Turska tuijottaa meitä monttu auki ovensuusta. Kylmästä kankea kala makoilee jääpedillä styroksilaatikossa kuin alleviivaten että kyseessä tosiaan on kalaravintola. Tiirailemme josko pikkuruisesta kanttiinista löytyisi vapaa pöytä. Nuorimies kehottaa peremmälle ja osoittaa tiskin vierustalla olevaa pöytää, johon äkkiseltään näyttäisi mahtuvan yksi ruokailija. Pöytä kuitenkin siirtyy, samoin kanssa-aterioitsijat ja kas, pöytä kahdelle on valmis.
Pieneen ravintolaan mahtuu ehkä toistakymmentä ruokailijaa. Seinät ovat täynnä pieniä tauluja ja koriste-esineitä. Nurkan on vallannut valtava auringonkukkakimppu. Tämä on autenttinen pieni lissabonilainen tasca, kansankuppila. Kuin oltaisiin jonkun kotona illallisella.
Arto ahtautuu vitriinin, hyllyn ja pöydän väliin. Siellä on miehen paikka. Voisikohan illallisen nauttia vetämättä henkeä kertaakaan? Viileän välinpitämätön tarjoilija tuo ruokalistan. Tilaamme alkupaloiksi simpukoita ja pääruuaksi tarjoilijan suositteleman kokonaisen kalan. Kaveri nyökkää eleettömästi tilauksen vastaanotetuksi ja häipyy keittiöön.
Simpukat uivat täydellisessä valkosipuli-viini-korianteriliemessä, ne ovat ehkä parhaita mitä olemme ikinä syöneet! NAM! Kehumme niitä vuolaasti tarjoilijalle. Hän näyttää siltä kuin joku kertoisi että maapallo on pyöreä, tai ettei valas ole kala. Tietenkin ne ovat hyviä, kertoo tarjoilijan ilme, mutta hän nyökkää kuitenkin kiitokseksi.
Kun viimeinenkin pisara maukasta simpukkalientä on kaavittu leipäpalan avulla parempiin suihin, valtava lahnamainen kala tuodaan pöytään. Se makaa mansikoiden ja vadelmien koristelemana muhkuraisella salaattipedillä perunavuoren varjossa. Simpukkakattilallisen jälkeen vatsassa tuntuu olevan niukalti tilaa, mutta hyvällä ruokahalulla iskemme kiinni herkullisen näköiseen jättiannokseen. Ja herkullista se onkin! Tämä ei ole mitään molekyyligastronomiaa, vaan simppeliä perusruokaa, mutta makumaailma hipoo taivaita. Paistettu kala ei ole ehkä koskaan maistunut näin hyvältä!
Siniseen essuun, shortseihin ja lenkkareihin sonnustautunut sympaattinen setä lampsii keittiöstä salin puolelle. Hän käy kysymässä maistuuko ruoka ja ilahtuu silmin nähden kun huomaa aterian tehneen suuren vaikutuksen. Mies näyttää meille Facebookiin jakamansa kuvan annoksesta ja kehaisee tyytyväisenä kuinka moni siitä on jo tykännyt. Ei kuitenkaan lainkaan koppavasti, vaan ylpeydellä ja rakkaudella ammattiaan kohtaan.
Saamme vaivoin syötyä koko valtavan annoksen, mutta muruakaan emme raaski jättää. Jälkiruokaa emme jaksa, vaikka mieli tekisikin, mutta lasillinen portviiniä kyllä maistuisi. Ihme kyllä portviiniä ei talosta löydy, mutta tilalle ehdotetaan grappaa, oikein erinomaista sellaista. Arna irvistää maistaessaan tujua juomaa. Viileydestään kiinni pitävä tarjoilija uhkaa laskuttavansa 10 euroa per lasi jos mainio juoma ei mene alas. Tässä vaiheessa kundin viilipyttymäisyys kuitenkin pettää, ja leveä hymy paljastuu esiin. Ravintolasta poistuessamme hyvästelemme kuin vanhat kaverit ikään.
Tätä ravintolaa ei kannata jättää Lissabonin-reissulla väliin.
Cantinho do Bem Estar
Rua do Norte 46, Bairro Alto | Cantinho de Bem Estar TripAdvisorissa
Mmm… Toivottavasti tuo kala-annos on edelleen tarjolla, näyttää todella hyvältä! En ole ikinä törmännyt kala-annokseen, jossa on marjoja.
Heh, yhdistelmä ei ehkä ollut niinkään kulinaristinen kuin esteettinen nautinto :). Omaleimainen juttu se oli kyllä. Uskoisimme, että kala-annosta on edelleen saatavilla, tuo ravintola kun on vissiin pysynyt noilla sijoillaan jo ties kuinka monta vuotta :).