Päivä oli pyhitetty rantalomailulle: aurinkoa, löhöilyä ja vähän pulikointia. Levitimme rantapyyhkeet ja annoimme vallan ihanalle toimettomuudelle. Leuto tuuli ja meren vaimeat äänet tuudittivat raukeaan lepotilaan.
Horisontista kuului kuitenkin pahaenteinen pärinä. Nostimme katseemme ja näimme kaukaisuudesta lähestyvän tumman muodottoman hahmon. Se osoittautui pitkähäntäveneiden armadaksi, joka lähestyi vauhdilla paratiisisaartamme. Se saapui kuin kaiken tieltään ahmiva heinäsirkkalauma ja survoi tylysti veneidensä keulat valkeaan rantahiekkaan. Innosta levottomat jalat rantautuivat turkoosia vettä ilmaan pärskien. Riemunkiljahdukset värisivät tärykalvoissa. Palmut huojuivat tuulessa kuin yrittäen epätoivoisesti pakoon tätä termiittilaumaa. Kirkkaisiin pelastusliiveihin varustautuneet aasialaiset viikingit, kutsutaan heitä tässä vaikka vulgaarialaisiksi, ottivat hetkessä valtaansa rannan, joka vielä hetki sitten oli ollut rauhan tyyssija.
Käärme oli luikerrellut paratiisiimme.
Chicken Island ja sitä ympäröivät pikkusaaret ovat luonnonsuojelualuetta, joten rannalla päivystävä vartija kierteli ympäriinsä ja keräsi nimellisen maksun kaikilta saarelle rantautuneilta. Vasta saapuneen porukan kanssa se ei ollutkaan yhtä helppoa kuin aiemmin päivällä. Vulgaarialaiset ovat nimittäin liikkuvaa sorttia.
Vartija yritti turhaan saada tolkkua porukasta, joka säntäili päättömästi pitkin rantaa. Miestä alkoi käydä sääliksi, poloinen kun ei saanut vastakaikua kovasta yrityksestä huolimatta. Yhteistä kieltä ei löytynyt, joten miehen lähestymisyritykset sivuutettiin kylmästi ja järjestelmällisesti. Teki mieli mennä ottamaan jotakuta niskasta kiinni.
Vulgaarialaiset voitiin jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Niihin, jotka painuivat suoraa päätä palmujen alle varjoon suojaan auringolta, ja niihin jotka ottivat rantalomailusta kaiken irti. Varmuuden vuoksi molemmat joukot pitivät kuitenkin pelastusliivit yllään – myös varjoissa vaeltavat.
Vihdoin vartija löysi porukasta jonkun oppaan tapaisen, ja maksut saatiin selvitettyä.
Vipinää ja vilskettä riitti ympäri rantaa enemmän kuin Pieter Bruegel Vanhemman teoksissa. Järjestelmäkamerat lauloivat kun yhteiskuvia otettiin eri ryhmityksillä. Itseriittoinen kaunokainen jaksoi esitellä sulojaan auliisti poikaystävälleen – tai ehkä pikemminkin kundin kameralle – kuin huippumalli ikään. Toisaalla joku löysi rantaan huuhtoutuneen, kuolleen tai ainakin kuolemassa olevan, mustekalan. Sitä piti sitten riiputtaa lonkeroista ja vähän heitellä, tottakai. Taas teki mieli mennä ottamaan jotakuta niskasta kiinni. Onneksi joku muu ehti mennä ojentamaan rakentavasti tätä luonnonystävää.
Kolme poikaa läträsi matalassa rantavedessä lähellä meitä. Uimisen perustekniikka oli sillä tolalla, että ”altaan syvään päähän” ei olisi mitään asiaa. No, pääasia että lapsilla oli hauskaa.
Tootevasti asteleva pikkupoika eteni varjoon parkkeeranneen ryhmänsä luota ohitsemme kohti rantaa. Päättäväisellä koltiaisella oli käsissään virveli. Päästyään vesirajaan poika heilautti vanhan kalamiehen varmuudella vieheen allikkoon – vedessä pulikoivan pariskunnan välittömään läheisyyteen. Pari yritti turhaan huudella virveliveikkoa lopettamaan, mutta tästä välittämättä poika vain kelasi tyynesti vieheen luokseen ja valmistautui uuteen yritykseen. Ehkä tällä kertaa nappaa? Vaikkapa jonkun silmä?
Katsoimme tätä kaikkea ympärillämme tapahtuvaa niin sanotusti hoomoilasina eli monttu auki. Olemmeko piilokamerassa?
Chicken Islandilta pienemmälle saarelle johtaa laskuveden aikaan hiekkaharju, jota pitkin pääsee kävelemään saarelta toiselle jalkojaan kastelematta. Nousuvesi peittää tämän luonnon sillan, mutta syvimmilläänkin aikuisen jalat tuntuivat yltävän pohjaan.
Aiemmin mainitun kolmen polskivan huimapään porukka päätti lähteä tälle huikealle seikkailulle yli synkän virran. Rohkelikko veti pelastusliiviensä remeleitä tiukemmalle ja aloitti taipaleensa.
Kauas eivät pojat ehtineet kun meri tarttui armottomalla kourallaan lauman heikoimpaan ja vaati kulkijaa itselleen. Toverinsa yrittivät auttaa minkä pystyivät, mutta luonnon voima oli ylittämätön. Kasa pelastuliivejä ihmiset sisällään pomppi rannalla avuttomina kuin plussapallot mainoksessa. Apua-plop-apua-plop-apua-plop-plop!
Virta oli viemässä nuorukaista vääjäämättömästi ulapalle. Tähän on todettava, että poikain vieressä seisoi samankokoisia lapsia, joiden jalat ylsivät pohjaan. Ehkä epätoivoisesti räpiköivä poika olisi voinut yrittää tätä jäätävää kikkaa – laittaa jalat pohjaan ja kävellä rantaan?
Ennen kuin tilanne ehti äityä pahemmaksi ja lapsi huuhtoutua nousuveden mukana, valpas venekuski reagoi salamannopeasti, teki näyttävän käännöksen veneellään ja kävi noukkimassa klopin Ahdin valtakunnasta. Pelosta tärisevä poika saatiin rantaan vanhempiensa hellään huomaan ja meno jatkui yhtä hervottomana kuin hetkeä aiemminkin.
Onneksemme vulgaarialaiset keräsivät pian kamppeensa, hyppäsivät takaisin veneisiinsä ja suunnistivat tuhoamaan jonkun toisen rannan rauhan. Jäimme makaamaan paikoillemme ja nautimme uudelleen laskeutuneesta hiljaisuudesta. Veneet hävisivät taivaanrantaan yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin.
Ja niin he kaikki elivät onnellisina ja uimataidottomina elämänsä loppuun asti Vulgaarian kansantasavallassa.
Hahahah :D! Ai jumpe, miten osuva ja hauskasti kirjoitettu kuvaus. Olemme täällä Kaakkois-Aasiassa asuessa todistaneet tismalleen kuvaukseen sopivaa showta lukuisat kerrat eri rantakohteissa sekä täällä Malesiassa, että lähimaissa. Se on JUURI tuollaista ja sitä vaan seuraa itse vierestä monttu auki, että ”ei hyvää päivää..”
Juu, vastaava show on koettu moneen kertaan, mutta tämä kyseinen tapaus on jäänyt niin hyvin mieleen, että vielä nytkin, monen vuoden jälkeen, voi melkein kuvitella itsensä keskelle näitä mitä absurdeimpia tapahtumia :D. Kiva että juttu nauratti!