[Arna]
Minun piti kertoa teille purjehduksesta, mutta ruudulle alkoikin yllättäen muodostua tekstiä ihan toisesta aiheesta.
Nimittäin unelmista ja niiden toteuttamisesta. Ja siitä, kuinka matkailu ei ainoastaan tarjoa uusia kokemuksia ja avarra maailmankuvaa, vaan voi muuttaa koko elämän.
Viime viikolla postiluukusta kolahti Mondo-lehti, jota olen tilannut sen perustamisesta asti. Jokainen lehti löytyy edelleen kirjahyllystä, ja hiirenkorville luettuja lehtiä selaillaan edelleen säännöllisesti.
Tässä tuoreimmassa Mondossa oli kuitenkin jotain aivan erityistä. Sen apinalaatikossa komeili nimittäin minun nimeni. Siellä minä olin, Ville Blåfieldin, Juha Itkosen ja Tomi Kontion kanssa samassa kirjoittajien listassa. Olin pakahtua ylpeydestä. Kiitin ja onnittelin itseäni siitä, että olin luottanut itseeni. Ja uskaltanut.
Tämä ei nimittäin tapahtunut ihan vahingossa, vaan olen tehnyt sen eteen lujasti töitä.
Neljä vuotta sitten, kun maailmanympärimatka oli vielä kaukainen haave vain, olin jonkinlaisessa tienristeyksessä. En silloin tiennyt olevani tienristeyksessä, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna on aivan selvää, että noihin aikoihin elämäni alkoi ottaa uutta suuntaa. Työelämäni ihan erityisesti. Määräaikainen työsuhteeni oli päättymässä, enkä oikein tiennyt, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä.
Olin kuullut miljoona kertaa neuvon, että sydäntään kannattaa kuunnella, ja tehdä sitä mitä sydän sanoo, mutta kun minun sydämeni ei sanonut oikein mitään. En tiennyt mitä halusin tehdä, enkä ollut erityisen kiinnostunut mistään. En ollut siis mitenkään masentunut tai mitään sellaista, mutta minulla vain ei ollut mitään erityisiä intohimon kohteita.
Paitsi matkailu.
Uuden työn etsimisen sijaan päätimme lähteä maailmanympärimatkalle. Ja se oli kuulkaa elämäni – meidän elämämme – paras päätös!
En ollut koskaan ymmärtänyt haaveilla toimittajan työstä, mutta maailmalla ajatus iski päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tietenkin! Miten en ollut sitä aikaisemmin tajunnut! Aloin kartoittaa opiskelumahdollisuusia jo maailmalta käsin, ja kun kevättalvella 2013 palasimme Suomeen, laitoin paperit vetämään Haaga-Helian journalismikoulutukseen. Pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä, ja opinnot alkoivat syksyllä.
Unelma toimittajan työstä syntyi maailmalla. Ehkäpä juuri tässä kahvilassa Balin Mundukissa?
Siitä asti olen ollut kuin toinen ihminen. Voi sanoa, että suorastaan hullaannuin opiskelusta ja opiskelemastani alasta. Nautin kaikesta. Oppiaineista, opettajista, luennoista, harjoitustöistä, tietokoneluokista, tenteistä, opiskelukavereista, kouluruoasta, uuden oppimisesta, itseni haastamisesta, onnistumisista, liian pitkäksi venyneistä illoista opiskeluprojektien parissa, jopa koulutöille pyhitetyistä viikonlopuista. Vuosi sitten päätin, että haluan antaa opinnoilleni vielä enemmän, ja jäin opintovapaalle vakituisesta viestintäalan työstäni. Rahaa on vähemmän, mutta olen nauttinut joka hetkestä.
Jo opintojen alussa päätin, että haluan erikoistua matkailujournalismiin. Päätin myös, että haluan suorittaa opintoihini sisältyvän pakollisen työharjoittelun Mondossa, joka on paitsi Suomen paras matkailumedia, myös kansainvälisesti vertailtuna erittäin laadukas matkailulehti. Ajattelin että jos puhun haaveestani työskennellä Mondossa ääneen, se saattaa toteutua.
