Raikas tuulahdus viilentää kasvoja. Hetken aikaa tuntuu melkein kylmältä. Helteinen Lissabon on jäänyt taa, olemme kiitäneet raiteilla kolmisen varttia ja nyt olemme saapuneet Sintraan. Kaupunkiin, jota lordi Byron kutsui maailman kauneimmaksi.
Lordin mielipiteeseen on helppo yhtyä. Vehreitä maisemia, pittoreskeja taloja, kukkaloistoa ja patsaita sekä vuoren huipulla kohoava mahtava maurien linna. Sinne aiomme. Jalkaisin.
Kaksi tornia
Ei meinattu päästä keskustaa pidemmälle, kun näitä kaunokaisia vaan ilmestyi jostain, ja ne kaikki vaativat tulla valokuvatuiksi.
Maurien linna siintää kaukaisuudessa eli korkeuksissa. Eikun tossua toisen eteen!
Vaativa matka edellyttää rohkeaa mieltä, tahdonlujuutta, vahvoja pohkeita ja huolellista valmistautumista. Aiomme tankata ennen matkaan lähtöä. Kaivamme repustamme leilit ja lembasta, haltialeipää… Ei ei ei, sorry, väärä stoori! Menemme siis läheiseen kahvilaan ja nautimme kupposet kahvia pasteis de natasten kyytipoikana.
Sokerin ja kofeiinin voimaannuttamina etsimme kävelyreittiä linnalle. Se on kuulemamme mukaan satumainen. Metsä ei kuitenkaan halua näyttää sitä meille, vaan käpertyy itseensä ja sulkee polun toisensa jälkeen. Opasteita ei näy. Karttamme on onneton. Pyörimme keskustan laitamilla ja yritämme löytää polun pään – tuloksetta. Linnalle pääsisi bussilla ihan hujauksessa, mutta olemme antaneet itsemme ymmärtää, että kävelyreitti on ehdottomasti valitsemisen arvoinen.
Hetken harhailtuamme löydämme turisti-infon. Saamme uudet ympäripyöreät ohjeet ja uuden kartan. Kartta on yhtä onneton kuin edellinenkin. Mittasuhteet ovat päin honkia, teitä puuttuu, suunnat ovat vähän sinne päin. Hetken ajan mielen päällä viivähtää ajatus, josko vika onkin kartanlukutaidoissamme, mutta muutama muukin reippaileva kanssamatkaaja ihmettelee kartan ohjeita.
Viimein oikea reitti löytyy. Se ei ole satumainen – lähinnä sattumanvarainen. Reitti seuraa muurin vierustaa. Ohi suhaa autoja ja busseja kyydissään laiskoja turisteja. Opasteita ei silmiimme osu. Meidän muutaman jääräpään lisäksi monikaan ei halua kavuta itse ylös. Tai ehkä jossain kulkee toinen reitti? Se satumainen polku läpi vehreän metsän.
Raikkaasta vuoristotuulahduksesta ei ole enää tietoakaan. Keskipäivän aurinko porottaa armottomasti. Muuri loppuu, tie häviää puiden siimekseen. Kas, nyt polku näyttää viihtyisämmältä! Ehkä tästä alkaa se satumainen osuus? Uupumus verottaa kuitenkin hyvää fiilistä. Kiroamme kapuamiseen hukattua tuntia. Ensi kerralla mennään kyllä bussilla!
Ooh, opaste! Kävelyreitti oli pääosin tällaista eli ei kovin satumaista.
Lähempänä linnaa satumaisuutta alkoi pilkahdella. Kävelyreitti oli muuten merkitty metrin välein ripustetuilla oransseilla kangassuikaleilla, vaikka minkäänlaista reitiltä poikkeamisen mahdollisuutta ei ollut.
Väsymys ja ärtymys häviävät sen siliän tien kun saavumme linnalle. Upea paikka! Uskomattomat maisemat aukeavat ympärillämme silmänkantamattomiin. Hapokkaat jalat huutavat hoosiannaa, mutta muuria on aivan pakko käppäillä ylös ja alas. Viihdymme pitkään. Korkeimman tornin huipulta näemme kaukana kajastavan Penan palatsin.
Maurien linnalta avautuivat upeat näkymät joka suuntaan.
Kavuttavaa riitti. Miedänhän piti toki kiivetä jokaiseen torniin.
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki… Meillä oli onneksi muutaman päivän Lissabon-harjoitus alla.
Linnameitsie, totta kai!
Viereisen kukkulan laella siintää karkkivärinen Penan palatsi.
