Heti saarelle rantauduttuamme meitä oli vastassa joukko nahkaan verhoutuneita ja pää alaspäin roikkuvia siivekkäitä. Lentäviäkoiria, onko tarkempi nimitys sitten atollilenkko, mene ja tiedä. Veijarit koisivat iltapäivän auringossa pääkadun varrella olevissa puissa vähät välittämättä liikenteestä ja töllistelevistä turisteista. Ne eivät oikein näyttäneet niiltä pimeyden lähettiläiltä, joiksi lepakot yleensä mielletään. Varsin suurikokoisia ne kuitenkin olivat, siipien kärkiväli ehkä jotain 60–70 cm. Ja söpöjä kuin koiranpennut! Iltaisin pimeyden laskeuduttua siipijalkaiset lähtivät sankoin joukoin liikkeelle, ilmeisesti ravintoa etsimään. Silloin niiden olemuksesta karisi söpöys, ja ne olivat varsin komea näky liitäessään tummina hahmoina vasten kirkasta tähtitaivasta.
Ihania söpöläisiä olivat nämä nappisilmät!
Viidakkovaellus Tekekistä Juaraan oli mainio tilaisuus tehdä paljon eläinhavaintoja. Olimme kuulleet viidakon vilisevän jos jonkinlaista vipeltäjää, joten odotukset tarpomaan lähtiessämme olivat korkeat. Erityisesti meitä hämmensi ajatus hiiripeuroista, jäniksen kokoisista pikkuruisista bambeista, jotka näitä kulmia kuulemma asuttavat. Juttu kuulosti vähän viidakkolegendalta, mutta asiasta oli otettava selvää. Aloitimme urakan, ja kosteudesta huolimatta ilma tuntui hieman viileämmältä kuin kylässä, rannetietokone osoitti lämpötilan olevan vaivaiset 29 °c.
Tällaista otusta lähdettiin etsimään viidakkoon (kuva lainattu täältä)
Heti retken alussa pieni käärme luikerteli polkumme poikki ja katosi aluskasvillisuuteen. Metsän muuttuessa sankemmaksi joukko apinoita tuli tervehtimään kaukaisia sukulaisiaan, lyhyen pällistelyn jälkeen molemmat seurueet päättivät jatkaa matkaa. Pian äkkäsimme puunrungolla pari outoa liskoa tanssimassa ikiaikaista tanssia, mutta emme viitsineet häiritä touhuja sen enempää joten jatkoimme matkaa. Erikoisia pörriäisiä ja perhosia lenteli siellä täällä, maassa viipotti valtavia murkkuja ja muita siivettömiä öttiäisiä, oli joukossa joku etanakin.
Vähään aikaan ei näkynyt juuri mitään muuta kuin vihreää, kunnes joku bongasi puuta vasten loikoilevan liskon, joka kapeasta varresta päätellen ei ollut viihtynyt kotosalla ruoka-aikaan. Ja viuh! Yhtäkkiä laiheliini otti siivet alleen ja liiti puusta toiseen! Me jatkoimme jalan. Hetken kuluttua ympärillämme alkoi pusikossa napsua, jostain korkeuksista putoili pähkinöitä, siemeniä tai pieniä hedelmiä. Astelimme varovasti eteenpäin, ja yritimme väistellä yhä yltyvää pähkinäsadetta. Tiirailimme kohti korkeuksia, ja näimme pörröisen hännän vilahtavan. Se ei ollut apina, ehkä pikemminkin jokin näätäeläin? Annoimme sen jatkaa touhuiluaan ja hiivimme pois. Saimme myöhemmin kuulla elikon olleen mustajättiläisorava ratufa bicolor.
Näkemämme yksilö oli niin vikkelä, ettemme ehtineet napata siitä kuvaa, oheinen kuva on lainattu täältä. Eivät muuten ole mitään ihan pieniä veijareita nämä kurret, eläimen kokonaispituus voi olla jopa 120 cm, josta hännän osuus n. puolet.
Jatkoimme tarunhohtoisen hiiripeuran etsintää, katseet luotuina matalaan kasvillisuuteen. Jossain ruohikossa vilahti liskon häntä, vai oliko se jokin muu pikku eläin, joka kipaisi turvaan oudoilta kulkijoilta? Muutama isohko perhonen oli imemässä kalutusta tatista sen viimeisiä voimia, hitaine siiveniskuineen näky muistutti outoa mekaanista lelua. Mutta ei edelleenkään vilaustakaan pienestä kauriista. Yläilmoissa sen sijaan tapahtui. Pälpätystä, kätkätystä, korinaa, kaakatusta, ulinaa ja pulinaa kantautui puunlatvoista, emme kuitenkaan nähneet yhden yhtä siivekästä. Puunrunkoa pitkin vilisti harmaita oravia. Eivät tulleet kerjäämään pähkinöitä nämä talttahampaat, vaan tyytyivät luonnonantimiin. Otukset osoittautuivat pian liito-oraviksi, tuosta vaan ottivat siivet alleen ja liitelivät puusta toiseen!