Tänä keväänä löysin Kerran elämässä -matkailusivuston, jonka ovat perustaneet suuresti ihailemani matkailutoimittaja Antti Helin ja huippuvalokuvaaja Ville Palonen. Sivusto teki minuun vaikutuksen, joten enempiä aikailematta olin Anttiin ja Villeen yhteydessä, ja pian olimmekin sopineet yhteisestä projektista. Yhteistyömme hedelmänä syntyi Malta-opas, ensimmäinen iso matkailujuttuni.
Samoihin aikoihin olin yhteydessä myös Mondo-lehteen, ja pian sopimus syyskuussa alkavasta työharjoittelusta oli allekirjoitettu.
Ja siellä se nimi nyt on.
Nyt päästään vihdoin löyhällä aasinsillalla siihen purjehdukseen. Tai ei ehkä suoranaisesti purjehdukseen, mutta viime viikolla päättyneeseen Turkin-matkaan, joka oli myös yksi toteutunut unelma. Tai oikeastaan kauan ennen kyseistä Turkin-matkaa.
Vuosi sitten päätimme Arton kanssa alkaa kehittää ajelehtimaan unohtunutta blogiamme ihan tosissamme. Alkusyksy ideoitiin sisältöä, marraskuun Barcelonan-matkalla perustettiin Instagram-tili, tammikuussa siirryttiin omalle domainille ja maaliskuussa uudelle alustalle. Pääsimme mukaan tiiviiseen matkabloggaajien yhteisöön, joka on antanut meille paitsi ideoita, konkreettista apua ja hyödyllisiä konktakteja myös uusia ystäviä.
Pikkuhiljaa lukijamäärät alkoivat kasvaa ja some-tykkääjien määrä lisääntyä. Sanon sen nyt varmuuden vuoksi ääneen: meidän unelmamme on kasvattaa blogia ja tehdä siitä vähintäänkin sivutoiminen työ. Kovaa duunia ja pitkäjänteisyyttä se vaatii, mutta en näe mitään syytä, miksi emme onnistuisi. Kutsu Turkkiin Sail for good -matkalle – ensimmäiselle bloggaajamatkalleni – oli taas yksi askel kohti tuon unelman toteutumista.
Haluan kaikella tällä sanoa, että unelmat kyllä toteutuvat, kun niille vain antaa mahdollisuuden. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kerskua omilla onnistumisillani, vaan rohkaista teitä kaikkia unelmoimaan – unelmoimaan isosti! – ja myös toteuttamaan niitä unelmia. Asiat harvoin tapahtuvat sormia napsauttamalla, mutta pienin askelin ja kärsivällisyydellä mahdottomiltakin tuntuvat unelmat on mahdollista saavuttaa. Tärkeää on uskaltaa luopua epäonnistumisen pelosta. Pahinta, mitä voi tapahtua on se, että joku juttu ei mene ihan putkeen, tai sinulle sanotaan ei, mutta sehän ei haittaa mitään. Vain elämä ja kuolema ovat asioita, joihin emme itse voi vaikuttaa, mutta kaikki muu on lopulta omissa käsissämme.
Unelmoikaa.
Uskokaa unelmiinne.
Kirjoittakaa unelmanne ylös tai sanokaa ne ääneen, sillä silloin ne toteutuvat.
Uskaltaisinkohan sanoa mistä seuraavaksi unelmoin?
Hyvä, että kirjoitit tämän tekstin – se on nimittäin tavattoman inspiroiva ja esimerkillinen! Itselleni erityisesti tällaiset tarinat aikuisiällä opiskelluista uusista ammateista/tutkinnoista ja niiden avaamat ovet unelmien duuneihin ovat valtavan kannustavaa luettavaa. Ne muistuttavat mua aina siitä, että mullakin on vielä mahdollisuus löytää se oma intohimo ja tehdä vielä joku päivä työtä, josta voin olla superinnoissani. Nämä omat opinnot ovat jo vuosia maistuneet aivan puulta ja tahkoan niitä loppuun lähinnä siksi, etten halua olla luovuttaja, ja samalla kelaan että pakkohan ne on tehdä loppuun, kun olen jo liian vanha kumminkin opiskelemaan mitään uutta ammattia itselleni. Pyh ja pah, tämä auttoi taas muistamaan, että jahka tämä perheenlisä on maailmassa ja ne pahvin makuiset maisterinpaperit on taskussa, niin piru vie, vielä minäkin täältä ponnistan!