Linnan ja palatsin väliltä löydämme vihdoin palasen satumaista metsää. Aurinko siivilöityy polun katoksi kaartuvien tummanvirheiden lehvien läpi, kaatuneet puunrungot ovat saaneet ylleen eri vihreän sävyjä hehkuvan köynnöspeitteen. Hiekka rahisee jalkojen alla.
Maurien linnalta ei ole kovin pitkä matka Penan palatsille, ja se väli kannattaa ehdottomasti kävellä. No nyt on satumaista!
Varttitunnin satumetsässä samoiltuamme saavumme palatsin portille. Ja kuten kaikissa suurissa seikkailukertomuksissa meidän on ennen sisäänpääsyä ratkaistava kinkkinen arvoitus: Millainen sisäänpääsylippu meidän kannattaa ostaa?
Ja tämä onkin muuten todella kinkkinen tehtävä, josta ei ihan noin vain selviydytäkään.
Haluammeko tutustua vain palatsin puutarhaan? Vai pihaan? Entä palatsin sisäosiin? Ainoastaan pihaan ja puutarhaan? Vai niihin kaikkiin kolmeen? Haluammeko maksaa myös kiertobussikuljetuksesta? Entä kuljetuksesta portilta rakennuksen tykö? Tarvitsemmeko opasta? Ostammeko samalla lipun myös muihin Sintran nähtävyyksiin? Mahdammeko muuten saada opiskelija-alennusta? Onko pressikortista hyötyä? Entä turistikortista? Sotilaspassista? Kirjastokortista? HSL:n lipusta? Jostain muusta, mistä?
Ratkaisemme kryptisen arvoituksen (palatsin piha + kuljetus portilta palatsille – jalkamme eivät kestä enää yhtään ylämäkikävelyä) ja pujahdamme sisään alueelle.
Penan palatsi on huikea! Kuin tuhannen ja yhden yön tarinoiden itämainen palatsi ja legolinna lyötäisiin yhteen, ajettaisiin Disney-filtterin läpi ja sijoitettaisiin paraatipaikalle vuoren huipulle. Ympärille ripoteltaisiin Sormusten herran haltiametsä ja elokuvista tutut ritaritarinoiden maisemat. Melkein voi kuvitella jossain vipeltävän hobitin, sammaleisesta kivestä pilkahtavan Excalibur-miekan, kallionkolosta kurkkaavan maahisen tahi metsän pimeydestä hyökkäävän örkkilauman. Takuulla jossain korkeuksissa liitelee aarnikotka, ja maan uumenissa hönkäilee tulta syöksevä lohikäärme.
Penan palatsi (Palácio Nacional da Pena) on ihan uskomaton paikka. Siellä saa vierähtämään useamman tunnin, jos niin tahtoo.
Tämä kuva on otettu artikkelin kansikuvassa näkyvältä terassilta. Patsas tuijottelee merelle. Vai tuijotteleeko se palatsille?
Uupuneina ihastelemme taianhohtoista palatsia ja sen ympärillä avautuvaa satumetsää. Vielä olisi niin paljon nähtävää! Kilpailemme aikaa vastaan. Iltapäivän aurinko alkaa kuitenkin osoittaa jo väsymisen merkkejä, ja meidän on pian suunnistettava takaisin Lissaboniin. Tänne on päästävä uudelleen! Ja pian.
Laahustamme lyhyehkön matkan takaisin palatsialueen portille. Koko valtavalla väkijoukolla näyttää olevan sama suunnitelma, joten bussipysäkeiden liepeillä kiemurtelee suhteellisen hulppea jono. Jonottaminen ja täpötäyteen sullotussa bussissa matkustaminen eivät todellakaan kuulu lempipuuhiimme, joten neuvottelemme nuoren tuktuk-kuskin kanssa kyydistä takaisin keskustaan. Viisi euroa tuntuu varsin kohtuulliselta hinnalta.
Alkoiko retki Sintraan kiinnostaa? No kyllä on syytäkin, se oli nimittäin yksi Portugalin-lomamme ehdottomia kohokohtia. Katso täältä vinkit, miten saat Sintra-retkestäsi eniten irti!
Kävimme Sintrassa viime helmikuussa ja olihan se aivan ihana paikka! Olimme roadtripillä ja ehdimme kävellä Sintrassa vain hetken ympäriinsä ja juoda kahvit. Paljon jäi näkemättä, esim. Penan linnaa ehdimme ihailla vain ulkoa päin, eli ei kai se auta kuin lähteä uudestaan 🙂
Kannattaa todellakin mennä uudestaan, ja ajan kanssa. Meitä jäi harmittamaan monikin paikka, johon ei päivässä ehditty, joten uusi reissu on meilläkin edessä.
