Bosnia-Hertsegovinan (tästä eteenpäin ytimekkäämmin Bosnia, poliittisen epäkorrektiuden uhallakin) puolella maisemat jatkuivat vähintään yhtä henkeäsalpaavina kuin Montenegrossakin, sinisenä ja turkoosina välkehtivä meri vain vaihtui sinisenä ja turkoosina välkehtiviin jokiin.
Ilmapiiri kuitenkin muuttui heti kohta rajanylityksen jälkeen. Siinä missä Kroatia ja Montenegro tuntuvat selvästi Välimeren mailta – melkein olisi paikoitellen voinut kuvitella olevansa Italiassa! – Bosnian puolella siirryttiin selvästi itään. Katukyltteihin ilmestyivät kyrilliset kirjaimet, rakennus- ja autokanta vanhenivat ja mummojen permanentit vaihtuivat itäeurooppalaishenkisiin huiveihin.
Ensivaikutelma Bosniasta ei ollut ihan paras mahdollinen. Meidän kanssa samassa minibussissa matkusti kuuden taiwanilaisen seurue, ja siinä missä Montenegron puolella rajavartija nauratti naisia kiinalaishenkisellä lausunnallaan, Bosnian puolella tuli kylmää kyytiä. Ei asiaa rajan yli ilman viisumia.
Tytöt yrittivät selittää, että heidän saamiensa tietojen mukaan viisumia ei tarvita ja että sekä manner-kiinalaiset, hongkongilaiset että macaulaiset saavat matkustaa Bosniaan viisumitta (jonka rajavartija myönsi), mutta rajanylityslupaa ei hellinnyt. Tuomio oli selvästi väärä, mutta meidän ei auttanut muu kuin jäädä odottamaan tytöille noutajaa joka veisi heidät takaisin lähtöpisteesen, jonka jälkeen me pääsisimme jatkamaan matkaa.
Ai että harmitti, matkaseuran puolesta tietenkin, mutta myös oman matkanteon viivästyminen. Onneksi keskustelu kuitenkin jatkui, sillä kävi ilmi, että rajavartija ei tiennyt Taiwanin olemassaolosta tuon taivaallista. Kun tytöt alkoivat käyttää maastaan Kiinan tasavalta -nimeä – joka muuten on Taiwanin virallinen nimi, tiesittekös sitä? – rajavartija alkoi palata kartalle, ja lopulta pääsimme koko iloinen konkkaronkka ylittämään rajan vain pienen viivytyksen jälkeen.
Venähtäneiden rajamuodollisuuksien jälkeen pysähdyimme kahville Trebinjeen, joka lyhyen varikkopystähdyksemme perusteella vaikutti ihan vierailemisen arvoiselta kaupungilta. Uudet taiwanilaiset ystävämme tarjosivat sekä kaffet että kotimaastaan tuomiaan chilimaustettuja tofupaloja.
Sanotaan, että ensivaikutelma on hankala muuttaa, mutta me ollaan huomattu, että se on monesti just prikulleen päinvastoin. Ensivaikutelmat muuttuvat itse asiassa useinkin, niin myös tällä kertaa. Saavuimme ennakkoon varaamaamme majapaikkaan Motel Denyyn alkuiltapäivästä ja saimme heti maistaa aimoannoksen bosnialaista vieraanvaraisuutta. Emäntämme otti meidät todella lämpivästi vastaan, tarjosi tervetuliaisjuomat, keitteli teet flunssaiselle Arnalle, neuvoi ja opasti ja oli kyllä niin viimeisen päälle sydämellinen että ei voi kuin hehkuttaa.
Motellimme sijaitsi aivan Mostarin vanhankaupungin kupeessa ja hengailimmekin ensimmäisen iltapäivän ja illan lähinnä vanhassakaupungissa, mutta myös sen liepeillä varsinaisessa kaupungissa.
Mostarin kuuluisa silta, joka tuhoutui 90-luvun sodassa täysin ja on sittemmin rakennettu uudelleen, oli kaunis kuten sitä ympäröivä vanhakaupunki muutenkin, mutta ensisilmäyksellä tämäkin mesta jätti valjun fiiliksen.
Sillan ympäristössä oli lähinnä ylihinnoiteltuja turistiravintoloita, joista sai mitäänsanomattoman ruoan lisäksi vain mitäänsanomatonta palvelua, sekä turistirihkamakauppoja, jotka myivät taas sitä samaa tusinatavaraa, tällä kertaa turkkilaishenkistä kuparikuppia ja -kannua. Kauppojen edessä pyöri sisäänheittäjiä ja katujen kulmissa istuskeli ottomaanivetimiin pukeutuneita katusoittajia. Ihan kiva, mutta jotenkin blaah.
Jaa, miten Mostar ja otsikossa mainitut uimahyppääjät liittyvät toisiinsa?
