[Arna]
Minun oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo kuukausia sitten. Projekti lähti käyntiin vauhdikkaasti, ja olin jo alkanut luonnostella postausta, jossa kerron hienosta edistymisestä.
Mutta sitten kävi niin kuin elämässä usein käy, eli tuli vähän kaikenlaista. Tuli pitkittynyttä flunssaa, tuli työkiireitä, tuli lomamatka, tuli kaikenlaista isompaa ja pienempää huolta ja murhetta. Oma hyvinvointi jäi taas kerran muiden asioiden jalkoihin. Tähän vaiheeseen ne lukemattomat aikaisemmatkin hyvinvointiprojektit ovat tyssänneet. Heti kun on tullut ensimmäinen vastoinkäyminen tai pari, motivaatio on lopahtanut ja olen lyönyt hanskat tiskiin. Ei minusta ole tähän.
Mutta tällä kertaa päätin, että vastoinkäymiset eivät lannista minua! Sairastin flunssat pois alta, lapioin työkuorman tasaiseksi ja selätin murheet. Nautin ansaitusta New Yorkin -lomasta täysin rinnoin. En antanut tauon pilata hyvin alkanutta projektia, vaan otin härkää uudelleen sarvista ja lähdin tyynen rauhallisesti puskemaan kohti tavoitettani.
Jos et muista mistä hommassa on kyse, kannattaa käydä lukemassa puoli vuotta sitten julkaisemani juttu Mun lupaus: Elämäni kunnossa maailmanympärimatkalle. Tavoitteena on siis selättää krooninen selkäkipu ja laittaa kroppa kuntoon ensi vuonna alkavaa maailmanympärimatkaa varten.
Olen treenannut Hyvinvointistudio Lupauksessa valmentajani Saran johdolla nyt puoli vuotta. Mitä näiden kuukausien aikana on tapahtunut ja olenko edistynyt, sen kerron seuraavassa! Kannattaa muuten lukea loppuun saakka, sillä postauksen lopussa olen antanut puheenvuoron Saralle.
Liikunta alkaa juurtua osaksi arkea
Projektin alkaessa liikunta oli ollut tauolla pitkän aikaa ja aloittaminen tuntui todella vaikealta. Jok’ikinen kerta salille lähtiessäni neuvottelin itseni kanssa siitä, menenkö sinne himputin salille vai enkö mene. Jokainen salikäynti oli piinallisen sisäisen taistelun tulos, ja vähintään yhtä monta kertaa kuin menin, jätin myös menemättä.
Olen mestari keksimään tekosyitä miksi juuri tänään treenin voi jättää väliin tai siirtää toiseen päivään. Useimmiten syynä oli ajan puute eli ”ajan puute”. Kun tekemistä on enemmän kuin aikaa sen tekemiseen, treeni tuppasi olemaan ensimmäinen jonka saattoi karsia päiväohjelmasta. Kyse oli siis hyvin pitkälti tärkeysjärjestyksestä. Toinen hyvä (teko)syy oli itseni hemmottelu, joku joku voisi myös kutsua lohduttamiseksi. Työpäivä/työmatka/kauppareissu (/joku muu, mikä?) oli ollut niin raskas, että olin ansainnut sohvaillan hyvän ruuan ja viinilasillisen kera. Jo neljättä kertaa tällä viikolla… Kuulostaako tutulta?
Tai siis tämä oli tilanne vielä muutama kuukausi sitten. Syksyisen tauon jälkeen kohtuullistin liikuntatavoitteitani: salikäynti kaksi kertaa viikossa – joista toinen oli yhteistreeni Saran kanssa – sekä lisäksi kymmenen minuutin aamujumppa viitenä aamuna viikossa. Alussa tämänkin rutiinin kanssa oli taistelua, mutta jossain vaiheessa se vain alkoi sujua. Alkoi sujua jopa niin hyvin, että viimeisten viikkojen aikana olen alkanut haikailla salille niinäkin päivinä kun se ei ole ollut ohjelmassa!
Tämä on ihan oikeasti käänteentekevää, sillä siinä vaiheessa kun liikunta sulautuu osaksi arkirutiineja, yksi onnistumisen merkittävimmistä esteistä on selätetty.