Kiitos Arna tekstistä!
Kiitos Laura kommentistasi, minua lämmittää suuresti, että sait siitä inspiraatiota :).
Itse ajattelin vielä silloin muutama vuosi sitten, että ehkä kaikilla ihmisillä (minä mukaan lukien) ei välttämättä vain ole mitään erityisiä intohimon kohteita, ja että joidenkin meistä osa nyt on vain olla niitä arjen puurtajia. Mutta sitten kun se intohimo vihdoin löytyi, koin melkein jonkinlaisen valaistumisen! Siksi halusin tästä kirjoittaakin, sillä nykyään uskon, että kaikkien meidän on mahdollista löytää se joku oma juttu, oli se sitten ammatti tai harrastus. Itse en ole tosin kovin helppoa alaa valinnut, ja jos olisin yhtään miettinyt työllistymismahdollisuuksia, olisin hurahtanut johonkin muuhun kuin media-alaan :).
Ja siis jos ei tullut vielä selväksi, suosittelen kyllä todella, todella lämpimästi aikuisopiskelua. Elämänkokemus auttaa millä tahansa alalla, ja motivaatio on nyt ihan jossain muissa sfääreissä kuin silloin parikymppisenä (jolloin itse muuten opiskelin ekaa tutkintoani, jota kohtaan asennoitumiseni oli huomattavasti pragmaattisempaa – hyötyä siitäkin on kyllä ollut). Että ei mulla muuta kuin että ”go for it”!
Oi sinä Arna, onnea unelmiesi toteutumisesta. Olen vilpittömästi onnellinen puolestasi!
Unelmien toteutumisesta saa olla aina kiitollinen, mutta monin verroin ylpeä voit olla niistä nyt, sillä et ole tänä maailman aikana ihan kaikkein helpoimpia asioita toteuttanut (trust me, I know what I´m saying…). Onnea siis!
Kirjoituksesi unelmista, työskentelemisestä määrätietoisesti niiden eteen ja niiden toteutumisesta kolahti minuun jotenkin, sillä painin samojen asioiden kanssa itsekin juuri nyt. Näinhän se usein juuri menee; vasta jälkikäteen saa tarpeeksi perspektiiviä huomatakseen, miten asiat ovat vieneet eteenpäin.
Sinä olet kuitenkin tehnyt selkeän määrätietoisesti töitä unelmiesi eteen ja kannat nyt niiden hedelmää. Taidanpa ottaa oppia sinusta.
Iloista syksyä ja kaikkea hyvää työharjoitteluusi! Toivottavasti se tuo paljon uusia kokemuksia tulevaisuutta varten.
Upea kirjoitus ja sitäkin upeammat tavoitteet! Aivan mahtavaa :D! Olen täysin samaa mieltä, että unelmia pitää uskaltaa tavoitella ja saavuttaa ne – niin teen itsekin. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi ja kaikista näistä saavutuksista tähän asti, vaikka tiedän, etteivät ne jää tähän ;).
Kiitos, Jerry :). Olet itsekin melkoinen inspiraation lähde unelmien tavoitteluun liittyen, olet saavuttanut hurjasti nuoreen ikääsi nähden! Ja olet oikeassa, tämä ei jää tähän, nälkä kasvaa nimittäin syödessä näissäkin hommissa =D.
Kiitos paljon :)! Todella mukavasti sanottu :).
Nälkä tosiaan kasvaa syödessä :P.
Jes, Arna, loistavaa! Isot onnittelut mahtavista saavutuksista. Tää teksti oli kuin suoraan mun unelmienboostauspostauksista, paitsi että mun nimeni ei ole ollut Mondon apinalaatikossa! 🙂 (Ehkä vielä jonakin päivänä!?) 😉
Puhut niin täyttä asiaa, unelmat oikeasti toteutuvat, kun niiden eteen on valmis tekemään töitä. Kukaan ei tule kotisohvalta ylös onkimaan, vaan sieltä on ponnistettava itse.
