Armaan kotimaamme 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi ajattelimme listata asioita, joita ikävöimme Suomesta matkoilla ollessamme. Totta puhuen lyhyillä lomamatkoilla ei ehdi ikävöidä mitään, mutta vuoden mittaisella reissulla muutama supisuomalainen asia pääsi viekkaasti tunkeutumaan ajatuksiimme ja aiheuttamaan kaihertavaa ikäväntunnetta…
Suomalainen ruoka
Jokainen tätä blogia vähänkään pidempään seurannut tietää, että suomalainen ruoka ei pääse meidän maailman keittiöt -rankingissa top kymppiin, hyvä jos top sataseen. Normaalisti siis nautimme täysin rinnoin minkä tahansa vieraan ruokakulttuurin antimista suomatta ajatustakaan karjalanpiirakoille, kultakatriinoille tai ruispaloille. Mutta pitkällä reissulla ikävöimme muutaman ohikiitävän hetken ajan seuraavia:
Raejuusto. Mauton ja kumimainen muru, joka normaalioloissa aiheuttaa meissä lähinnä välinpitämättömyyttä, muodostui erityisesti Arnan mielikuvissa maailman parhaaksi herkuksi.
Maitorahka. Ai että. Tätä kun olisi saanut jäisten viinimarjojen kanssa niin avot! Edes Australiassa ei myyty kunnollista maitorahkaa, siis sellaista rasvatonta, hapanta ja ennen kaikkea sokeritonta tavaraa, jota meillä markettien maitokaapit notkuvat. Namnamnam.
HK:n maksamakkara ruisleivällä. Ja nyt ei puhuta mistään täyteläisistä ja aromikkaista maksapateista, jotka sisältävät jopa maksaa, vaan siitä perinteisestä, teurasjätteistä ja jauhoista valmistetusta teollisesta pötkylästä, joka sopii ruispalan päälle kuin sinappi hernariin.
Uudet perunat ja graavilohi. Tämäkin ikävän hetki sijoittuu maailmanympärimatkalle ja oli vain hetkellinen mieliteko, mutta sitäkin voimallisempi. Lilluimme matalassa, turkoosinhohtoisessa rantavedessä – emme nyt muista missä tarkalleen – ja pähkäilimme lähestyvää joulua. Että missä mahdollisesti viettäisimme sen ja mitä söisimme. Tajuntaamme iskostui mielikuva voissa ja tillissä uivista uusista perunoista ja suussasulavan pehmeästä graavilohesta. Päätimme siinä hetkessä, että se on oleva ensimmäinen ateriamme kotiin palattua, mutta näin ei lopulta käynyt, sillä maksamakkararuisleipä vei voiton.
Neljä vuodenaikaa
Me ollaan molemmat kesäihmisiä henkeen ja vereen, mutta viime vuosina ollaan opittu nauttimaan myös muista vuodenajoista ja ennen kaikkea niiden vaihtelusta. Kevään tuoksusta ja puihin puhkeavista vaaleanvihreistä silmuista. Syksyn raikkaista aamuista ja luonnon väriloistosta. Talven paukkupakkasista ja valkoisena kimmeltävästä hangesta. Ai niin, eihän meillä mitään aurinkoisia pakkaspäiviä saati hankia täällä eteläisessä Suomessa ole… No, joka tapauksessa, mikään ei saa arvostamaan kesää, aurinkoa ja lämpöä niin kuin Suomen marraskuu.
Aikataulujen noudattaminen
Ai että, me suomalaiset rakastetaan aikatauluja! Mitä täsmällisempi, sen parempi. Palaverit, kevätjuhlat, teatteriesitykset ja oppitunnit alkavat täsmälleen silloin kun on ilmoitettu, ja kylään suomalainen saapuu minuutilleen kutsukortissa mainittuna aikana. Kun VR:n juna on viisi minuuttia myöhässä, närkästynyt maanmiehemme jupisee vähintään työkavereille – vartin myöhästyminen aiheuttaa jo somekohun. Pidempiaikainen oleskelu ulkomailla venyttää aikakäsitystä ja kasvattaa pinnaa, mutta kyllä kuulkaa koti-Suomeen palattua on ihana huomata, että aikatauluja on ja niitä myös noudatetaan. Toisin kuin vaikkapa Indonesiassa, jossa eräskin perkeleellinen bussimatka pääsi alkamaan kaksi tuntia ilmoitettua myöhemmin ja kesti yhdeksän tunnin sijaan 16 tuntia…
Kunnon sauna
Me tykätään saunoa! Omaa saunaa meillä ei ole, eikä sellaista kaivatakaan kalliita asuinneliöitä viemästä, mutta taloyhtiön saunassa tulee löylyteltyä erityisesti talvisaikaan suunnilleen kerran viikossa. Omaa järvenrantamökkiäkään meillä ei ole, mutta vähintään kerran kesässä on päästävä kunnon puulämmitteiseen saunaan järven rannalle. Onneksi ystäviltä löytyy tällaisia.
