Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Vaakuna Pori
Kun kerroimme lähtevämme viikonloppulomalle Poriin, saimme osaksemme kummastuneita kommentteja:
”Mitä, miksi ihmeessä Poriin?”
”Eihän siellä ole mitään.”
”Kertokaa sitten jos löydätte sieltä jotain kivaa.”
Otimme haasteen innolla vastaan ja päätimme löytää Porista kaikki kivat, suosittelemisen arvoiset paikat. Ja niitä on kuulkaa aika liuta! Läheskään kaikkia emme ehtineet itse testata, mutta paikallislähteemme (Arnan serkku ja hänen miehensä – molemmat ehtoja porilaisia!) ovat täysin luotettavia.
Joten antakaas kun kerromme mitä kaikkea meidän perheen Porin-viikonloppu piti sisällään – ja mitä muuta se olisi pitänyt sisällään, jos aikaa olisi ollut enemmän.
Kolme ja puoli tuntia junalla
Matkustimme Poriin junalla. Vaihtoehtona oli vuokra-auto, mutta päädyimme junaan sekä ekologisista että ekonomisista syistä. Matka kesti vaihtoineen kolme ja puoli tuntia. Meillä oli kolmella neljästä matkasta paikat perhehytissä, ja se jos mikä oli hyvä veto! Perhehytissä on neljä tilavaa istuinta ja pieni leikkunurkkaus, ja ennen kaikkea ovi jonka saa kiinni. Mikään ei nimittäin ole stressaavampaa (ja ärsyttävämpää!) kuin paheksuen mulkoilevat kanssamatkustajat, joiden matkantekoa pienen vauvan itku häiritsee. Meidän Friidu ei tietenkään itkenyt, heh, mutta aika usein vauvat itkevät. Perhehyttejä on ilmeisesti vain yksi per juna, eikä niistä ymmärtääksemme joudu maksamaan mitään extraa, joten jos mielii perhehyttiin, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.
Saavuttuamme Poriin tarkistimme kännykän kartasta koordinaatit ja otimme jalkapatikalla suunnan kohti hotelliamme. Puiston laidalla bongasimme ensimmäisen merkin porilaisuudesta: tyhjä Karhu-tölkki! Alkoi olla lomafiilis!
Majoittuminen Sokos Hotel Vaakunaan
Kirjauduimme sisään Vaakuna-hotelliin ja kävimme pikaisesti heittämässä kimpsut ja kampsut tilavaan Superior-huoneeseemme. Huone oli niin iso, että se tuntui melkeinpä tilavammalta kuin meidän Vallilan-yksiö, joten lähellä oli, ettei jääty viettämään koko viikonloppua hotelliin. Sellaista herkkua kuin erilliset olohuone ja makuuhuone ei nimittäin kotioloissa pääse maistamaan. Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi, joten lähdimme innosta puhkuen tutustumaan lomakohteeseemme.
Kaupunkihaahuilua ja kulttuuria
Meillä oli ennen illallisvarausta muutama tunti aikaa, jonka vietimme rantakortteleissa päämäärättömästi haahuillen. Rantakortteleita kutsutaan Kivi-Poriksi, sillä niissä on 1800-luvun kivirakennuksia kaupungintalosta raatihuoneeseen ja entisestä pakkahuoneesta uusgoottilaiseen kirkkoon. Kokemäenjokea myötäilevän rantakadun, Etelärannan, varressa on aurinkoterasseja ja ravintolalaivoja, jotka tosin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ammottivat vielä tyhjyyttään. Eteläranta tunnetaan myös Jazzkatuna, joskin Yleltä saamiemme tietojen mukaan Jazzkatu jää historiaan ja tilalle tulee Suomi-Areenan tapahtuma-alue.
Mitä kaikkea kolmessa tunnissa sitten ehtii? No esimerkiksi seuraavaa:
Nauttia myöhäisen lounaan virvokkeiden kera Elba Café & Wine -nimisessä kahvila-viinibaarissa. Ihastella raatihuoneenpuiston kukkaloistoa. Kävellä Etelärantaa edestakaisin. Käydä Porin taidemuseossa, jossa on tällä hetkellä käynnissä mm. Marcos Ávila Foreron kiinnostava näyttely ja Steina & Woody Vasulkan hauska videoinstallaatio. Maistella Mufloni-oluita ja nauttia iltapäiväauringon lämmittävistä säteistä Beer Hunter’s -panimoravintolan terassilla.
