Lake Toba – joutenoloa järvimaisemissa

”Moro moro!”
”Mitä jätkä, mitä kuuluu?”
”Tervetuloa Lake Toballe!”
”Missä hotellissa te asutte?”

Lake Toba on ollut suosittu matkakohde suomalaisten reppumatkaajien keskuudessa vuonna 2004 ilmestyneestä Madventures-tuotantokaudesta lähtien aina viime vuosiin saakka. Rikun ja Tunnan ja heidän jalanjälkiään kulkeneiden vaikutukset näkyvät Toballa paikallisten turismityöläisten kohtuullisen sujuvana suomen kielen taitona. Eräskin jamppa otti lautalla kontaktia toteamalla ”vittu, sataa”, ja siitähän virisi ihan oikea suomenkielinen keskustelu. Lopuksi rastapää laulaa lurautti vähän Zen Cafeta. Terve terve mitä kuuluu -meininki olisi ilman muuta ainoastaan ärsyttänyt jossain Phuketissa, mutta Toballa se oli aika sympaattista. Ihmiset olivat aidosti iloisia saadessaan suomalaisia vieraita, tai vieraita ylipäätään.

Aivan viime vuosina suomalaisia ei ole Toballa enää juurikaan näkynyt, kuten ei muitakaan turisteja. Itse asiassa Lake Toban turistikeskus Tuk Tuk oli todella rauhallinen ja minkäänlaista menoa sai ihan hakemalla hakea. Majapaikkoja, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä oli pilvin pimein, mutta asiakkaat loistivat poissaolollaan. Luimme matkaoppaasta, että 90-luvulla Lake Toba on ollut todella suosittu ja vilkas turistikohde, mutta ilmeisesti pohjoista Sumatraa koetelleet luonnonmullistukset ja poliittisesti epävakaa tilanne ovat karkottaneet matkailijat.

Lake Toballa oli todella rentoa ja leppoisaa viettää pari viikkoa. Tuk Tukin kylä on idyllinen, maisemat upeita, ilmasto miellyttävä ja ihmiset äärimmäisen ystävällisiä. Monet jumahtavat Toballe pidemmäksikin aikaa, majapaikkamme Libertan väki osasi kertoa, että suomalaiset jumahtavat yleensä kolmeksi viikoksi tai kuukaudeksi. Tapasimme saksalaisen, joka oli jumahtanut vuodeksi. Toballa ei ole juurikaan tekemistä, mutta ei sitä kyllä kaipaakaan.

Pysähdyttiin tienvarteen kuvaamaan järvimaisemia, ja nämä jampat halusivat ehdottomasti, että otamme heistäkin kuvan.

Koululaistytöt pysäyttivät meidät ja halusivat harjoitella englantia. Lopuksi kaikki halusivat meidän kanssa kuvaan, kuvia räpsittiin tietysti jokaisen kännykkäkameralla. Ja päästiin jakamaan nimikirjoituksiakin – kylläpä tuli julkkisolo!

Kanaemoja poikueineen oli joka puolella.

Hieman arka kissanpoika jaksoi poseerata.

Aamut aloitettiin Liberta Homestayn maanmainioilla suklaakuorrutteisilla banaanipannareilla.

Vuokrattiin muutamana päivänä fillarit ja ajeltiin ympäri maaseutua katselemassa maisemia ja valokuvailemassa, joinakin päivinä vain käveltiin Tuk Tukia ympäri (4 km). Yhtenä päivänä käytiin ottamassa aurinkoa ja pulahtamassa järvessä ja muu aika vietettiin loikoillen, kirjaa lukien, blogihommia tehden ja jutustellen. Toballa on muutamia turistikohteita, joissa aktiiviset matkailijat käyvät piipahtamassa, mutta me ei jaksettu tässä vaiheessa matkaa innostua vesiputouksesta, kuumasta lähteestä tai näköalatornista, varsinkin kun oltiin kuultu, etteivät ne ole kovin ihmeellisiä. Myös kulkeminen on Toballa vähän hasardia. Tiet ovat huonoja ja liikenne vaarallista. Eräänäkin päivänä kuultiin bussin ajaneen rotkoon 7 matkustajaa mukanaan.

Sumatralla noin laajemmin katsottuna olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoista, mutta oltiin tultu saarelle tällä kertaa vain Lake Toban takia, ja aiottiin jatkaa matkaa mitä pikimmiten kohti Balia.

Pyöräretkellä. Tässä on just paineltu joku kilometrin mittainen ylämäki.

Kukkulan laelta avautuivat upeat maisemat.

Näissä maisemissa kelpasi olla vaan ja pötkötellä.

Vielä yksi kaunis järvimaisema

Talojen edustoilla oli maissia kuivumassa. Joskus kanat kävivät vähän nokkimassa niitä.

Tokihan siihen vielä muutama nyssäkkä mahtuu…

Tuk Tukin turistikeskuksessa oli myös paikallisten asumuksia ja viljelysmaita. Tämä  pelto sijaitsi aivan majapaikkamme vieressä.

Hauta kukkulalla. Batakit eivät hautaa kuolleitaan maahan (=helvettiin), vaan tällaisiin taloihin.

Täydennettiin kirjavarastoja Penny’s Bookshopissa. Löytyi paljon suomenkielisiäkin kirjoja.

Paikallisista ihmisistä kerrottakoon sen verran, että Lake Toban ympäristöä asuttavat pääasiassa batakit, jotka ovat tunnettuja hurjasta ihmissyöntimenneisyydestään! Batakien historiaan ja kulttuuriin (ja ihmissyöntitarinoihin!) voi käydä tutustumassa esimerkiksi Ambaritan kylässä sijaitsevilla kivituoleilla (stone chairs). Paikallisoppaaseen kannattaa ilman muuta panostaa 30 000 rupiaa eli reilut 2 euroa, muuten tästä kiinnostavasta pikkumuseosta ei varmasti saa mitään irti.

Arto demonstroi kuinka shamaani suorittaa rituaaleja tuomitun ympärillä.

Arna demonstroi tuomion toimeenpanoa.

Shamaanin taikasauva

Batakit ovat kovia musisoimaan. Sanonnan mukaan batakkimies ei ole koskaan kaukana kitarastaan, ja iltaisin pienistä kadunvarsien jungle juice -baareista kuuluukin aina iloista soittoa ja laulua. Batakeilla on rytmi veressä jo syntyessään, ja mekin havaitsimme jo pienten lasten näppäilevän kitaraa ja paukuttavan rumpuja, ja isosisarusten opettavan soittohommia nuoremmilleen. Satuimme eräänä iltana uuden baarin avajaisiin ja päädyimme lopulta laulelemaan ja soittelemaan paikallisten kanssa aamuun asti. Kokemus, joka jää varmasti ikuisesti mieleen!