Pitkällä reissulla, jolla viihdyimme pääosin tropiikissa, emme osanneet saunaa kaivata, mutta kerran sellainen osui reitin varrelle. Malesian Penangissa. Majoituimme huoneistohotellissa, jonka kuntosalin yhteydessä oli sauna kunnon suomalaisella kiukaalla. Sauna oli uudenkarhea ja näytti olleen käyttämättömänä pitkään, mutta me varmistettiin että sauna on käyttökunnossa ja napsautettiin kiuas päälle. Kevyen salitreenin ja uima-altaassa lillunnan jälkeen sauna maistui ihan hyvälle, mutta ei me kuitenkaan toista kertaa jaksettu vaivautua. Sauna kuuluu Suomessa sekä kesään että talveen, mutta ei se trooppisessa ilmanalassa tuntunut oikein järkevältä.
Olisi kiinnostava tietää, miten te tropiikissa asuvat ulkosuomalaiset suhtaudutte saunaan? Maistuuko? Onko teillä jopa oma sauna?
Hiljaisuus
Kun puhutaan Suomesta ja hiljaisuudesta, tarkoitetaan yleensä luonnon hiljaisuutta, mutta meille tulee yleensä ensimmäisenä ikävä ympäristön yleistä hiljaisuutta ja ihmisten hiljaisuutta.
Esimerkiksi Aasiassa äänten kakofonia on välillä ihan sietämätön, oltiin sitten suurkaupungin sykkeessä tai syrjäisellä paratiisirannalla. Jos naapuri soittaa musiikkia, oma musiikki pitää laittaa kovemmalle. Liikennevälineissä / kahviloissa / kadulla kävellessä musiikit kuunnellaan, videot katsotaan ja puhelut puhutaan kaiuttimen kautta – volat kaakossa, tottakai. Autoilijat ja mopoilijat tööttäilevät jatkuvasti toisilleen ilmoittaakseen olevansa tulossa, tai sitten ihan muuten vaan. Kaikki laitteet ja esineet – tuktukeista leluihin – on varustettu jonkinlaisella ääniefektillä, joiden käytössä ei sitten muuten säästellä. Kun Aasiasta palaa kotiin, ensimmäisenä vastassa on ah niin ihana hiljaisuus. Jopa lentokentällä!
Suomalaisia usein soimataan kykenemättömyydestä small talkiin, mutta meidän mielestä se on vain ja ainoastaan hyvä ominaisuus! Miksi pitäisi puhua pälpättää, jos ei ole mitään asiaa? Ei hiljaa nököttämisessä ole mitään vikaa, silloin kun asiaa ei ole tai juttu ei muuten vaan luista. Amerikkalaiset ovat erityisen rasittavaa porukkaa sellaisissa tilanteissa, joissa itse olisi mieluiten hiljaa, ja olosuhteetkin melkein sitä vaatisivat. Esimerkiksi aamulla kukonlaulun aikaan, kun minibussi keräilee retken osallistujia eri hotelleista, ei ole mitään syytä aloittaa kanssamatkustajien häiriköintiä katkeamattomalla paskanjauhannalla. Tai patikkapolulla, jossa olisi tarkoitus nauttia luonnon rauhasta ja kenties bongailla eläimiä, ei kiinnosta kuulla kenenkään edellisillan baariseikkailuista tai tulevan viikon matkasuunnitelmista tai lukioaikaisen kimppakämpän sisustusratkaisuista (esimerkkejä elävästä elämästä). Okei, suomalaisilla menee tuppisuisuus välillä ehkä vähän överiksi, mutta jos ääripäistä pitää jompikumpi valita niin kyllä hiljaisuus aina tyhjänpuhumisen voittaa.
Sana on vapaa, mitä te ikävöitte Suomesta ulkomailla ollessanne?