≡ Menu

Mitä tehdä Portossa – osa 1

Mitä tehdä Portossa

Istumme hotellimme tyylikkäässä loungessa portviinilasilliset kourassa. Kevyt pippelijazz soi taustalla. Olemme juuri saapuneet Portoon ja seuraavat päivät kotinamme toimivaan B The Guest -majataloon. Isäntämme Tiago on lupautunut vinkkaamaan meille kaiken näkemisen arvoisen lasillisen äärellä.

Puolihuolimattomasti Tiago tokaisee edellisen illan menneen vähän myöhäiseen tai oikeastaan aikaiseen, mutta sitä on mahdotonta huomata. Siinä määrin reippaana ja viimeisen päälle tyylikkäänä tämä päivisin arkkitehtina ja iltaisin majatalon omistajana työskentelevä nuorimies kertoo kotikaupunkinsa vetonauloista.

Ja niitähän riittää! Muistivihko ja kartta täynnä merkintöjä mietimme miten ihmeessä ehdimme nähdä puoliakaan näistä kiinnostavan kuuloisista paikoista. Isännällämme on onneksi harvinainen taito kuunnella ja lukea mieltymyksiämme, joten juttutuokiomme päätteeksi saamme räätälöidyn listan kohteita, jotka voisivat olla juuri meille mieleen. Kulman takana nautitun sushi-illallisen jälkeen painumme rättiväsyneinä pehkuihin, jotta olisimme aamulla reippaita ja aistit valmiina ottamaan kaupungin haltuun.

Aikainen aamu. Verhot sivuun! Aurinko on jo kivunnut taivaalle, päivänvalo tulvii sisään. Puluparvi lehahtaa lentoon ikkunamme edestä. Tästä tulee hieno päivä! Kurkataanpa eilisistä muistiinpanoista mitä kaikkea meidän pitikään tänään tehdä? Kas, tapahtumakalenteri osaa kertoa Lenny Kravitzin esiintyvän tänään kaupungissa. Keikalle emme nyt mene, mutta ehkä törmäämme pörröpäähän Porton kapeilla kujilla? Niin, ne muistiinpanot…

Sujahda heti alkajaisiksi vastapäisen Bolhao-kauppahallin väenpaljouteen. Nauti tuoksuista, väreistä ja leppoisasta hälinästä. Seuraile hetki paikallisia aamuvirkkuja ja kiireisiä torikauppiaita. Pitäisikö ostaa vaikkapa mausteita tuliaisiksi? Marketti on kuin kaikki kauppahallit ympäri maailmaa – ei enempää, ei vähempää. Oiva paikka aloittaa hieno päivä!

Mitä tehdä Portossa kauppahalli Mitä tehdä Portossa katuklovni

Jatka Rua Formosa -katua, käänny vasempaan Santa Catarinalle ja suuntaa kohti Majestic Café -kahvilaa. Nauti kupponen kuumaa ja skonssi tässä upeassa lähes satavuotiaassa jugend-kahvilassa. Älä jää terassille. Ehdit ihailla katuelämää myöhemminkin ja aurinko säteilee taivaalla vielä pitkään. Siirry siis sisätiloihin, nauti atmosfääristä ja tilasta, jonka vuosikymmenten saatossa ovat omineet niin taiteilijat, eliitti, aristokraatit ja muut joutilaaseen elämäntapaan tottuneet lorvailijat. Ole itsekin sellainen. Edes hetken.

Mitä tehdä Portossa Majestic Cafe

No niin, unelmointi sikseen ja mars matkaan! Poikkea päärautatieaseman São Benton asemahalliin, joka on kuuluisa kaakelimaalauksistaan. Upeat maalaukset ovat maailman maineikkaimman azulejo-taiteilijan Jorge Colaçon kädenjälkeä. Muuta ihmeteltävää asemalta on turha etsiä, esimerkiksi salaista laituria Tylypahkaan et täältä löydä.