Mutta nyt palan halusta kuulla, mikä on se seuraava unelma?
Kiitos, Saana! Luinkin sun unelmienboostauspostauksen silloin kun se ilmestyi ja kävin nyt lukemassa sen uudelleen. Säkin olet ottanut ison, rohkean askeleen, onnittelut siitä vielä tätäkin kautta! Ja onnea ja menestystä yrityksellesi, uskon että se tulee kantamaan hedelmää! Osut muuten naulan kantaan siinä, että unelmia on pieniä ja suuria, hetkellisiä ja pitkäaikaisia, eikä kaikkien unelmien ole tarkoituskaan toteutua. Mutta unelmointi, se kannattaa aina :).
Seuraavat unelmat (kyllä, niitä on monta!) voisivatkin olla ihan uuden postauksen aihe…
Hyvä te! Selasin tätä juttua kännykällä mutta oli pakko avata tietokone, kun halusin kommentoida ihan ajan kanssa. 🙂 Tää teksti ei voisi olla enemmän oikeassa. Unelmiin pitää uskoa, niitä pitää olla… ja pitää olla varovainen siinä, että ne voi oikeasti toteutua. Mä en ehkä ole toimittajakouluun menossa, kunhan bloggaan, mutta yhteistä meillä on se että blogista haluaisin edes sivutyön. Hitsi vie, se on jo osittain onnistunut, ja uskon että teillä ihan varmasti tuo toteutuu. 🙂 Kiitti vielä tästä kirjoituksesta, terkkuja Bilbaosta!
Kiitos Lena kommentista!
Bloggaaminen, vaikka ammattimainenkin, ei mun mielestä vaadi toimittajan opintoja, ne ovat kaksi aika erilaista hommaa. Toimittajan työ on yleisön palvelemista ja (objektiivisen) tiedon välittämistä, kun taas bloggaajana saa olla oma persoonansa ja ihan niin subjektiivinen kuin haluaa :), se on itse asiassa aika hauskaakin, että voi toteuttaa näitä molempia puolia. Olen huomannut, että toimittajan ammatti voi itse asiassa koitua pieneksi haasteeksikin bloggaamiselle, koska sitä on yllättävän vaikea luopua toimittajan työn vaatimasta objektiivisuudesta ja asiallisuudesta ja pilkunviilaamisesta ja faktojen moninkertaisesta tarkistamisesta, kun taas blogissa ote saisi olla muutaman asteen huolettomampi :).
Kiitokset terveisistä, arvaa vaan tekiskö sun juttujen jälkeen mieli lähteä Bilbaoon ruokamatkalle =D.
Unelmoida saa ja pitää! Mä olen ikuinen unelmoija ja väsäilen kaiken maailman aarrekarttoja. Voin myös sanoa, että moni unelma on toteutunut. Sitä menee paremmin kohti unelmiaan, jos tiedostaa omat unelmansa. On aika uskomaton fiilis, kun joku päivä palaset alkavat loksahdella paikoilleen – tavalla tai toisella. Maailma on välillä aika ihmeellinen paikka ja muun muassa samoja aiheita mietin siellä Turkissa laivan kannella kiikkuessa, horisonttiin tuijotellessani. 🙂
Just näin! Ja juurikin siellä laivan kannella (muun muassa) näitä asioita tuli funtsailtua :).
On niin mahtavaa, että sun unelmat on toteutuneet. Niiden eteen pitääkin tehdä töitä. Silloin se on kaikkein palkitsevinta. Hienossa seurassa komeilet (kaunistelet) Mondon sivulla. Keep up the good work! 🙂
Kiitos Elina! Ja nimenomaan näin, eli sitä paremmalta unelmien saavuttaminen tuntuu, mitä enemmän niiden eteen on joutunut tekemään töitä.
