Tämä on jatkoa Porto-postausten sarjalle, jonka ensimmäisen osan pääset lukemaan täältä ja toisen osan täältä.
Olemme päättäneet kävellä takaisin Ponte de D. Luis -sillalle. On vielä kellertävän valoisaa, joskin varjot ovat jo ehtineet venähtää ja vallata nurkan jos toisenkin. Ehtisimme kuitenkin hyvin katsomaan auringonlaskua, joten maleksimme verkkaisesti lämpimässä illassa. Jäämme ihastelemaan vanhaa taloa, sen parvekkeella leudossa tuulessa kuivuvia pyykkejä. Toisen rakennuksen – harmaan tylsimyksen –betonikuori on saanut katutaiteilijan käsittelyssä väriä pintaansa.
Alkaa sopivasti hämärtää juuri kun kuljemme sillan ylätasolla. Ihailemme illanviettoon valmistautuvaa kaupunkia. Muutama pumpulinen pilvenriekale pehmentää taivaanrantaa.
Ihmisiä, niin paikallisia kuin turistejakin, on kokoontunut läheisen mäennyppylän laelle nauttimaan auringonlaskudrinkkejään, sundownereita. Tunnelma on rento ja kiireetön. Ihastelemme korkeuksista avautuvaa näköalaa, valon ja varjon leikkiä romanttisen kaupungin katoilla, oranssia hetkeä ennen päivän haipumista. Pian aurinko katoaakin horisonttiin ja oranssi hehku taipuu siniseen. Ilta laskeutuu kaupungin ylle. Me laskeudumme kiemurtelevia kujia rantaan. Pari kissaa makaa raukeana muurilla. Hädin tuskin jaksavat nostaa katsettaan parin suomalaisturistin vuoksi.
Ravintola D. Tonhon terassi ja aurinkotuolit näyttävät houkuttelevilta. Teemme olomme mukavaksi ja tilaamme aperitiivit. Vastaranta hehkuu lämpimissä väreissä. Keltaista, punaista, oranssia, okraa. Kaupungin peilikuva väreilee joen pinnassa. Vanhat viinikuljetusveneet keinuvat rauhallisesti laineilla. Mieleen tulee Van Goghin Tähtikirkas yö Rhonen yllä.
Päätämme Tiagon varoitteluista huolimatta lähteä vanhaankaupunkiin illastamaan. Katsomme listoja, tarkastelemme tarjontaa, haistelemme tunnelmaa, mutta mikään ei vakuuta. Nyt pimeän tultua ravintolat näyttävät todella turistisilta. Sisäänheittäjistä emme pidä, mutta täysi ignoraaminenkin tuppaa ärsyttämään. Juuri nyt tunnumme olevan kuin ilmaa arvon ravintolahenkilökunnalle. Ramppaamme edestakaisin rantabulevardia ja sen baareja, ja melkein haksahdamme johonkin epämääräiseen pizzapaikkaan. Onneksi pysymme kovina ja päätämme lähteä etsimään iltapalaa lähempää kotiamme. Oikaisemme rantatörmää puhkovan autotunnelin läpi. Kapeaa jalankulkuväylää kävellessämme ehdimme manata kuinka taas kerran jätimme ennakoimatta ja suunnittelematta illastamista. Pääsemme tunnelin loppuun ja yhtäkkiä aivan tunnelin suuaukolta löytyy miellyttävän oloinen viinibaari. Sinne!
Meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi tähän pieneen ravintolaan joka on osuvasti nimetty Wine Boxiksi. Pienet herkulliset alkupalat ja täyteläinen punaviini katoavat nopeasti parempiin suihin. Pääannoksia ehtii jo hieman nautiskellakin. Ystävällinen tarjoilija kysyy onko kaikki hyvin. Juuri paremmin ei voisi olla. Tähän hienoon ateriaan on hyvä päättää upea päivä.
Tässä vielä kaikkien kolmen Porton-postauksen paikat kartalla. Punaiset ovat nähtävyyksiä, vihreät katuja, aukioita tai puistoja, siniset kahviloita, baareja tai ravintoloita ja keltainen meidän hotelli. Välimatkat ovat peruskuntoiselle ihan käveltävissä, mutta askelia tulee kyllä mittariin ihan kiitettävästi.
Niin, herra Kravitz… Ei nähty Lennyä, mutta todistettavasti mies näillä kaduilla samana päivänä dallaili.
Leroy and I exploring the streets of Porto, Portugal. pic.twitter.com/p8y1mGGeEa
— Lenny Kravitz (@LennyKravitz) 17. heinäkuuta 2015