Tämä on jatkoa Mitä tehdä Portossa – osa 1 -postaukselle, josta löytyy vinkkejä kaupungin nähtävyyksiin.
Saavumme vaivihkaa vanhaankaupunkiin, Ribeiraan, Unescon maailmanperintökohteeseen. Vanhaa charmia huokuvat kadut, kujat ja talot vievät aikamatkalle menneeseen. Mitä kaikkea ne ovatkaan saaneet nähdä ja joutuneet todistamaan? Rakkautta, sotaa, arkea ja juhlaa. Tänne on helppo kuvitella niin portviinipäissään toikkaroivat merimiehet yhden illan lempeä etsimässä, kalastajat kantamassa turskasaalistaan kuin hienostoleidit päiväkävelyllään.
Noudatamme isäntämme neuvoa ”eksyä” näille vanhankaupungin pienille kujille. Jalat vievät, me vikisemme. Kadun tai kujan nimellä ei ole nyt väliä, vaan annamme sattuman kuljettaa. Mukulakivikadut kiemurtelevat talojen välissä kuin vuosien saatossa uomansa löytäneet joet. Valumme kivivirran mukana laiskasti kohti rantaa.
Mummeli päivystää varjossa kapealla kujalla, läheisellä aukiolla pojat potkivat palloa seinään. Epätasainen jumputus kaikuu vanhoista seinistä. Tuimakatseinen viiksekäs setä polttelee tupakkia nojaillen parvekkeensa koristeelliseen valurautakaiteeseen. Maalinteossa onnistunut poika tuulettaa tuttuun tyyliin. Lienee katsonut eräänkin maailmantähden pelejä… Otamme kuvan ajan patinoimasta kauniista ovesta. Mummeli katselee touhujamme ihmetellen. Eivätkö turistit ole ennen ovea nähneet?
Joki kimaltelee jo talojen välistä. Astumme uneliailta kujilta rantakadun vilinään. Vastarannan talojen oranssit katot hehkuvat iltapäivän poltteessa. Tällä puolella kapeiden talojen rivistö reunustaa rantabulevardia. Keltainen, punainen, vihreä, sininen ja valkoinen talo sovussa rinta rinnan. Värikylläisinä ne kohoavat kahviloiden ja ravintoloiden ylle ihastuttavine yksityiskohtineen. Etäämmällä valtava terässilta seisoo mahtipontisena ja uhmakkaana pitäen nämä joen kaksi puolta tiukasti rautaisessa otteessaan.
Valtava lokki nappaa tottuneesti vonkaleen pinnassa kuhisevasta kalaparvesta. Ihmiset lounastavat ja siemailevat drinkkejään terasseilla, joita riittää lukematon määrä. Isäntämme kehotti välttämään näitä ylihinnoiteltuja turistiravintoloita, mutta jos johonkin olisi mentävä, Wine Quay Bar olisi suositeltavin. Jos haluaa vain nauttia lasillisen ja ihailla samalla upeaa näkymää niin varmasti useampikin rannan paikoista ajaa asiansa. Me jatkamme kuitenkin näiden houkutusten ohi.
Valtava Ponte de D. Luis -silta nousee edessämme korkeuksiin. Sen juuressa on miellyttävän näköinen terassi, mutta jätämme senkin väliin. Pistetään korvan taakse seuraavaa kertaa varten! Nyt on kiirehdittävä vastarannan viinikellareihin, ne nimittäin sulkevat ovensa jo hyvissä ajoin.
Portviinikellarit ovat siis asettuneet taloksi Douro-joen toiselle puolelle. Tiago suositteli meille Graham’sin kellaria, mutta Ferreirankin klitsun pitäisi olla käymisen arvoinen.
Päätämme perehtyä asiaan. Istahdamme ehkäpä kuuluisimman portviinipajan, Sandemanin terassille nauttimaan lasilliset portviinisangriaa ja punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Emme malta vielä mennä kellarin pimeyteen, sillä niin upeasti aurinko meitä parin pilvisen päivän jälkeen nyt hellii. Lopulta päädymme koko päivän talsineena lyhyemmän kävelymatkan päässä sijaitsevaan Ferreiraan. Kierros on perusmukava, ihan mielenkiintoinenkin, mutta melko perussettiä. Kierrokseen semisti pettyneinä käymme seuraavaksi tutustumassa kaupungin nimikkoviiniin erikoistuneessa kaupan ja baarin yhdistelmässä, joka maistattaa ja myy eri brändien tuotteita.
Mutta palataan portviiniin erillisessä postauksessa lähiaikoina.
Ajattelimme alun perin jatkaa kaupunkikierrostamme tästä vielä kaapelivaunulla ylös Jardim do Morro -puistoon katselemaan maisemia ja ehkäpä vierailemaan läheisessä Mosteiro da Serra do Pilar -luostarissa. Mutta emme yksinkertaisesti jaksa. Ähky kaikesta nähdystä ja koetusta, sekä pieni väsy alkavat vaatia veroaan, joten nappaamme taksin alle ja suuntaamme hotellille freshautumaan ennen illanviettoa.
Lue lisää: Mitä tehdä Portossa – osa 3