Artesaanipizzaa ja herkkujätskiä
Illallisen nautimme Rossossa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että tätä ravintolavalintaa emme olisi itse tehneet, mutta kun tilaisuus tarjoutui, päätimme tarttua siihen avoimin mielin. Ja yllätyimme positiivisesti! Alkuruuat ja napolilainen pizza olivat perustasoa, mutta kiviuunissa paistettu roomalainen artesaanipizza oli oikein hyvä! Meidän Artohan on eräänlainen pizza-entusiasti, joten olemme pizza-asiakkaina varsin vaativia. Mutta artesaanipizzalle peukku. Ja ai niin, iso peukku myös jätskeille! Otimme jälkkäriksi pallot mango-passionhedelmäsorbettia ja suklaajäätelöä ja molemmat oli ihan himputin hyviä. Plussaa myös siitä, että Rossossa väsynyttä vauva-asiakasta ei katsota alta kulmain.
Ajoissa yöpuulle
Jos olisimme olleet liikenteessä kaksin, olisimme illallisen jälkeen palanneet vielä Beer Hunter’siin Muflonille jos toisellekin, mutta vauvaperheenä vetäydyimme hotellihuoneen rauhaan jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Salaisena haaveena meillä aikuisilla oli rojahtaa sänkyyn toljottamaan telkkaria vielä hetkeksi (ylellisyys, josta meillä ei kotona myöskään saa nauttia), mutta Friidua ei väsyttänyt vielä (enää) yhtään. Rojahdimme siis kaikki kolme sänkyyn ja hassuttelimme siellä kunnes väsymys lopulta vei voiton koko porukasta. Perheen yhteinen kikatuksentäyteinen iltahetki vei muuten voiton baari-illasta ihan kuus nolla.
Hotelliaamiaisen kautta puistoseikkailulle
Sunnuntai oli omistettu Kirjurinluodolle eli Kirjuril, kuten paikalliset kuuluvat sanovan. Mutta ennen puistoseikkailua oli aika keskittyä oikein ajan kanssa päivän tärkeimpään ateriaan eli aamiaiseen.
Vaakunan aamiainen oli perusketjuhotelliaamiaista astetta parempi. Toki sieltä löytyi ne pakolliset munakokkelit, pekonit ja karjalanpiirakat, mutta ilahduttavan paljon myös paikallisten tuottajien antimia. Kuten Ullan Pakarin leipää, Yyterin makkaraa ja sinappia sekä tyrnihilloa. Valikoima oli muutenkin todella runsas ja monipuolinen. Oli lämpimiä ruokia, lekkeleitä, puuroa ja jugurttia höysteineen, makeita herkkuja, croissantteja ja erilaisia leipiä. Leivät olivat itse asiassa ihan erityisen hyviä. Pieni miinus siitä, että saatavilla ei ollut espressopohjaisia kahveja, ainoastaan suodatinkahvia.
Pelle Hermannin leikkipuisto
Aamiaisähkyä hetken sulateltuamme kävimme luovuttamassa huoneen ja lähdimme lampsimaan kohti Kirjurinluotoa. Olimme sopineet tärskyt Arnan serkun Anun ja tämän miehen Arin kanssa, mutta sitä ennen meillä oli hetki aikaa kuljeksia keskenämme. Kävimme kurkistamassa tulevaisuuteemme, eli tsekkaamassa miltä Suomen parhaaksi leikkipuistoksi (vuonna 2014) valitussa Pelle Hermannin leikkipuistossa näyttää. Ihan hauskaltahan siellä näytti. Monenlaista telinettä ja rensseliä kaiken ikäisille lapsille – paitsi ihan pienille vauvoille – joten emme jääneet pitkäksi aikaa ihmettelemään.
Kesään heräilevä Kirjurinluoto
Pikaisesti ehdimme vielä moikata leikkipuiston vuohia, ennen kuin oli aika treffata Anu ja Ari, jotka olivat luvanneet näyttää meille paikkoja. Istuimme kuulumisten vaihdon ja jätskien verran Pelle Hermannin kahvilan terassilla, mutta jatkoimme sitten Kirjuri-kierrostamme. Kirjurihan on oikea kesäkeidas, jossa on leikkipuiston ja lasten liikennepuiston lisäksi uimaranta, kesäteatteri, kesäravintola ja mitä vielä. Kesäravintola tosin oli harmiksemme vielä kiinni, eikä Taavin pubikaan (joka meidän silmiin näytti enemmän kahvila-kioskilta kuin pubilta) ollut vielä korkannut kesäkautta. Harmillinen takaisku! Keli oli kuin morsian (ollut jo useamman viikon) ja kylmä virvoke olisi maistunut, mutta minkäs sille mahtaa, taskulämpimällä vesijohtovedellä oli pärjättävä.