Liikunta ei enää tunnu vastenmieliseltä
Liikunnan ilo on ollut minulle aina täysin ventovieras käsite. Liikunta on aina ollut vastenmielistä pakkopullaa, jota on harrastettu lähinnä solakamman ulkomuodon takia. Luulen tämän johtuvan siitä, että en ollut liikunnallinen lapsi , vaan säännöllinen liikunnan harrastaminen tuli kuvioihin vasta aikuisuuden kynnyksellä. Silloinkin sen tavoitteena on ollut laihtuminen ja bikinikunto eikä terveys ja hyvä olo. On minulla ollut sellaisiakin kausia, jolloin liikunta ei ole maistunut ihan puulta, mutta rehellinen liikunnan ilo ei ole koskaan kuulunut meikäläisen tunneskaalaan.
En meinaa uskoa itsekään, mutta tähänkin on tullut muutos! Halusin oikeastaan kirjoittaa tähän kohtaan väliotsikoksi, että olen saanut liikuntakärpäsen pureman, mutta se olisi ehkä ollut hieman liioittelua… Vai olisiko? Joka tapauksessa projekti on edennyt siihen pisteeseen, että a) en enää pelkää mennä Sara-treeneihin, b) minun tekee mieli mennä harrastamaan liikuntaa silloinkin kun se ei ole ohjelmassa ja c) ei ainoastaan liikunnan jälkeen vaan myös sen aikana tuntuu hyvältä!
Selkäkivut ovat vähentyneet
Tämä on tärkein juttu! En ole nähnyt kivutonta päivää vuosiin, mutta viimeisten kuukausien aikana tunnelin päässä on alkanut näkyä valoa. Edelleen on niitäkin päiviä, joina selkäkipu haittaa kaikkea toimintaa ja saa mielen matalaksi, mutta niitä on yhä harvemmin. Ja yhä useammin on sellaisia päiviä, joina en muista koko selkäkipua.
Toimintakyky on parantunut
Pystyn juoksemaan, poimimaan tavaroita lattialta, kantamaan kauppakasseja, imuroimaan, tyhjentämään tiskikonetta. Kaikki asioita, jotka olivat vielä puoli vuotta sitten vähintääkin kivuliaita mutta monesti myös mahdottomia. Iloitsen täysin rinnoin kaikista paitsi imuroinnista ja tiskikoneesta – ja salaa ehkä vähän niistäkin… Surffilauta, täältä tullaan!
Paino on lähtenyt laskuun
Tämä projekti ei ole laihdutuskuuri, enkä ole edelleenkään ryhtynyt hyppäämään vaa’alla, sillä sitä tuli nuorempana harrastettua ihan tarpeeksi. Ajattelin ensin kirjoittaa, että keventyneestä olosta ja löysiksi käyneistä vaatteista päätellen paino tuntuisi lähteneen loivaan laskuun, mutta sitten päätin kuitenkin käydä vaa’alla ihan tätä postausta varten. Ja kas, paino on tippunut puolessa vuodessa neljä kiloa!
Tulos on todella hyvä, kun ajattelee, etten ole laihduttanut, enkä ole tietoisesti muuttanut mitään. Alitajuisesti syömisiin on varmasti tullut tehtyä pieniä korjausliikkeitä, sillä näin pieni liikuntamäärä ei voi vaikuttaa painoon näin paljon, mutta iloitsen siitä, että minun ei ole tarvinnut kärvistellä eikä luopua mistään. Mutta se painosta, sillä en aio jatkossakaan laihduttaa.
Mitä mieltä valmentajani Sara on?
Halusin kysyä myös valmentajaltani Saralta, mitä mieltä hän on yhteisestä puolivuotisestamme ja projektini edistymisestä. On ihana huomata, että Saran havainnot ovat hyvin pitkälti samoja kuin omani:
”Kun puoli vuotta sitten aloitimme, sinulla oli mielessäsi melko selkeät tavoitteet liikunnan ja yleisen hyvinvointisi suhteen. Olit kokeillut erilaisia tapoja, joista oikein mikään ei ollut jäänyt päälle, syystä tai toisesta. Mm. matkustelu ja työ ovat asettaneet tietynasteisia haasteita liikkumisen ja ravinnon suhteen, ja siksi olikin tärkeää, ettemme ajatelleet projektia kuuriluontoisena, vaan mieluumminkin haimme asteittaisia parannuksia tapoihin, joiden toivoimme jäävän päälle tukemaan loppuelämääsi, ei vain tämänhetkistä tilannettasi, joka joka tapauksessa vaihtelee sinusta riippumattomista(kin) syistä jatkuvasti. Saattaa tulla matkoja, stressiä, sairastumisia, lomia ja muuta vastaavaa, joka rikkoo rutiinin, mikäli se on kovin ohut.