Vaellus alkoi vedellä jo viimeisiään kun laskettelimme pitkää alamäkeä kohti Juaran rantaa. Aivan jalkojemme juuresta, kuivien lehtien seasta säntäsi liikkeelle reilut puolimetrinen lisko. Olimme kuulleet näitä kutsuttavan monitoriliskoiksi (monitor lizard), ilmeisesti nimi juontuu liskojen tavasta nousta pitkien jalkojensa varaan tarkkailemaan (engl. monitor) ympäristöä. Tämä yksilö ei päässyt koollaan isottelemaan, saarelta kun kuulemma löytyy vielä huomattavasti suurempia lajikumppaneita. Ja totta, myöhemmin Tekekissä saimme seurata läheisessä joessa, tai pikemminkin ojassa, noin puolitoistametrisen körilään köllöttelyä lähes päivittäin. ABC-rannalla näitä liskoja on vielä enemmän, ja kävimmekin bongailemassa niitä yhtenä päivänä.
Löydettiin rannalta jäljet, mutta ei itse eläintä.
Hiiripeuraa emme onnistuneet näkemään, vaikka kuulimmekin paikallisilta, että niitä riittää saarella ammuttavaksi asti. Internet-surffailu paljasti toisen totuuden: pikkupeuran liha on erittäin maukasta ja niitä salametsästetään jopa siihen tahtiin, että uhkakuvia lajin häviämiselle saarelta on maalailtu. Eläintä ei nähty, laukauksia kuultiin useana iltana.
Arnan ja Hannan mielestä saaren parasta eläinantia olivat pääraitilla sijaitsevassa kaupassa asustelevat pikkuruiset pupunpoikaset! Näimme ne ensimmäistä kertaa vain muutaman päivän ikäisinä rääpäleinä, ja pois lähtiessämme ne olivat jo ihan oikean pupun näköisiä. Käytiin pupukaupassa joka päivä ihastelemassa pikkupupuja, ja kai me tehtiin jotain ostoksiakin.
Pikkupuput isoina! (Kuva omistettu Hannalle :))
Ai niin, se hämähäkkijuttu.
Arto kömpii aamutuimaan hyönteisverkon suojasta vessaan, vastaa luonnon kutsuun haukotellen ja vetää vessan. Hypnoottinen pyörre huuhtelee pöntön. Hetkonen. Ihan kuin jotain olisi vilahtanut pytyn reunan alta. Pari pientä jalkaa? Ei voinut olla. Jos siellä joku torakka lymyilisi, niin olisihan sen pitänyt huuhtoutua veden mukana viemäriin… Ei, ei siellä mitään ole.
Hetkeä myöhemmin on Arnan vuoro vierailla Hotelli Helpotuksessa. Kuluu tovi jos toinenkin, ja pian hiljaisuuden rikkoo hyytävä toteamus: ”Täällä vessanpöntössä on ihan saatanan iso hämähäkki.” Arna yrittää päästä kutsumattomasta vieraasta eroon vetämällä vessan, mutta yritys on turha; hämis surffailee voimakkaan vesipyörteen päällä tottuneesti kuin Patrick Swayze Myrskyn ratsastajissa. Arto-ritari rientää pelastamaan prinsessaansa, nappaa hämiksen pöntöstä pienellä muoviämpärillä ja juoksee huoneistomme läpi kuin hidastetussa filmissä toivoen, että vikkelä kahdeksanjalkainen pysyy ämpärissä ulko-ovelle asti. Tehtävä onnistuu.
Arto: Luulinkin nähneeni pöntössä aamulla jotain liikettä.
Arna: Joo, tosi hyvä ettet maininnut mitään. Oli hienoa istua hanuri paljaana jättiläishämähäkin päällä. Kokeilepa ite.
Me ei adrenaliinipäissämme tajuttu ottaa hämiksestä kuvaa, mutta tässä Patrickin tyylinäyte (kuva täältä)
Mulla on muuten kuva kyseisestä eläimestä grillattuna versiona. Siis ei Swayze vaan hiiripeura. Näytti olevan suurtakin herkkua tuolla Iban-heimon luona 🙂