≡ Menu

Wacken 2008 – festarihumua Saksanmaalla

Tarinoita maailmalta

Me ei olla kumpikaan oltu koskaan mitään varsinaisia festarihiiriä, ei silloin nuorempanakaan. Toki meillä on molemmilla takana omat teinivuosien ruisrockimme (silloin ei muuten todellakaan puhuttu mistään ruissista), mutta muuten ollaan lähinnä koluttu lähifestareita, Ankkarockia ja Tuskaa. Päivällä festarointia ja yöksi kotiin, se on ollut meille sopiva systeemi.

Vuonna 2008 tuli kuitenkin repäistyä, kun lähdettiin Arnan siskon Aijan houkuttelemina Saksan Wackeniin metallimusiikkifestareille. Wacken on pieni maalaiskylä lähellä Hampuria, jossa ei suurimman osan vuotta ole muuta kuin peltoa. Muutaman päivän ajan heinä–elokuun vaihteessa sen valtaavat kymmenet tuhannet metallipäät kaikkine lieveilmiöineen. Kolme päivää pesunkestävää festarimenoa: teltassa asumista, auringonpaistetta, bändejä, kylmää kaljaa, rönttövaatteita. Tyhmää läppää, vesisadetta, mutaa, suihku- ja vessajonoja, lämmintä kaljaa, valvottuja öitä, currywurstia.

Kuvan tilanne on hatarien muistikuvien mukaan jotakuinkin seuraavanlainen: Ollaan kalja-alueella lyöttäydytty pöytäseurueeseen, jossa on ulkomaalaisia festarituristeja, ehkä hollantilaisia. Käy ilmi, että he ovat metallimusan kautta innostuneet suomen kielestä ja olivat opetelleet ulkoa todella hämmentäviä suomalaisia lauluja ja loruja, joita he tietysti ryhtyivät siinä laulelemaan ja loruilemaan. Tyypit olivat jopa käyneet Suomessa, mutta ei Helsingissä tai Lapissa, vaan jossain pikkupaikkakunnalla, jonka nimi oli meillekin vain hämärästi tuttu ja päässyt jo hautautumaan jonnekin muistilohkojen syövereihin. Kuvan perusteella olutta on tullut nautittua. Aurinkokin ilmeisesti porottelee, kun ollaan kerran katsottu parhaaksi verhoutua lippuun.

Erittäin hauskat festarit oli – esiintymässä oli mm. Iron Maiden, Nightwish ja Children of Bodom – mutta kyllä kerta riitti :).

Kotimatkalla Nightwishin pojat osuivat muuten samalle paluulennolle!

Joulukalenteri_Wacken

Noita muovisia Wacken-tuoppeja tuli raahattua kotiin puoli rinkallista. Taidettiin luopua niistä vasta useita vuosia myöhemmin kun tyhjennettiin kämppää maailmanympärimatkalle valmistautuessa.

 

Lue lisää Tarinoita maailmalta

{ 0 comments… add one }

Leave a Comment