Mielestäni olet menestynyt loistavasti yleisellä tasolla, joka onkin se kaikkein merkitsevin: olet saanut pidettyä kiinni liikunnasta sen eri muodoissa, joka taas on edesauttanut yleistä vointiasi ja vaivihkaa myös painonpudotustasi. Vaikka matkan varrelle on osunut matkoja ja pieniä sairastumisia, olet jo huomannut liikunnan positiivisten vaikutusten olevan huomattavasti suuremmat kuin siihen panostetun vaivan määrä. Liikeradat ja niiden hallinta ovat helpottuneet, ja tätä kautta olemme saaneet ohjelmiisi mukaan hyvinkin haastavia ja monipuolisia liikkeitä. Samoin olet päättäväisesti hakenut lähipiiristäsi tukea omaan liikuntaasi, tukien täten myös muiden henkilöiden parempaa huomista.
Miten tästä eteenpäin?
Arkirutiinini muuttuvat pian uusien työkuvioiden myötä, joten pystyn vihdoin lisäämään liikuntakertojen määrää. Salitreenin aion tehdä jatkossa kolmesti viikossa, sauvakävelylenkin kerran viikossa (tämä on systerin kanssa jo aloitettu – rutiiniin kuuluu myös lenkkisauna ja ruuanlaittoa!) ja lisäksi aion ottaa ohjelmaan vielä jonkun muun kivan liikunnan. Se voi olla joogaa, pilatesta, tanssia… Salikorttini sisältää myös ryhmäliikuntatunnit, joten valikoimaa on mistä valita.
Saran kanssa jatkan treenejä joka toinen viikko. En halua että yhteistyömme loppuu koskaan, sillä Saralta saan paitsi tehokkaan treenin ja saliohjelman, myös kannustusta, patistusta, psyykkausta, konkreettista apua – ja uskoa onnistumiseen.
Hienoa, Arna :)! Juuri se oman terveyden ja hyvän olon tavoittelu ja ylläpito ovat kaikkein tärkeimpiä ainakin omasta mielestäni. Tietysti itseään miellyttävämpi ulkomuoto ja vaikkapa kehitys juoksussa, voimassa tai muussa sellaisessa on kivaa plussaa, mutta tuo on kestävämpi ajattelutapa. Jatka samaan malliin niin saavutat varmasti kaikki tavoitteesi hyvissä ajoin ennen reissua :)!
Kiitos Jerry kannustavasta kommentista :). Itsestäkin tuntuu, että olen oikealla tiellä.
Ihan mahtavaa tsemppausta Arna! Nostan hattua! Mulla oli toissa vuosi sellainen urheilua 6 krt/vk ja aivan ihanan monipuolinen ohjelma joogasta saliin ja juoksuun. PT:kin oli. Sitten lähdimme maailmanympärimatkalle ja sitten tuli sitä kaikenlaista työkiireitä, matkoja ja väsyä kaikkeen. Eli hupsis lähes vuoden löysäily, jolloin unohdin liikunnan ilon kokonaan. Nyt se on taas tapetilla. Taidan ottaa Saran puhkumaan muhun samaa puhtia vai ehkä se on vain sun oma huippu motivaatio? Well done <3
Kiitos Heini! Niin tutulta kuulostaa, mullakin oli edellinen hyvä liikuntajakso juuri ennen maailmanympärimatkalle lähtöä. Siitäkin on tosin jo viisi vuotta aikaa, ehhehe… Suosittelen kyllä Saraa lämpimästi, jos olet kunnon PT:n tarpeessa!
Mahtavaa! Sara on ihan huippu, mutta sä oot yhtä huippu. Mua erityisesti sykähdytti tuo selkäkivun poistuminen. Niin moni kokee ulkoisten muutosten olevan tärkeimpiä, mutta mä uskon, että tuo on sun arkeasi ajatellen se paras muutos. *Tähän se hauishymiö x 10*
Kiitos Sari! Selkäkipu ei ole valitettavasti poistunut, mutta se on paremmin hallinnassa. Mikä on hyvä se.