No, Mostarissa on ihan oma uimahyppääjien ”ammattikuntansa”. Nuoret miehet keräävät ensin sillalle kertyneiltä turisteilta kolehdin ja hyppäävät sitten sillalta hyiseen jokeen. Kaikenlaista sitä.
Sinne se kohta molskahtaa. Me ei luonnollisestikaan tuettu tätä älyvapaata touhua :).
Kylänraitti Mostarissa
Vanhankaupungin raitit pullistelivat turistiravintoloita ja turistirihkamaa myyviä kojuja.
Bosniassa ruokalaji numero yksi on ćevapi eli ćevapčići eli grillatut jauhelihapötkylät, jotka nautitaan pitaleivän, raa’an sipulin, ranskankerman ja joskus soosin kera. Tämän huomaa kurkkaamalla minkä tahansa ravintolan ruokalistaa, jolta ihan takuulla löytyy alkupäästä tämä bosnialaisten kansallisruoka. Muuta ruokaa kuin grillattua lihaa, ćevapi etunenässä, on itse asiassa jopa hankala löytää.
Meillä kävi ekana iltapäivänä lykky, kun satuimme valitsemaan vanhankaupungin pääväylältä ruokapaikaksi Tima Irma -nimisen ćevapi-mestan, joka myöhemmin osoittautui Tripadvisorin ykköseksi koko Mostarin ravintolatarjonnasta. Heidän ćevapinsa ovat ilmeisesti kaupungin parhaat (turistien näkökulmasta nyt ainakin), hinnat edulliset ja palvelu ystävällistä, joten täällä kannattaa ehdottomasti pistäytyä kun lihapötkylähammasta alkaa kolottaa.
Tämä tässä on ćevapi Tima Irman tapaan.
Ai niin, ruoasta puheen ollen, yhtenä iltana saatiin kivan kaljabaarin tarjoilijalta vinkki Mostarin parhaasta burek-mestasta vanhankaupungin ulkopuolella ja sinnehän me paineltiin oitis! Burek on lihalla, pinaatilla, juustolla tai perunalla täytetty suolainen piiras ja ćevapin ohella balkanilainen kansallisherkku, jota saa jokaisesta leipomosta ja buregdžinicasta eli burek-mestasta.
Tarjoilijamme suosittelemasta Cernica-kadulla sijaitsevasta Buregdžinica Rodjenista sai todellakin erinomaista burekia, jota maistoimme jokaista tarjolla ollutta sorttia ja maksoimme muovikassillisesta rasvaista ja taikinaista herkkua kokonaiset viisi euroa. Tässä paikassa burekit myytiin 30-senttisinä kapeina suikaleina ja yllätys oli suuri kun tilattuamme neljä burekia saimmekin kahdeksan suikaletta! Eli muistakaa, että tässä tapauksessa yksi onkin kaksi (muuten tulee ähky…)!
Vietimme saapumispäivää seuraavankin päivän vanhassakaupungissa. Kävelimme pääraittia edestakaisin, pistäydyimme vanhassa basaarissa jossa oli myynnissä sitä samaa kamaa kuin pääraitin kojuissakin, istahdimme välillä turkkilaiselle kahville, jätskille tai oluelle, nälän yllättäessä haukkasimme vähän jauhelihapötkylää ja otimme tosi iisisti. Arnan flunssatilanteen huomioon ottaen tämä oli hyvä idea. Puolitoista päivää riitti kuitenkin vanhaankaupunkiin paremmin kuin hyvin, joten illansuussa marssimme iHouse-matkatoimistoon keksimään itsellemme tekemistä seuraavaksi päiväksi.
Vanhankaupungin kauppakujilla hiljaiseen aikaan. Keskellä päivää nämä samaiset kujat olivat niin turvoksissa turistimassoista, ettei sekaan mahtunut.
Käsityöläinen työn touhussa
”Olenko minä maailman söpöin pieni Chaplin-kissa?”
Turistiposeeraus sillalla
Vanhankaupungin laitamilta löytyi kauniita näkymiä.
Ihan alkuun on mainittava, että retkipäivästä muodostui yksi reissumme ehdottomasti antoisimmista. Sinulle, joka olet kiinnostunut entisen Jugoslavian maiden ja erityisesti 90-luvun Balkanin-sodan tapahtumista, taustoista ja tarinoista, suosittelemme ihan ehdottomasti valmisretkelle osallistumista. Hyvä opas on nimittäin näissä hommissa kultaakin kalliimpi.
Itsenäisesti museoiden ja muiden nähtävyyksien kirjallisiin opasteisiin tutustumalla onnistut ehkä omaksumaan hyödyllisen tiedonhippusen sieltä ja toisen täältä, mutta missaat kaikki kiehtovat tarinat, oppaiden omakohtaiset kokemukset ja tapahtumien monisyiset taustat. iHouse on meidän mielestämme matkatoimistojen aatelia, ja suosittelemme kumpaakin seuraavassa kuvattua retkeä todella lämpimästi.
