≡ Menu

Joulu Meksikossa – rantaelämää ja koti-ikävää

Tarinoita maailmalta

Maailmanympärimatkan joulu ei ollut ensimmäinen ulkomailla viettämämme, vaan olimme aikaisempina vuosina viettäneet joulua mm. Vietnamissa ja Kambodzassa. Tai no, viettäneet ja viettäneet. Ehkä pikemminkin ohittaneet joulun makaamalla biitsillä ja herkuttelemalla tulisella aasialaisella ruualla. Joulu meni noina vuosina oikeastaan vähän ohi.

Olemme kyllä aina tykänneet joulusta, eikä joulureissuja ole koskaan tehty siksi, että olisimme halunneet paeta jouluhärdelliä. Joulunaika ja vuodenvaihde lukuisine pyhineen on vain ollut mitä parhain keino optimoida loman pituus ja lomapäivien käyttö. Tämä ajattelutapa lienee monelle reissarille tuttu? Joulu on toki kiireisintä matkustussesonkia, jolloin lennoista ja hotelleista saa maksaa mansikoita, mutta se on toissijaista silloin kun on kyse kullanarvoisista lomapäivistä…

Maailmanympärimatkalla osuimme jouluksi Meksikon Puerto Escondidoon vähän puolisattumalta. Vasta muutama päivä ennen pyhiä tulimme tuumanneeksi, että ehkäpä joulu olisi kiva viettää biitsillä aurinkovarjon alla. Bongasimme opaskirjasta Puerto Escondidon, jonne otimme suunnan ensitilassa. Tämä Tyynenmeren rannalla sijaitseva lomakohde on erityisesti paikallisten matkailijoiden suosiossa, mutta onnistumme silti nappaamaan sekä ykkösluokan bussiliput että yösijan mitä parhaimmasta majatalosta vain pari päivää ennen joulua.

Tällainen meidän joulu oli vuonna 2012, kun maailmanympärimatkaa oli takana 10 kuukautta ja kotiinpaluuseen oli enää reilu kuukausi:

Aamulla vedimme tonttulakit korville ja painuimme biitsille räpsimään vähän kuvia. Auringonpalvojat ihmettelivät kahta hyppelehtivää tonttua ja kameraa jalustallaan, mutta vaipuivat nopeasti takaisin omiin puuhiinsa.

Hotellille palattuamme poseerasimme vielä sisäpihalle koristellun joulukuusen kanssa. Ilmassa alkoi olla joulun tuntua!

Puolilta päivin otimme skypepuhelun koti-Suomeen, jossa istuttiin jo joulupöydässä. Tässä vaiheessa alkoi silmäkulmaa vähän vetistää, vaikka olimme tähän asti pärjänneet ilman koti-ikävää… Kaipasimme jopa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, mutta ennen kaikkea rentoa yhdessäoloa perheen kanssa. Silitimme läppärin näytön kautta Arnan siskon mahaa, jossa maailman rakkain kummityttömme silloin vielä majaili.

Skypettelyn jälkeen päätimme unohtaa Suomi-haikailun ja painuimme hotellimme kattoterassin uima-altaalle. Siellä kului muutama leppoisa tovi kirjoja lukien ja torkahdellen, kunnes tuli aika valmistautua joulun viettoon.

Hotellihuoneessa pistimme uloslähtövalmistelujen taustalle lempijoulumusiikkiamme soimaan. Varpunen jouluaamuna, Lumiukon tunnari ja Nat King Colen samettinen ääni tirauttivat punaviinilasillisen säestämänä päivän toiset ikäväitkut.

Alkuillasta kävimme kylillä pyörähtämässä, mutta hiljaista oli. Ei joulukulkueita, ei raikavia joululauluja, ei juhlivia porukoita. Ilmeisesti muuallakin maailmalla joulua vietetään omissa oloissa perheen kesken. Emme löytäneet kuppilan kuppilaa, jossa olisi ollut edes yksi ihminen meidän lisäksemme, joten päätimme palata hotellille.

Mutta sepä ei ollut huono päätös ollenkaan. Hotelli Flor de Marian ravintolan kalaillallinen oli suussasulavan herkullinen ja täytti juuri sopivasti jouluaterian mentävän aukon vatsoissamme. Runsaan juustolautasen, erinomaisten kala-annosten ja taivaallisen mangojuustokakun jälkeen oli aika painua kirjan kanssa pehkuihin.

Ihan niin kuin kotonakin jouluna.

Joulu Meksikossa Joulu Meksikossa Joulu Meksikossa Joulu Meksikossa Joulu Meksikossa

 

Lue lisää Tarinoita maailmalta

{ 13 comments… add one }
  • Janni / Lentopelko 24.12.2016, 10:00

    Oma suosikki oli kyllä Arto ja kutiava persus. Voin vaan kuvitella sen tilanteen, kun ilman yhteistä kieltä yrittää selittää mitä on tapahtunut. 😀

  • Kimi 24.12.2016, 10:28

    Molea ja mezcaliaoli mun suosikki. Just semmoinen rento kurssi mille voisi mennä.

  • Ananas2go / Popot pogoillen 24.12.2016, 10:45

    Rakastin Gilin kissoja! Kiitos linkeistä muihin blogeihin ja kilpparijuttuunne.

    Peppi ja Ninni lähettävät hurinoita, Anna-Ananas toivottaa kaikkea hyvää. Nuo kirjat ovat hauskoja ja herkullisia! Popot pogoillen -blogiin tulee ensi vuonna myös #kirjamatkat.

  • Maria 24.12.2016, 11:44

    Tinkimisen jalo taito oli suosikki 🙂 Itsellänikin tinkiminen vaatii vielä harjoitusta, mutta eipä ihan näin sentään ole tinkiessä käynyt 😀

  • Satu Mäkelä 24.12.2016, 12:05

    Gili T ja kissat 🙂

  • Miukkis 24.12.2016, 15:45

    Suosikkini on Luukku 16: Gili T ja kissat. Kissoista ei voi olla pitämättä!

  • MarjaKoo 24.12.2016, 16:50

    Ensimmäisenä tulee mieleen postaus syksyisestä New Yorkista, koska sinne tekisi mieli itsekin.
    Olispa ihana voittaa nuo kirjat!

  • Kati / Lähinnä Kauempana 25.12.2016, 22:18

    Joulukalenterijutuissa on ollut monta hyvää ja melkein aina saaneet minut nauramaan ääneen! Teillä on kyllä hulvaton kyky kertoa matkatarinoita.

    Hmm, suosikkini liittyy molemmat navan alle, mutta valitaan nyt ”kutiava persus” 😀

  • Pia 26.12.2016, 12:36

    Tinkimisen jalotaito oli hyvä. Te osaatte kyllä tosi hauskasti kirjoittaa 🙂

  • Annika.J 26.12.2016, 13:14

    Gili T ja kissat 🙂

  • Oma suosikkini on ollut Arton kutiava pylly. Tai siis tarina siitä. >:—)

  • JennaO 26.12.2016, 21:37

    Luukku numerolla 4 jännittävyydessään kohosi suosikikseni! 🙂

  • Cocoa etsimässä 3.1.2017, 13:14

    Onnetar suosi tällä kertaa nimimerkkiä Annika.J, onnea! Annika, laitoimme sinulle meiliä jättämääsi meiliosoitteeseen.

    Gili T ja kissat oli vastausten mukaan suosituin postaus, mutta kivasti äänet hajautuivat kuitenkin useammalle postaukselle, joista Arton persus oli myös varsin suosittu :D. Lukijämäärien perusteella suosituin oli ”Lemmenleikkejä naapurissa”.

Leave a Comment