Mitä tehdä Portossa Sao Bento

Harry Potter -tunnelmiin pääset kuitenkin läheisen Livraria Lellon maagisessa kirjakaupassa. Vilahtiko Dumbledore tuolla portaikossa? Ei, sehän olikin vain joku saksalainen turisti… Kirjakauppaa pidetään yhtenä maailman kauneimmista – eikä suotta. Harmi että paikka miellyttää kovin monen silmää, jonoa riittää nimittäin ulos asti. Me jaksoimme kuitenkin tavoistamme poiketen jonottaa, ja käymisen arvoinen kauppa olikin. Mukaamme lähti keittokirja meille kotiin ja värityskirja kummitytölle tuliaiseksi. Suurin osa turisteista ei ollut aikeissakaan ostaa mitään, tukkivat vaan käytävät ja portaikot ottaessaan selfieitä sen seitsemästä kuvakulmasta… Mokomatkin turistit! Viimekesäisen käyntimme jälkeen kaupassa on muuten otettu käyttöön pääsymaksu, joka hyvitetään mahdollisten ostosten yhteydessä.

Mitä tehdä Portossa Livraria Lello Mitä tehdä Portossa Livraria Lello

Jotta käppäily ei kävisi liian raskaaksi, on pidettävä tauko. Suuntaa läheiseen Praça de Lisboaan. Se on julkinen tila, jonka ylemmässä avoimessa osassa on vehreä puisto ja terasseja, alhaalla urbaanimmassa ympäristössä ravintoloita ja kahviloita. Suosittelemme hengailua kompleksin ylätason puistossa, Jardim das Oliveirasissa. Samalla voit ihailla kaunista Torre dos Clérigo -kirkkoa ja sen uljasta tornia. Mikset käväisi sisällä ja vaikka kapuaisi ylös torniin ihastelemaan Portoa lintuperspektiivistä? Linnuista puheen ollen, täällä Portossa on ihan jumalattomasti puluja!

Portossa on paljon puluja

Jatka seuraavaksi Praça Carlos Alberto -aukiolle ja taiteilijoistaan kuuluisalle Rua Miguel Bombarda -kadulle. Poikkea teekupilliselle Rota do Chá -teehuoneeseen, jonka puutarha vaikuttaa kuvista päätellen mukavalta keitaalta, hyvin orientaalilta ja zeniläiseltä. Valitettavasti paikka oli kiinni sinne yrittäessämme.

Mitä tehdä Portossa

Nyt nokka kohti Palacio de Cristalia, joka lienee yksi Porton keskeisiä nähtävyyksiä. Palatsi ei ole kristallia nähnytkään, vaan pytinki näyttää enemmän joltain urheiluhallin ja ufon välimuodolta, hieman nuhjuiselta sellaiselta. Puisto sen sijaan on varsin hieno! Käyskentele riikinkukkojen kanssa puiden siimeksessä ja istahda hetkeksi lammen rannalle. Puiston perukoilta avautuu upea näkymä Douro-joelle ja ihmisiä vilisevään vanhaankaupunkiin.

Mitä tehdä Portossa Kristallipalatsi Porto riikinkukko

Sinnehän voisi valua isäntämme varoitteluista huolimatta. On kuulemma hyvin turistinen.

Matkalla vanhankaupungin hälinään voit jäädä hetkeksi keräämään voimia Jardim de João Chagas -puistoon. Poikkea vaikka kahvikupposelle johonkin läheisistä terassibaareista. Puisto, josta yleisesti tunnutaan käytettävän nimeä Jardim de Cordoaria sen virallisen nimen sijaan, on mukavan rauhallinen. Valtavat puut kaartuvat puistotien ylle. Tunnelma on niin kiireetön, että se pistää laahustamaan. Puiden siimeksessä kolmetoista veijaria nauraa katketakseen. Miksiköhän? Ovatko Juan Muñozin luomat pronssiset patsaat ilkkumassa kadun toisella puolella sijaitsevalle oikeustalolle?