Kauppakeskus Puuvilla
Kirjurikierroksen jälkeen oli vielä tovi aikaa ennen kuin piti lähteä juna-asemalle, joten poikkesimme lyhykäisesti Puuvillan, entiseen Porin puuvillan tehtaaseen rakennetun ostoskeskuksen kautta. Tai ei me sisällä käyty – mainoskylttien perusteella siellä näytti olevan ne samat ketjuliikkeet kuin missä tahansa ostoskeskuksessa – mutta miljöö oli kaunis. Kiinnostavimmat paikat olivat Porin paahtimon kahvila CafeSolo ja sen vieressä sijaitseva kulttuuritehdas Kehräämö, jossa toimii mm. Rakastajat-teatteri. Alueen kiinnostavuutta lisäsi se, että Ari kertoi molempien vanhempiensa työskennelleen puuvillatehtaassa aikanaan. Tehtaan historia on itse asiassa pitkä, mutta suht tuore. Tehdastoiminta alkoi jo vuonna 1898, mutta yllätykseksemme päättyi vasta 1994, eli aika hiljattain. Kauppakeskus on avattu vuonna 2014.
Puuvillasta kävelimme hotellin kautta juna-asemalle ja hyppäsimme klo 16.15 lähtevään junaan. Kotimatka tuntui pidemmältä kuin menomatka, mitä varmasti edesauttoi se, että Friidu kävi väsymyksestä vähän ylikierroksilla, eikä meillä ollut viimeiselle pätkälle perhehyttiä. Kotona oltiin kuitenkin jo kahdeksan maissa, jonka jälkeen saatoimme kaikki todeta olevamme väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Takana oli todella kiva perheloma!
Jos aikaa olisi ollut enemmän (ja alla oma auto)
Yyterissä on Pohjoismaiden pisin hiekkaranta, ja huhujen mukaan varsin kaunis sellainen, joten siellä olisimme viihtyneet paitsi biitseilemässä myös luontoretkeilemässä. Reposaaren puutalokaupunginosan olisimme halunneet nähdä. Myös Mäntyluodossa on puutalokortteleita, ja sieltä pääsee pengertietä pitkin Kallon majakkasaarelle, jossa olisi ollut kiva käydä aistimassa saaristolaistunnelmia.
Jos olisimme olleet kaksin reissussa, olisimme illastaneet italialais-skandinaavisessa ravintola Buccossa. Buccossa on myös lounas, jonne olisi hyvin voinut mennä vauvankin kanssa, mutta se on tarjolla vain arkisin, ja nyt kesällä se on tauolla. Grilliruuan ystävälle uskallamme suositella Grilli-Poria ja siellä tietysti porilaista. Itse emme paikan antimia tällä reissulla testanneet, mutta sekä Anu ja Ari että muut bongaamamme lähteet vannovat Grilli-Porin nimeen.
Tua noi, ooks sääki ollu Poris?
PS. Suomi–Pori-käännöstä saa mieluusti korjata, jos meni pahasti pieleen… 🙂
Tua noi, iha hyvä ja kiva kirjotus näi 18 vuat poris asunee miälest. 🙂
Mutta tosiaan, aikalailla ne Porin merkittävimmät jutut olette onnistuneet poimimaan! Tästä tuli mieleen, että itse en taida olla ikinä kuvata Poria enkä liioin muitakaan Suomen kaupunkia.
Moikka Mikko ja kiitos kommentista! Olipa kiva, että paikallisasukaskin tunnistaa tästä oman kaupunkinsa :D.
Me ollaan ruvettu viime vuosina tutustumaan omaankin kotikaupunkiin – Helsinkiin – ikään kuin turistin näkökulmasta. Suunnitellaan päiväohjelmia, käydään tutustumassa uusiin paikkoihin ja testataan uusia ravintoloita ja kahviloita. Ja otetaan kuvia. Se on aika antoisaa, kannattaa kokeilla!