Mahtavaa Arna! Tosi kivaa luettavaa. Ehkä itsekin taas pääsisin alkuun tuon liikunnan suhteen… Pitää vaan päästä alkuhankaluuksien yli, niinhän se on. Tää inspiroi mua valtavasti! =) Oot niin huikee, hyvä hyvä! Jatka samaan malliin!
Kiitos Ulla! Niinhän se on, että homma pitää saada alkuun ja alkuhankaluuksien yli pitää vain tsempata. Mulla on tällä kertaa toiminut parhaiten se, että en ole asettanut itselleni liian kovia tavoitteita. Kun tavoitteet ovat kohtuulliset, ne tulee saavuttaneeksi helpommin, mikä motivoi jatkamaan.
Hei ihan mahtavaa ja tää oli kyllä tosi tsemppaava postaus itsellekin! Oon aina silleen kausittain ”elämä kuntoon” ja sitten tulee taas jotain ja projektini saattaa jäädä vähän taka-alalle. Sitten taas uudestaan oman hyvinvoinnin pariin kunnon tsempillä.
Liikunnasta saa kyllä niin paljon hyvää fiilistä ja mahtavaa huomata, että se ei enää tunnu pakkopullalta ja liikuntakärpänen on purrut sua! 🙂
Kiitos! Tuntuu kyllä kivalta ja virkistävältä nauttia liikunnasta :). Tähän tuli parin reissun takia taas pieni tauko, mutta oli jännä huomata, miten sitä melkein kaipasi salille. Ja nyt kulkee taas uudella draivilla!
Mahtavaa Arna! Oon kyllä aivan äären iloinen sun puolesta, että olet löytänyt liikunnan riemun elämääsi. Itse olen ollut aina kova liikkumaan, mutta viime syksynä löytyi vihdoin se oikea tapa pitää syömiset kunnossa. Siinä remontissa sama juttu. Ei saa olla kuuri, projekti tms vaan uusi tapa suhtautua ruokaan. Tärkein oivallus itselleni on ollut syömisten suunnittelu ennakkoon jälkikäteen tehtyjen kaloreiden laskemisen sijaan. Ei tarvii laskeskella, kun pläni on valmiina ja kun siinä pysyy riittävän pitkälle, niin voi elämästä nautiskella ilman, että potee syyllisyyttä hetkellisistä herkutteluista.
Kiitos Milla! Mulla on tuo syömishomma (ehkä) vuorossa seuraavana, kun saan liikuntakuviot ensin kuntoon.
Mahtavaa, hatunnosto liikuntaötökän puraisusta! 🙂 Mulla on ollut aina samat fiilikset liikunnan suhteen, kuin sulla ennen. Salikortteja oon haalinut kaupungin jokaiseen liikuntasaliin ja muutaman kuukauden spurtin jälkeen perunut jäsenyyteni sähköpostilla, kun en ole paikan päälle kehdannut mennä myöntämään luovuttamistani. Työtapaturman takia loukkasin selkäni pahasti muutama vuosi sitten, ja sen takia olen ollut saikulla säännöllisin väliajoin kipujen takia. Liikunta on ainoa, jolla sen voi estää, ja näin liikkumiskammoiselle ajatus on hirveä – puolin ja toisin! Salitreeni olisi tietenkin tehokkainta, mutta tähän asti olen koittanut pärjätä lenkkeilemällä säännöllisesti. Josko sitä itsekin vielä joskus törmäisi salikärpäseen.. 😀
Niin tuttua, niin tuttua! Peukut pystyssä että törmäät vielä salikärpäseen. Selkävaivaisena sitä tietää, että selkäkipujen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn tepsii parhaiten se, että lihakset on kondiksessa.
Tosi mahtavaa Arna! Uskomatonta miten olet vaan sinnitellyt ja tehnyt ja treenannut, vaikka se ei olekaan ollut sellainen ”ihanaa, nyt salille” kokemus. Ehkä just sen takia tämä innostaa mua enemmän ja antaa toivoa, ehkä määkin joskus… 😉
Kiitos Katja! Kyllä tämä on ollut tahmea tie, mutta ihana huomata, että edistystä tapahtuu :). Säkin pystyt siihen kyllä! Mun neuvo on se, ettei kannata yrittää haukata liian suurta palaa kerrallaan, vaan pikku hiljaa, askel askeleelta. Tsemppiä!