Sama naama tuntui tulevan vastaan joka paikassa. Olipa kyse sitten Tuska-festareista, Ilosaarirockin Rentolavan baarista, Vallilan kirppiksestä tai monesta muusta vastaavasta tapahtumasta vuosien varrella.
Nyt olimme Meksikossa, pienellä ja sympaattisella Isla Holboxin saarella, jota suuret turistimassat eivät vielä olleet löytäneet. Tämä olisi ollut ajatuksissamme todennäköisesti vihoviimeinen paikka törmätä tuttuihin, jos semmoinen mahdollisuus olisi edes käynyt mielessä.
Joka tapauksessa, saavuttuamme syrjäiseen kohteeseemme, Arto kuvitteli näkevänsä taas tuon saman miekkosen pienen Ida y Vuelta Camping -hostellin lekottelualueen riippukeinussa. ”Ei nyt sentään…?”, tuumi Arto. ”Vähän samannäköinen kaveri vain, tuskin edes suomalainen.” totesi Arto Arnalle.
Läheisestä ystävästä ei siis ollut kyse, mutta nuoret miehet olivat viettäneet vuosituhannen lopulla reilut yhdeksän kuukautta armeijan harmaissa samoissa ympyröissä, joten kasvot olivat jääneet mieleen.
Istuimme vapaaseen pöytään, nappasimme baarista huurteiset ja jutustelimme keskenämme niitä näitä. Pian riippukeinusta kuului ”Ai tekin olette Suomesta!”. Kaveri esitteli itsensä Tuomakseksi ja liittyi seuraan. Vieläkään Arto ei ollut varma oliko kyseessä sama tyyppi. Nimi kun ei kuulostanut tutulta, mutta toisaalta armeijassa taistelutoverit tunnetaankin sukunimellä, muisteli kaartinjääkäri Pasanen.
Olimme rupatelleet tovin kun Tuomas lopulta nosti kissan pöydälle ja kysyi tunnemmeko jostain. Siis kyseessä todellakin oli se sama kaveri! Suomesta Meksikoon on pitkä matka, mutta ei sittenkään niin pitkä, etteikö tuttuihin saattaisi törmätä. Maailma on pieni.
Arnan helpotukseksi aina yhtä ainutlaatuisia ja kaikkia kiinnostavia inttijuttuja ei muisteltu koko iltaa, vaan keskustelu rönsyili sinne tänne. Ensin vaihdeltiin matkakokemuksia, myöhemmin päädyttiin kertaamaan työ- ja harrastushistoriaa – joista niistäkin löytyi yhtymäkohtia. Juttu luisti ja ilta oli mukava.
Tuomaksen matka jatkui jo seuraavana päivänä toisaalle, mutta me jäimme Holboxille vielä muutamaksi päiväksi ennen maailmanympärimatkan viimeistä etappia, lumimyrskyistä pariviikkoista New Yorkissa.
Sattumanvaraiset tapaamiset eivät toki jääneet Holboxille, vaan Tuomakseen on tullut törmättyä koti-Helsingissä tämän tästä – satumme nykyään nimittäin asumaan samalla alueella! Viimeksi vaihdoimme sanasen kesällä pienpanimotapahtumassa.
Vinkki! Tuomas duunaa tatuointeja 69 Tattoossa Käpylässä ja taiteilee muutakin Dark Side of Zen -nimen alla.
Lue lisää Tarinoita maailmalta
Suomalaisia riittää joka kolkkaan :). Kiva muuten tämä teidän joulukalenteri, täytyy tässä, kun nämä joulukiireet helpottaa, lukea postaukset ihan ajan kanssa!
Suomalaisia tosiaankin riittää maailman joka kolkkaan 😀 Mä oon tainnut vain kerran sattumalta törmätä maailmalla tuttuun: istuttiin terassilla Milanossa ja yhtäkkiä entinen työkaveri ilmeistyi viereen kyselemään kuulumisia aivan kuin olisi ollut aivan normaalia, että törmäämme Italiassa.
Tollaset tilanteet on todella hämmentäviä, etenkin jos ”väärässä” ympäristössä vastaantulevia tuttuja ei välttämättä heti tunnista.
Maailma on niin pieni! Mitä ihmeellisimmissä paikoissa tulee vastaan tuttuja. Tää teidän joulukalenteri on kyllä niin hauska! 6/5!
Kiitos Jenna! <3
Suomalaisiin törmää melkein joka kolkassa. Meillä on varmaan erikoisin tuttaviin törmääminen tapahtunut Rayongissa, Thaimaassa. Olimme melko syrjäisessä ravintolassa syömässä ja viettämässä tuttavamme syntymäpäiviä, kun eteisessä poislähtiessä törmäsimme entiseen naapuriin. Maailma on pieni 🙂
Näitä tosiaan sattuu aina välillä, mutta ei ihan yhtenään sentään :).
Tykkään tästä teidän joulukalenterista, mukavia juttuja on tullut luettua!
Joskus harvoin on tullut tuttuihin törmättyä maailmalla, ja mukaviahan sellaiset hetket on. Ehkä jossain New Yorkin katuvilinässä vastaan kävellyt tuttu oli yllättävän helpostikin bongattu 🙂
Hyvää joulua teille molemmille!
Kiitos Rami! Ja hyvää uutta vuotta!