Partisan Cemetery – The Death of Yugoslavia -retkellä vierailimme kolmessa kohteessa, joissa oppaamme Miran johdatti meidät mukaansatempaavilla kertomuksillaan entisen
Jugoslavian suuruuden päiviin ja tuhoon, 90-luvun Balkanin-sodan tapahtumiin ja sen seurauksiin sekä Bosnian nykytilaan. Äärimmäisen mielenkiintoista!
Emmekä koskaan matkoillamme ole törmänneet näin asiaansa vihkiytyneeseen ja motivoituneeseen oppaaseen! Miran on kolmekymppinen nuorimies, joka on syntynyt Mostarissa, paennut perheensä kanssa sotaa Italiaan ja palannut sieltä muutama vuosi sitten takaisin synnyinseuduilleen.
Tien päässä sijaitsee Jugoslavian armeijan salainen sotilastukikohta. Ajettiin ensin ohi, koska tässä edessä oli pollariauto passissa, mutta palattiin sitten hetken päästä takaisin. Ihan luvallisella asialla oltiin, mutta Bosniassa virkavalta on vähän virkaintoista…
Kyseinen tukikohta oli Jugoslavian aikaan ihan överi, siellä oli mm. täysikokoinen lentokonehalli.
Tukikohta oli muuten tyhjä, mutta siellä täällä lojui vanhaa romua.
Maailman paras opas Miran ja MiGit
Mostarin keskustassa sodan jäljet näkyvät edelleen.
Bosnian kansallismonumentti Partisan Memorial Cemetery on 2000-luvulla tehdyn peruskorjauksen jälkeen hylätty jälleen ja nykyään se on rehoittavan kasvillisuuden, roskakasojen ja narkkariporukoiden valtaama joutomaa. Sääli.
Discover Herzegovina 1 -retkellä tutustuimme noin viiden tunnin aikana Herzegovinan alueen tärkeimpiin nähtävyyksiin Blagajin kylään ja siellä sijaitsevaan dervissien eli sufilaismunkkien taloon, Žitomislićin ortodoksiluostariin ja Počiteljin keskiaikaiseen kaupunkiin.
Viimeinen kohde Kravicen vesiputoukset olivat ehdottomasti tämän retken kohokohta. Me ollaan vuosien varrella nähty vesiputous poikineen, ja harvoin ne ovat olleet yhtä näyttäviä kuin Kravicen putoukset, jotka olivat (kahdella) sanalla sanoen henkeäsalpaavan kauniit! Ja mikä parasta, vilkkaimmasta turistikaudesta huolimatta ihmismäärä oli tolkullinen.
Vietimme putouksilla hyvän tovin, jonka aikana pulikoimme vilvoittavassa vedessä, ihailimme putousten kauneutta ja söimme myöhäisen ćevapi-lounaan, jonka lomassa jutustelimme oppaamme Vladimirin kanssa Balkanin, Euroopan ja Suomenkin nykyisistä ja menneistä tapahtumista.
Vladimir oli varsinaisilta ammatiltaan opettaja ja toimittaja ja oikea kävelevä tietopankki. Juttelimme automatkalla muun muassa Ahtisaaren rauhantyöstä Balkanilla, Suomen ja Venäjän välisistä suhteista, talvisodasta ja Elisabeth Rehnistä, jonka Vladimir oli tavannut työnsä puolesta muutama vuosi sitten.
Blakaj
Dervissien talo Blakajssa
Pociteljin historiallinen kaupunki
Ylhäältä tornista avautuivat kauniit näkymät Neretva-joen ympäristöön.
Pätkä muuria
Tornin ikkunasta näkyi Hadzi-Alijan moskeija, jonne olisi päässyt sisälle pientä maksua vastaan.
Uintihetki Kravicen henkeäsalpaavan kauniilla vesiputouksilla
Retkipäivän jälkeisenä aamuna oli aikainen lähtö kohti Sarajevoa. Kun motellimme emännälle selvisi, ettemme ehdi nauttia huoneen hintaan sisältyvää aamiaista, hän sanoi pakkaavansa meille junamatkalle evästä mukaan. Illalla hän kolkuttelikin oven takana tuomisinaan jättimäinen eväspaketti, josta löytyi täytetyt patongit, mehua, hedelmiä ja
suklaavoisarvet. Ja palanpainikkeeksi iso pullollinen paikallista valkoviiniä. Motel Deny, highly recommended!
Mun on tehnyt jo aieminkin mieli Bosnia-Herzegovinaan ja nyt entistä enemmän 🙂 Vaikken tiennytkään, että Mostar on noin turistinen. Blakaj vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.
Suurimmat turistimäärät välttää varmasti parhaiten, kun matkustaa joskus muulloin kuin heinäkuussa. Että eikun matkaa vain suunnittelemaan!