-Eurooppa vain niin ihmeellistä seutua. Niin pienellä osalla niin hurjan paljon mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja. 😀

    • Cocoa etsimässä 18.10.2015, 17:38

      Onpa yllättävää, että Montenegrossa oli vielä toukokuussakin noin hiljaista! Kai ne turistivirrat tulevat sitten vasta keskikesällä… Sellainen ajankohtahan olis täydellinen, jolloin kelit olisivat jo/vielä hyvät ja palvelut tarjolla, mutta muita turisteja ei olisi liikenteessä ainakaan massoittain.

      Istrian niemimaalle meidän tekis kyllä kovasti mieli, erityisesti Slovenia on ollut haaveissa jo pidempään, ja kyllä Kroatian puolikin. Vuokra-auto olis varmaan paras väline liikkua paikasta toiseen, jos haluais nähdä useampia paikkoja.

  • Jossus Travelpics 3.4.2018, 20:43

    Pitää päästä takaisin Balkanille, varsinkin Sarajevoon ja rantalomalle Kroatiaan.
    Suosittelen Herceq Novi(Montenegro)

Leave a Comment