Jotenkin tuota linnaa ei voi ottaa tosissaan kaikessa värikkyydessään. Se on lapsille, juuri kuin jostain Tuhkimo-puistosta. 🙂 Mutta epäilemättä oli antoisa retki!
Onhan toi linna ihan överi =D. Harmi, että meillä Suomessa ollaan arkkitehtuurin suhteen niin tylsiä, ettei näin leikkisä ratkaisu menis meillä ikinä läpi.
Sintra oli kyllä satumainen. Helmikuussa tuolla vielä vallitsi sellainen sumu, ettei koko linnaa edes näkynyt. Silti koitettiin kivuta sinne, kunnes todettiin, että nyt ollaan pilven sisällä ja ylhäältähän ei muuten tulla näkemään yhtään mitään. Silloin tuo kyseinen polkukin oli melko mystinen, joten liekö kuvaus tarkoittanee sitä. 😀 En muuten tiennyt, että tonne olis menny bussejakin. 😀 Meniköhän niitä edes talvella?
Mutta nythän nuo näkymätkin on nähty näistä kuvista niin ei enää harmita, että kipuaminen jätettiin kesken. Mutta kyllä joku päivä vielä kirkkaalla säällä… Tuo upea linnakin on vielä näkemättä!
Meidän mielestä siellä pörräsi parikin eri bussilinjaa, tiedä sitten lakkaavatko liikennöimästä talvella? Pitänee selvittää tuota seuraavaa vinkkipostaustamme varten. Harmi, että teidän reissulla näkyvyys oli niin kehno, mutta pääsittepähän näkemään sen mystisen metsäreitin =D.
Oi ihana Sintra! Käytiin siellä pari vuotta sitten ja mä olin ihan myyty. Hämärästi muistan, että sitä polkua ylös oli hankala löytää ja kipuamista oli vähän liiankin kanssa. Ilmeisesti oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä päällimmäisinä ja vahvimpina kuvina ovat tuo satumainen metsäpolku, linnoituksen kumpuilevat muurit näköaloineen sekä Penan linna, joka ainakin oli kuin suoraan sadusta lainattu. Äänekäs puoltoääni Sintralle siis täältäkin suunnasta! Päiväretki Lissabonista kannattaa ehdottomasti, junalla pääsee helposti.
Me ollaan myös aivan myytyjä! Ja sen verran paljon jäi vielä näkemättä, että sinne on aivan pakko päästä uudestaan.
Kiitos tästä! Penan linna on must nähtävä, upea! Sen verran leikkimielisyyttä meistäkin löytyy, että on vain mukava ihailla moisia rakennelmia. Täytyykin hieman selvitellä näitä bussilinjoja jne ettei mene itkupotkuraivareiksi. Tai ainakin pakata mukaan hyvien kenkien lisäksi rusinoita 😀
Kuinka sattuikaan, mutta meiltä on tulossa viimeistään huomenna massiivinen vinkkipostaus, jossa on kaikki tarvitsemanne tieto, tai ainakin linkit kaiken tarvitsemanne tiedon lähteille. Palveluksessanne, madame ja sir :).
Sintra on kyllä lumonnut minutkin! Olen käynyt siellä kahdesti, vuodenvaihteen tienoilla ja kesällä. On kyllä jonkin verran eri meininki eri vuodenaikoihin. Tuo Penan palatsi on näemmä remontoitu vieläkin upeammaksi kuin mitä se oli ennen! Mun viime vuoden visiitillä siellä oli juuri remppatyöt käynnissä. Joulun jälkeen tulevalla Portugalin-reissulla olisi tarkoitus mennä taas Sintraan katsastamaan Quinta da Regaleira, ja alkoipa tuo Maurienkin linna kiinnostaa nyt suuresti! 🙂
Totta, talvella on varmaan vähemmän jengiä, mutta keli on ehkä huonompi eli näkyvyys heikompi. Me tykättiin kovasti maurilaislinnasta, samoin kuin Lissabonin Pyhän Yrjön linnasta, vaikka kaikkia ne eivät välttämättä säväytä. Seuraavalla kerralla tekis mieli ottaa opas, sellainen hyvä, joka osais kertoa vangitsevasti vanhoja tarinoita :).
Kävin Sintrassa 5 vuotta sitten, tosiaan satu/Disney-maailma.