≡ Menu

Yllätysreissu Turkkiin!

Turkki Lycian Way

[Arna]

Tunnustan. En ole koskaan käynyt Turkissa.

En ole käynyt Alanyassa, Marmariksessa, Sidessä tai missään muussakaan suomalaisten suosimassa rantalomakohteessa. En valkoisten talojen satamakaupungissa Bodrumissa, joka kuvissa näyttää melkein satumaailmalta. En luonnon muovaamien kalkkikivialtaiden ja kuumien lähteiden Pamukkalessa. En eriskummallisten kivimuodostelmien Kappadokiassa, jonka surrealististen maisemien yli olen haaveillut lentäväni kuumailmapallolla.

En ole käyny itäisessä Turkissa Vanjärvellä, josta luin kuukausia sitten Urbaanin viidakkoseikkailijattaren blogista, ja jonne päätin vielä joskus matkustaa. En edes idän ja lännen sulatusuunissa Istanbulissa, jonka palatseista, basaareista ja kulinaristisista nautinnoista olen haaveillut jo vuosia. En ole käynyt myöskään eteläisen Turkin rannikkoa myötäilevällä Lycian Wayllä, jonka Sunday Times on nimennyt yhdeksi maailman parhaista pitkistä kävelyreiteistä.

Tunnustan senkin, että en ollut kuullutkaan Lycian Waystä, ennen kuin muutama viikko sitten sain kutsun kyseisiin maisemiin suuntautuvalle purjehdus- ja patikointimatkalle.

Ensi viikolla olen siis menossa Turkkiin ihka ensimmäistä kertaa!

Lycian Way

Lycian Way, joka antiikin aikana oli vilkas kauppareitti, on tänä päivänä yli 500 kilometriä pitkä vaellusreitti, jonka varrelle mahtuu historiallisia nähtävyyksiä, viehättäviä kyliä ja silmiä hiveleviä maisemia. Meidän sekalainen ryhmämme, joka on pääosin toisilleen ventovierasta väkeä, tulee tutustumaan pieneen pätkään kyseistä reittiä osin patikoiden ja osin purjehtien.

Purjehdusosuudet tullaan seilaamaan espoolaisen Meretniemen perheen s/y Panacea -purjeveneellä, jolla koko viisihenkinen perhe aikoo lähteä ensi vuonna vaatimattomalle kuuden vuoden mittaiselle maailmanympäripurjehdukselle. Miettikää, kuudeksi vuodeksi purjehtimaan! Kolmen pienen lapsen kanssa! Tätä projektia ei voi kuin diggailla.

maisema2_crativecommons_webLycian Wayn maisemia. photo credit: View Over Olu Deniz via photopin (license)

patikointi_creativecommons_webLycian Wayn patikointimaisemia. Photo credit: IMG_0359 via photopin (license)

Sail for Good -projekti

Sekä tämän käsillä olevan Turkin-matkan että Meretniemien maailmanympäripurjehduksen taustalla on Sail for Good -niminen kokeellinen oppimisprojekti. Ehkä olette kuulleetkin siitä? Itse kuulin Sail for Goodista ensimmäistä kertaa muistaakseni alkuvuonna matkamessujen aikoihin, ja laitoin projektin somekanavat heti seurantaan. Omassa arvomaailmassani koulutuksen mahdollistaminen kaikille maailman lapsille on ensiarvoisen tärkeää, sillä se on yksi tärkeimmistä keinoista köyhyyden ja eriarvoistumisen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.

Sail for Good -projektin tarkoituksena on kehittää digitaalinen oppimisympäristö, jonka avulla syrjäisempienkin seutujen lapset ympäri maailmaa voitaisiin saattaa normaalin koulutuksen piiriin. Projektin koehenkilönä toimivat Meretniemen perheen omat lapset, jotka matkan alkaessa ovat alle kouluikäisiä tai juuri koulutien aloittavia. Olen erittäin innoissani päästessäni haastelemaan projektista itsensä Meretniemien kanssa!

purjehdus_(c)_Jari_Salo_2014_webs/y Panacea. Kuva: Jari Salo

Lähtö on vajaan viikon päästä. Kuuteen päivään tulee mahtumaan upeita maisemia, antiikin aikaisia nähtävyyksiä, viehättäviä kyliä, jylhiä vuoria, vehreitä laaksoja ja kirkkaan turkoosina välkehtivä välimeri. Hyvästä ruuasta, vielä paremmasta seurasta ja kesäisen helteisistä keleistä nyt puhumattakaan. Odotan niin innolla!

Matkassa mukana: Aamukahvilla, Blue Wings, Fitness Führer@juusohd, @kpunkka, Lapsiperheenmatkat, OTTO Izakaya, Sail for GoodTimoWilderness ja Urbaani viidakkoseikkailijatar

Blogipostauksia Turkin-matkasta ja Lycian Wayltä on luvassa sitten joskus myöhemmin, mutta Cocoa etsimässä -blogin muut somekanavat tulevat käymään kuumina koko reissun ajan! Kannattaa siis laittaa seurantaan sekä meidän Facebook että Instagram.

{ 9 comments… add one }
  • Jerry / Pako Arjesta 18.9.2015, 17:55

    Kuulostaapa mahtavalta reissulta :)! Lämpöäkin taitaa riittää vielä tässä vaiheessa vuotta, joten sekään ei varmasti haittaa ;). Hyvää reissua!

    • Cocoa etsimässä 18.9.2015, 19:02

      Kiitos Jerry! Lämpöä pitäis tosiaan vielä riittää päivisin sen 30 astetta, ei paha! Hyvää Japanin-reissua myös teille, ei kuulosta hullummalta sekään :).

  • No WAU, mikä matka teillä on edessä! Kuulostaa aivan mahtavalta. Myös Sail for Good kuulostaa mahtavalta ja on todellakin projekti paikoillaan! Meretniemien maailmanympäripurjehduksesta olinkin jo kuullut, mutta en tiennyt, että siihen liittyy tällainen aspekti. Ei voi muuta sanoa, kuin että hieno juttu, ja tuun seuraamaan mielenkiinnolla niin sitä kuin tätä teidän Turkin reissuannekin! 🙂

    • Cocoa etsimässä 18.9.2015, 19:04

      Sanopa muuta, tulee kyllä niin mahtava reissu! Kiva että jäät seurailemaan reissujuttuja, kerron tuosta Sail for Goodistakin lisää sitten kun tiedän proggiksesta enemmän.

  • Elina | Vaihda vapaalle 18.9.2015, 21:30

    Huippureissu teillä kyllä tiedossa hyvässä seurassa! 🙂 Mukavaa päästä seurailemaan täältä ruudun toiselta puolelta.

    • Cocoa etsimässä 20.9.2015, 08:29

      No on kyllä! Kiva että jäät seurailemaan 🙂

  • Sanna I Siveltimellä 20.9.2015, 07:17

    Kuulostaa huikealle reissulle! Tuosta perheen maailmanympäripurjehduksesta olin minäkin kuullut ja sitä innolla odotan ja mieluusti seuraan. Mukavaa reissua teille sinne! 🙂

    • Cocoa etsimässä 20.9.2015, 08:27

      Kiitokset! Ihan varmasti huikea reissu tulossa 🙂

Leave a Comment