Mitä tehdä Portossa puisto

Meitä ei kohta enää naurata. Muista aina liikenteessä, monta vaaraa onpi eessä. Yksi niistä on nälkä, jonka ei reissun päällä ikinä saisi päästää yllättämään. Mutta nyt se jo kurnii pahaenteisesti mahassa, joten myöhäiselle lounaalle on päästävä pian ennen kuin ärrinmurri iskee. Kaikki suositellut paikat tuntuvat olevan kiinni, eikä avoimista mikään tunnu houkuttelevalta. Ajaudumme nälissämme takaisin rautatieaseman kulmille, ja onneksemme isäntämme Tiagon suosittelema Tapa Bento -ravintola toivottaa meidät tervetulleeksi ja myöhäistä lounastakin on vielä tarjolla. Ruoka on herkullista! Hyvä ruoka, parempi mieli. Siihen vielä mainio viini, ja mieli on entistä parempi. Nyt jaksaa taas!

Mitä tehdä Portossa Tapa Bento Porton hämähäkkimies

Lampsimme tyytyväisinä pitkin Rua das Floresia, kukkien katua,suuntanamme Porton vanhakaupunki, Ribeira. Katu on yksi Porton kuuluisimmista. Täältä löytyy kahviloita, putiikkeja, taidetta, vilskettä ja vilinää. Kiva paikka talsia ja antaa katseen harhailla näyteikkunoista ihmisiin ja vanhojen arvokkaiden talojen kauniisiin julkisivuihin. Jätämme läheisen näköalapaikan tällä kertaa väliin ja jatkamme laskeutumista kohti rantaa.

Mitä tehdä Portossa Rua das Flores Porto kylänraitti

Lue lisää: Mitä tehdä Portossa – osa 2

{ 4 comments… add one }
  • Milla - Pingviinimatkat 17.5.2016, 21:13

    Hah-haa, nähtiinköhän tietämättämme unta molemmat Portugalista viime viikonloppuna 😀 Lissabon vei jalat alta, mutta kylläpä Porto näyttää ihanalta! Etsin muuten kuumeisesti kuuluisaa kirjakauppaa Lissabonin kujilta kun muistin hämärästi nämä teidän kuvat ja halusin ehdottomasti siellä vierailla. Ihan kivoja löytyi kyllä, mutta ei tosiaan tätä ja sekin tuli nyt viimeistään selväksi, että putiikki on ihan eri kauppungissa 😀 😀 Ja nälkä se on tosiaan yksi pahimpia vaaroja joita matkoilla voi kohdata. Ei ole leikin asia 😀

    • Cocoa etsimässä 18.5.2016, 18:59

      No kuule ihan kuin olis käynyt just näin! Teidän postaus kilahti eetteriin ihan saman tien kun oltiin saatu tää ulos :). Porto oli tosi, tosi kiva, mutta ei mennyt Lissabonin ohi kuitenkaan. Mutta oli upea. Eli jos ja kun Portugaliin palaatte vielä joskus niin kyllä Portossa ja siellä muuallakin pohjoisemmassa Portugalissa kannattaa käydä pyörähtämässä. Ainakin tsekkaamassa se kirjakauppa =D. (Ja nälän kanssa ei tosissaan ole pelleilemistä, mutta jotenkin se salakavalasti onnistuu luikertelemaan jokaiseen reissuun! Mokomakin!)

  • Mirka 18.5.2016, 22:34

    Olipa kiva, että löysin nämä sivut ja tarinat, sillä olen nyt 22.5 lähdössä Portoon työmatkalle viikoksi ja vielä samaan paikkaan majoittumassa 🙂 Kiitos hyvistä vinkeistä!

    • Cocoa etsimässä 19.5.2016, 16:31

      No sattuipas sopivasti! 🙂 Ehdit vielä ennen reissua lukaista perjantaina ilmestyvän jatko-osan ja kolmannen osan (joka ilmestyy just sunnuntaina) sitten vaikka reissun päältä =D.

      B The Guesthouse on todella ässä valinta, yksi kivoimmista majapaikoista joissa ollaan yövytty. Kerro Tiagolle terveisiä jos törmäät, me oltiin siellä siis viime heinäkuussa :).

      Hyvää reissua!

Leave a Comment