≡ Menu

Mitä kaikkea pitikään muistaa, kun on lähdössä matkalle (eli me ollaan lähdössä matkalle!)

Tarkistaa, että kaikkien passit on voimassa. Tilata tarvittaessa uudet passit. Tämä kannattaa muuten tehdä aikaisemmin kuin viikko ennen lähtöä. Ei että liittyisi meihin mitenkään, mutta tulipahan mieleen.

Hoitaa perheen matkavakuutukset kuntoon. Ennen koronaa meillä oli jatkuvasti voimassa olevat vakuutukset, joten tästä ei tarvinnut huolehtia erikseen, mutta korona-aikana matkat ja matkavakuutukset ovat olleet tauolla.

Kaivaa matkavakuutuskortit jostain. Jos sellaiset on. Onkohan meillä? Matkavakuutuksen ehtii muuten hankkia vielä vaikka lähtöä edellisenä päivänä.

Untitled

Tsekata ja tuplatsekata kohteen koronaohjeet. Muistaa myös mahdollisen välilaskupaikan koronaohjeet. Tulostaa koronatodistukset OmaKannasta. Tallettaa koronatodistukset lentoyhtiön järjestelmään. Pakata mukaan ffp2-maskeja ja käsidesiä.

Tarkistaa lentoaikataulut ja tulostaa lentoliput. Tai ei niitä pakko ole tulostaa, mutta itsellä on mukavampi olo, jos liput ovat sekä sähköisessä että paperisessa muodossa.

Varata hotelli. Tämäkin kannattaa kohteesta riippuen tehdä hyvissä ajoin, etenkin jos hotellin suhteen on erityisvaatimuksia. Hmmm. Ehkä sen hotellin vois tosiaan jo varata, vaikka onhan tässä vielä muutama päivä… 
Varata hotelli myös paluuta edeltäväksi yöksi. Mistäs niitä hotelleja muuten taas varattiinkaan?

Untitled

Selvittää, miten kohteesta A siirrytään kohteeseen B ja pitääkö liput varata tai ostaa etukäteen.

Kysyä ohjeet kohteeseen B saapumiseen.

Kaivaa kesävaatteet esille. (Missähän me muuten säilytetään kesävaatteita?) Pestä pyykkiä. Tehdä lista vaatteista, jotka ovat jääneet pieniksi. Käydä kaupoilla ostamassa uudet tarvittavat. Kirppiksilläkin löytyy usein hyviä kesävaatteita, mutta tässä vaiheessa ei yleensä ole enää aikaa lähteä metsästämään.

Tarkistaa, että kaikilla on uikkarit a) olemassa b) tallessa c) ehjät. Hankkia puuttuvat.

Untitled

Kasata matka-apteekki. Reissun päällä ketään ei kiinnosta lähteä metsästämään apteekkia silloin kun se päänsärky tai ripuli iskee.

Selvittää nopein ja vaivattomin reitti lentokentältä hotellille. Tutkia etukäteen alueen ravintolatarjonta ja listata muutama potentiaalinen paikka saapumisillaksi hotellin lähettyviltä.

Pohtia, mitä kaikkea kohteessa voisi tehdä. Listata joka päivälle yksi must-juttu ja useita ruokapaikkavaihtoehtoja. Silloin kun nälkä iskee, ketään ei kiinnosta ruveta etsimään ravintolaa, ja randomilla valitut osoittautuvat kuitenkin turistirysiksi. Tosiasiassa mitään näistä emme ehdi tehdä, mutta ehtiihän sitä siellä perilläkin… Ja tarviiko sitä nyt aina niin suunnitella edes, mennään fiiliksen mukaan.

Untitled

Tehdä pakkauslista viikkoa ennen matkaa ja alkaa kasata matkatavaroita yhteen paikkaan vähitellen. Aurinkorasvaa, piilareita, matka-apteekki, uikkarit, hatut, aurinkolasit, laturit, passit… Todellisuudessa tämäkin homma tulee tehtyä edellisenä iltana tai lähtöaamuna.

Laatia ohjeet talovahdeiksi saapuville vanhemmillesi viherkasvien ja puutarhan hoidosta.

Pitää sormet ja varpaat ristissä, ettei nyt vaan kenenkään nenä alkaisi vuotaa tai mitään muuta sattuisi vielä ennen lähtöä.

Johon on neljä yötä!

Arvaatko, mihin me ollaan lähdössä? Kuvista löytyy vihjeitä!

Ja hei, tuleeko mieleen jotain, mitä me ollaan unohdettu?

Untitled
Untitled
{ 2 comments… add one }
  • Eiköhän tie tai tässä tapauksessa lennot vie Barcelonaan 🙂

    Ei nyt heti tule mieleen mikä olisi unohtunut listalta. Mutta täytyy todeta, että on ollut hämmästyttävän monilla se tilanne, että passin uusiminen on unohtanut. Omassa tapauksessa en sitä kyllä unohtunut ja se oli koko ajan mielessä, mutta jäi kyllä aika viimetinkaan silti.

    • Cocoa etsimässä 23.6.2022, 12:46

      Ja kappas, lomalaiset unohtivat vallan seurata matkablogia ja sinne mahdollisesti ilmestyviä kommentteja :). Pahoittelut siis vastauksen viivästymisestä! Mutta aivan oikein, Mikko, Barcelonahan se :D. Costa Bravaan yhdistettynä. Hieno reissu oli, matskua tulossa myöhemmin.

Leave a Comment