Aivan huippua, että olet saavuttanut haaveesi ja löytänyt intohimon! Minulla oli koko nuoruuden kestänyt haave omasta tallista ja urasta hevosalalla. Itsellä se haave on vuosien saatossa kariutunut ja olen tyytynyt pitämään puuhan harrastuksena. Silti koko ajan mietin, että voisiko minullekin vielä löytyä sellainen työ tai elämäntapa josta ihan oikeasti nautin ja joka pitäisi riittävän leveässä leivässä. Olen ehkä itse ollut nyt vuodenajan siinä tilanteessa, että olen havahtunut huomaamaan, ettei kaikki palat omassa arjessa ole ihan kohdallaan, mutten tiedä, että mitä sitä nyt pitäisi.. Jos jotain niin matkailu on kyllä vaikuttanut minuunkin valtavasti. Niitä tuntoja pitäisi joskus purkaa enemmänkin tekstinä. Tsemppiä sinulle tuleviin haaveisiin ja haasteisiin, selviät tuolla asenteella varmasti eteenpäin! 🙂
Kiitos Maarit! Sinäkin kuitenkin yritit, se on tärkeintä. Se olisi ikävä sitten vanhana mummona kiikkustuolissa miettiä, että hitsi kun olisin kokeillut kantaako se hevoshomma. En minäkään totta puhuen vielä tiedä, irtoaako tästä alasta kunnollinen leipä, mutta yrittää aion. Jos se ei onnistu niin sitten tienaan elantoni jollain muulla, ja jatkan tätä hommaa harrastuspohjalta tai sivubisneksenä, kuten sinäkin olet hevosharrastuksen kanssa tehnyt.
Minusta se on jo hyvä, että olet huomannut, että jotain tarttis tehdä. Odottele ja pohdiskele ja kokeile kaikessa rauhassa, kyllä se ratkaisu sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin. Itse kelluin epäselvässä/epätyydyttävässä tilassa aika pitkäänkin, ennen kuin oikeita polkuja alkoi yksi kerrallaan löytyä. Tsemppiä!
Aivan huippu kirjoitus! Niin totta joka sana ja unelmoida todellakin pitää. Vitsit tää teksti taas inspiroi tavoittelemaan niitä meidän omia unelmia, kiitos 🙂
Lämmin kiitos, ja kiva että saatoin olla hyödyksi :).
Mahtavaa Arna! niin ylpeä saavutuksistasi, joista saat ja sun pitääkin olla ylpeä! Olkoon nämä tähän kirjatut ja toteutuneet vasta alkusoittoa 🙂
Kiitti Milla! Ja kyllä nää on tarkoitettu vasta alkusoitoksi, unelmien ja tavoitteiden lista senkun kasvaa =D.
Niin mahtava teksti! Unelmia pitää uskaltaa seurata ja joskus mukavuusalueelta, tutusta ja turvallisesta pitääkin päästä irti. Tää sun teksti inspiroi tosi paljon!
Kiitos Jenna! Ja on tosi mahtavaa jos onnistuin inspiroimaan, se oli tarkoituksenikin 🙂
Olen samaa mieltä että toteutua voi, kaikkea ei edes silti tarvitsekaan saada ja kun antaa joskus virran viedä niin tapahtuu ihmeellisiä asioita 🙂 en tiedä minkä ikäisiä ihmiset täällä ovat, mutta välillä itseäni naurattaa kun paljon itseäni nuoremmat sanovat ettei enää tässä vaiheessa jne. Meillä suomessa kun on sellainen upea mahdollisuus mikä on maailmalla harvinaista, mahdollisuus opiskella lähes ilmaiseksi koko elämän ajan. Perustan tämän lauseeni / väitteeni siihen että itse 44vuotiaana muutama vuosi sitten valmistuin ns.kolmanteen ammattiin matkailupalvelutuottajaksi, opiskelukaverini olivat ikähaitarissa 21-51v. Se oli aivan huikean hauskaa ja kuten monesti elämässä homma lähti rullaamaan ääneen sanotusta haaveesta ja vähän muustakin, mutta avain on se etten selitellyt itselleni kaikkia syitä miksi se ei olisi mahdollista, huvittavaa lähinnä oli se että jouduin selittelemään muille miksi…kaikki muutkin isommat käänteet elämässäni ovat lähteneet samoin ja voin allekirjoittaa myös sen että kannattaa tavallaan varoa mitä toivoo 🙂 itse ennen yhtä thaimaan reissua toivoin että keksisin jotain ettei tarvitsisi enää mennä viimeiseen työvuoroon…noh ei tarvinnut sitten, mutta kävikö se ihan toivotunlaisesti? ei, se nimittäin päätyi siihen että työpaitaa silittäessäni sain sellaisen sähköiskun raudasta että suuntana olikin Lohjan sairaala ja pieni pelko perseessä pääseekö reissuun..kaikki onneksi päättyi hyvin, sydänkäyrä rauhoittui, sähkön ulostulo reikä löytyi ja lääkäri antoi reissuluvan 🙂 eli siitä lähtien esitän toiveeni hiukan eri tavoin.
