≡ Menu

3+1 päiväretkeä Fuengirolasta

Fuengirola retket

Kerroimme edellisessä postauksessamme, että emme erityisemmin pitäneet Fuengirolasta, ja sekös herätti vilkasta keskustelua. Virkistävää!

Vaikka Fuengirolan kaupunki itsessään ei meitä sytyttänytkään, sen ympäristö kyllä sytytti. Fugen parhaita puolia onkin mielestämme (sään lisäksi) se, että läheltä löytyy toinen toistaan upeampia paikkoja, joihin pääsee kaupungista helposti vaikka päiväretkelle.

Tässä neljä mainiota päiväretkikohdetta Fuengirolasta, olkaapa hyvät!

Málaga – Picasson synnyinkaupunki

Omalla autolla: 33 km eli puolisen tuntia

Julkisilla: 40 min. junalla, joka kulkee n. puolen tunnin välein

Málaga on noin Helsingin kokoinen satamakaupunki ja Aurinkorannikon keskus. Kaupungin viihtyisintä osaa on sen vanhakaupunki eli centro historico, jonka kapeilla kujilla ja viihtyisillä plazoilla vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Málagassa yhdistyvät kiinnostavasti moderni ja vanha, kaupunki ja ranta, espanjalaisuus ja kansainvälinen tunnelma, ja meidän mielestä se soveltuu oikein mainiosti sekä varsinaiseksi matkakohteeksi muutaman päivän tai viikon lomalle, tai sitten päiväretkikohteeksi Aurinkorannikon muista kohteista, esimerkiksi Fuengirolasta.

Málagan kenties merkittävin nähtävyys on Picasso-museo, jossa on esillä yli 200 taiteilijan työtä, mutta meiltä se jäi tällä kertaa harmillisesti väliin aikataulusyistä. Myös Málagan 1500–1700-luvuilla rakennettu, yhä keskeneräinen katedraali on näkemisen arvoinen pytinki, jossa yhdistyvät gootti- ja barokkivaikutteet. Väliin ei kannata jättää myöskään Alcazaban linnoitusta, josta avautuu hienot näkymät kaupungin ylle. Málagassa on ylipäätään todella hyvä museotarjonta, joten kaltaisillemme museoluuhaajille kaupungista löytyy tekemistä useammaksi päiväksi.

Meidän mielestä kaupungin paras paikka oli vanhankaupungin ja juna-aseman välimaastossa sijaitseva Atarazanasin kauppahalli. Me viihdyttiin siellä rajallisesta Málagan-ajastamme suurin osa. Haahuiltiin vain ympäriinsä, ihasteltiin runsaita kala- ja vihannestiskejä, istuttiin tapasbaareissa, syötiin älyttömän hyvää pulpo a la callegaa (mustekalaa galicialaisittain) ja boquerones (anjovista viinietikassa) ja annettiin espanjalaisen arjen lipua ohi.

Malaga_1
Malaga_4
Malaga_2
Malaga_5

Mijas – merimaisemia ja kylämäistä tunnelmaa

Omalla autolla: 15 min.

Julkisilla: 15 min. paikallisbussilla, joka kulkee aamusta noin iltakymmeneen

Vain 15 minuutin ajomatkan päässä Fuengirolan kaupungista sijaitsee Mijasin viehättävä kylä, joka on oiva retkikohde vaikka koko päiväksi, mutta myös lyhyemmän piipahduksen kohteeksi esimerkiksi auringonlaskun aikaan.

Mijas muodostuu vuoristokylästä, Mijas Pueblosta, ja sen eteen avautuvasta rannikkoalueesta, Mijas Costasta. Mijas Pueblo, jota tässä postauksessa käsittelemme, tunnetaan valkoisena kylänä, sillä sen rakennuskanta on pääasiassa pieniä valkoisia taloja, jotka muodostavat kiemurtelevia jonoja mutkaisia kujia myötäillen. Viehättävää!

Mijasin kylään saavuttaessa ensimmäisenä vastaan tulee aukio, jonka reunoilla on parkissa rivi kärryjä vetäviä aaseja, valmiina kuljettamaan turisteja ympäri kylää. Älkää ajako näillä aaseilla! Mijasin aasit ovat suorastaan surullisen kuuluisia siitä, että ne joutuvat elämään ankeissa oloissa ja kuskaamaan turisteja aamusta iltaan helteisissä olosuhteissa, joten ainoa oikea tapa suhtautua tähän ”palveluun” on olla kannattamatta sitä.

Parasta Mijasissa on suuri näköalaterassi, jolta avautuvat esteettömät näkymät merelle ja yli Fuengirolan kaupungin. Terassin vieressä on eri tasoihin levittäytyvä puutarha, jossa voi käyskennellä puiden varjossa ja ihailla samalla upeita maisemia. Me olimme Mijasissa auringonlaskun aikaan ja vietimme pitkän tovin ihaillen hämärtyvän taivaan väri-iloittelua.

Kylästä löytyy runsain mitoin viehättäviä ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja matkamuistomyymälöitä. Joulukuussa valtaosa niistä oli tosin kiinni, ja kylässä oli muutenkin tuohon vuodenaikaan ihanan rauhallista – ehkä vähän liiankin – mutta turistikaudella vilskettä riittää varmasti aamusta iltaan.

Illallisen nautimme tunnelmallisessa pihviravintolassa, jossa tuli vedettyä grillilihaa ja makkaroita varmaan puolen vuoden kiintiön verran. Maistui kyllä erinomaiselta täyteläisen punaviinin kera!

Mijas_2
KOKOTESTAUS_1024px_laatu40
Mijas_9
Mijas_10
Mijas_4

Mijas_5

Ronda – Espanjan kaunein kaupunki

Omalla autolla: 1,5 h

Julkisilla: 2 h 10 min. bussilla, joka kulkee harvakseltaan, mutta päivittäin

Me ei jostain kumman syystä oltu kuultukaan Rondasta, ennen kuin Gia ehdotti päiväretkeä sinne. Aivan huikea paikka, josta tuli heittämällä meidän reissun kohokohta! Matkan jälkeen tuli jopa surffailtua vähän Airbnb:n tarjontaa, josko täällä voisi joskus viettää pidemmänkin loman. Mutta päivässäkin ehtii nauttia parhaat palat.

Rondan kaupunkia halkoo syvä rotko, jonka yli kulkee huikaisevan kaunis kaarisilta. Silta on ehkä koko Espanjan kuvatuimpia nähtävyyksiä, eikä ihme, se todella vangitsee katseen ja salpaa hengityksen, niin vaikuttava näky se on. Rotkon reunalle, sillan molemmin puolin, on rakennettu taloja, mikä tekee näkymästä vieläkin dramaattisemman.

Sillalla on traaginen historia. Alkuperäinen silta rakennettiin vuonna 1729, mutta se romahti vain kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen. Onnettomuudessa sai surmansa 50 ihmistä. Uutta siltaa, Puente Nuevea, rakennettiin 40 vuotta ja se valmistui vuonna 1793, eli nimestään huolimatta silta ei ole niin kovin uusi.

Rotkoa ja siltaa kannattaa käydä ihailemassa myös alhaalta päin, Mirador del Puento Nuevo -näköalapaikasta, jonne saa ajella kieli keskellä suuta kapoista ja muhkuraista tietä pitkin, mutta näkymä ylös sillalle maksaa vaivan. Rotkossa kulkee myös kävelyreitti, El Camino de los Molinos

Meillä oli Rondassa aivan liian vähän aikaa. Muutamassa tunnissa me ei ehditty muuta syödä lounas ulkona aukiolla, ihailla siltaa useasta eri näkökulmasta, käyskennellä lyhyt maisemareitti ja nauttia iltapäivävirvokkeet Parador de Ronda -hotellin terassibaarissa. Sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin Fugeen, sillä halusimme ehdottomasti pois vuoriston serpentiiniteiltä ennen pimeän tuloa. Mutta visiitti jätti kaipuun palata tähän kauniiseen kaupunkiin uudelleen, paremmalla ajalla.