Hui, aika rajusti kävi ton yhden toiveen kanssa! Onneksi ei käynyt pahemmin ja pääsit matkaan.
Ihan totta muuten tuo ikähomma. Nuoret kuvittelee vanhuuden tulevan hirveän paljon aikaisemmin kuin se tuleekaan, ja ihmiset tuntuu muutenkin vähän kaikenikäisinä pitävän itseään paljon vanhempina kuin ovatkaan. Mua alkaa melkein ärsyttää, kun omat ikätoverit puhuu itsestään vanhoina, ja valittavat ”vanhuuden tuomista” vaivoista ym. Itse koen itseni vielä ihan nuoreksi (ja olenkin sitä!) ja olen ihan varma, että kymmenen, parinkymmenen vuoden kuluttua muistelen näitä aikoja että ”silloin kun olin nuori” :).
Onpa jännää, että olet joutunut selittelemään aikuisena opiskelemista. Mulla on sellainen tuntuma, että toisen ja vaikka kolmannenkin ammatin opiskelu olis nykyään suorastaan muodikasta. Tuntuu että munkin tutuista valtaosa opiskelee joko ihan uutta ammattia tai sitten jotain nykyistä ammattia täydentävää tutkintoa. Mä itse olen vankka aikuisopiskelun ja elinikäisen oppimisen kannattaja, ja aion varmasti opiskella koko lopun ikääni!
Hyvä ja inspiroiva kirjoitus! Unelmien tavoittelu alkaa toden teolla vasta, kun unelman lausuu ääneen. Juuri muutama päivä sitten olin kahvilla ystäväni kanssa ja puhuimme siitä, mitä suunnitelmia meillä on tulevaisuudelle nyt, kun yliopisto-opintojen loppu häämöttää. Suorastaan hätkähdin ilmoittaessani ääneen, että a) haluan palata Englantiin ja b) aloittaa tohtorintutkinnon siellä. Mmmitä? Olinhan minä ajatusta päässäni jo jonkin aikaa pyöritellyt, mutta siitä tuli konkreettinen vasta, kun sen sanoi ääneen.
Onnea Mondon apinalaatikkoon pääsystä! 😉
Kiitos Saana! Ja onnea ja menestystä omien, ilmeisesti juuri asetettujen unelmiesi tavoitteluun :).
Aivan mahtava postaus – meni ihan kylmät väreet selässä kun luin miten olet tehnyt töitä unelmiesi eteen ja kuinka palaset ovat loksahdelleet paikoilleen. Itse taidan olla juuri siinä tienristeyksessä, tai ottamassa haparoivia askeleita sitä kohti, mutta luulen että ensi vuonna olen jo viisaampi sen kanssa minne suuntaan haluankaan elämässäni kulkea. Yksi unelma – maailmanympärysmatka – on jo määritettynä, mutta milloin ja mitä sen jälkeen, on vielä avoinna. Kiitos siis inspiraatiosta, voi olla että palailen vielä useammankin kerran kyselemään sinulta vinkkejä niin maailmanympärysmatkaan kuin unelmien tavoitteluun liittyen. 🙂
Lämmin kiitos kauniista kommentistasi :). Maailmanympärimatka on hieno unelma – itsellänikin jo toinen mokoma siintää haaveissa :). Ja olen mielelläni avuksi siihen, tai unelmien tavoitteluun, liittyvissä pohdinnoissa. Itse olen huomannut, että unelmilla on tapana täsmentyä kuin itsestään kun niille vain antaa aikaa. Onnea ja menestystä unelmointiin ja hauskaa maailmanympärimatkan suunnittelua!