Vaikka rotko ja silta ovat Rondan ykkösvetonaula, kaupungissa on muutakin kiinnostavaa. Seuraavalla kerralla aiomme käyttää enemmän aikaa ihan vain kaupungin eri osissa kiertelyyn, kahviloissa ja ravintoloissa luuhaamiseen sekä historiallisiin nähtävyyksiin tutustumiseen. Käymisen arvoisia lienevät ainakin arabialainen kylpylä, Mondragonin palatsi ja sen yhteydessä toimiva kaupunginmuseo sekä Cuencan puutarha. Härkätaisteluareenakin Rondassa on, mutta se ei kiinnosta meitä.

Parin päivän Rondan-loman kruunaisi tietysti yöpyminen jossain rotkon reunalla sijaitsevista hotelleista, jonka terassilta voisi ihailla auringonlaskun värjäämää kaarisiltaa paikallista viiniä siemaillen.

Ronda_5
Ronda_4
Ronda_3
Ronda_2
Ronda_1

+1 Caminito del Rey

Omalla autolla: Noin 1 h

Julkisilla:

Caminito del Rey eli Kuninkaan polku on yksi Andalusian, ellei koko Espanjan, suosituimpia turistikohteita. Se on noin 8 km pitkä vaellusreitti, joka kulkee osan matkaa pystysuoran kallionjyrkänteen seinämää pitkin, ja tältä osuudelta avautuvista henkeäsalpaavista maisemista reitti onkin kuuluisa. Joitakin vuosia sitten polku oli paikoin varsin pahassa kunnossa ja sieltä raportoitiin jopa useita kuolemantapauksia, mutta vuonna 2015 polku avattiin täysin uudistettuna. Tänä päivänä reitti on siis täysin turvallinen ja sen hengenvaarallinen maine on enää muisto vain.

Meillä oli jo liput ostettuna Caminito del Reylle, mutta vähän ennen matkamme alkua saimme viestin, että osa reitistä on suljettu sääolosuhteiden takia. Rahat tarjouduttiin palauttamaan, ja hetken mietittyämme tartuimme tarjoukseen, sillä vaihtoehtoinen reitti olisi pidentänyt ja vaikeuttanut retkeämme huomattavasti. Ensi kerralla sitten!

Liput kannattaa tosiaan ostaa hyvissä ajoin etukäteen Caminito del Reyn virallisilta sivuilta, sillä vierailijoiden määrää on rajoitettu ja kullekin ajankohdalle on tarjolla vain tietty määrä lippuja. Reitti on yksisuuntainen, joten samalla kannattaa ostaa myös bussilippu reitin päätepisteestä alkupisteeseen, etenkin jos on jättänyt oman auton parkkiin. Yhteensä pääsylippu ja bussilippu maksavat noin 11,50 euroa.

Itse reitistä emme osaa kertoa sen enempää, mutta jos kiinnostuit, kannattaa lukea vaikkapa tämä Lähtöportti-blogin seikkaperäinen selostus tai tämä Unelmatrippi-blogin postaus, joka lohduttanee erityisesti korkeanpaikankammoisia.

{ 2 comments… add one }
  • Jenni / Unelmatrippi 7.5.2019, 21:37

    Kiitos linkkauksesta! Myös mun mielestä Málaga on viihtyisä kaupunki ja Ronda aivan ihastuttava. Mekin teimme sinne vain päiväretken pari vuotta sitten, mutta menisin tosi mielelläni joskus uudelleen ja yöpyisin siellä. Myös Caminito del Reyn kävelisin todella mieluusti uudestaan – reitin varrella olevat maisemat ovat aivan upeita!

  • Mika / Lähtöportti 12.5.2019, 13:39

    Upeita retkikohteita kaikki! Itsellenikin jäi tunne, että Rondaan ja Málagaan olisi mukava palata paremmalla ajalla ja viipyä pari yötä. Myös Marbellan vanhakaupunki oli yllättävän miellyttävä paikka päiväretkelle. Kiitos linkkauksesta!

Leave a Comment