Saana Live now – dream later -blogista haastoi meidät (molemmat erikseen!) listaamaan reissu-unelmiamme. Haasteen on alun perin aloittanut Kohteena maailma -blogin Rami. Olemme listanneet unelmakohteemme toisen valinnoista tietämättä, joten lopputulos on itsellemmekin yllätys!
Olemme jo ehtineet kertoa unelmiemme paikasta ja tapahtumasta, johon tekisi mieli matkustaa. Tänään vuorossa on kotimaankohde.
Kotimaankohde: Kevon kanjoni & Kuhmon karhusafari
Arna: Kevon kanjoni
Tämä oli haasteen vaikein kohta. Myönnän, että kotimaa ei erityisesti vedä minua puoleensa matkailumielessä, enkä oikein osaa edes sanoa miksi. Ehkä siksi, että se ei tarjoa tarpeeksi eksotiikkaa? En jotenkin edes miellä kotimaassa matkailua matkailuksi. Asenteessa on paljon korjattavaa, tiedän.
Suomessa on toki paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Esimerkiksi Vanha Rauma, Kokkolan vanhakaupunki, Porin Reposaari (myönnän – rakastan vanhoja puutaloalueita!), Loviisa (josta lukija vinkkasi meille viime kesänä ja joka on siitä lähtien pilkahdellut mielessä), Ahvenanmaa, Saimaa. Myös ruokamatkat Turkuun ja Tampereelle ovat jatkuvasti suunnitteluasteella. Ja sitten on se mökkiloma järven rannalla, jonka hankaluudesta ja kalleudesta valittelinkin teille viime kesänä . Mutta mökkiloma ei sitten kuitenkaan tuntunut varsinaiselta reissu-unelmalta.
Valitsin lopulta kotimaan reissu-unelmaksi sen kaikkein eksoottisimman ja extremeimmän vaihtoehdon, jonka saatoin kuvitella: eräjormailun. Suomeksi sanottuna viikon tai vähintäänkin muutaman päivän vaellusreissun pohjoisen erämaassa. Lempeitä, mutta pientä haastetta tarjoavia päivävaelluksia, upeita kansallismaisemia, jokia jotka pitää ylittää kahlaamalla, retkikeittimellä valmistettuja aterioita, nokipannukahveja, rinkka jossa jokaisella tavaralla on perusteltu paikkansa, yöpymisiä teltassa, laavulla tai autiotuvassa. Hiljaisuutta. Luonnon voimaa.
En osannut nimetä missä tällaista on mahdollista kokea, joten googlasin. Hakusanoilla “Suomen kauneimmat vaellusreitit” päädyin Kerran elämässä -sivustolle ja Suomen parhaat vaellukset -artikkeliin. Tunnen artikkelin kirjoittajan Villen ja tiedän hänen olevan eräjormailija vailla vertaa, joten päätin valita unelmakohteeni tältä listalta. Yllätyksekseni tajusin käyneeni viidestä listatusta kohteesta kahdessa: Urho-Kekkosen kansallispuistossa Luirojärvellä ja Saana-tunturilla. Olenkin jo puoliksi eräjorma! Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista valintani osui Kevon kanjoniin, joka on Villen mukaan “Yksi Suomen kauneimmista vaellusreiteistä” ja “huima luonnonihme”. Siellä on rotkolaakson lisäksi tunturia, metsää, vesiputousta ja muutama joenylitys. Vaellus on kuulemma myös “fyysisesti erittäin vaativa”, mutta haasteitahan tässä ollaan hakemassa. Unohtakaa se, mitä aiemmin sanoin lempeästä vaelluksesta.
Nyt tarvitaan enää sherpa, joka lähtisi meidän kanssa tällaiselle reissulle.
PS. Tänä vuonna saattaa toteutua sekä Vanha Rauma että Saimaa ja toivottavasti myös ruokamatka Turkuun! Eräjormailu tuskin…
Kuva: Hanna Sobczuk
Arto: Kuhmon karhusafari
Hävettää tunnustaa kuinka vähän olemme matkustaneet kauniissa kotimaassamme. Syitä on monia, kuten Arna blogissamme viime kesänä pohdiskeli.
Suurimmat kaupungit on sentään tullut nähtyä, useampaan kertaan jopa, joten lähdin nyt tutkailemaan unelmakohteita luonnonhelmasta. Mutta mistä löytyisi se kaikista kiinnostavin kohde? Olen itse käynyt Lapissa kaksi kertaa, ja siellä totisesti olisi vielä nähtävää. Toisaalta en ole ikinä käynyt Ahvenanmaallakaan – kyllä, totta se on! On käyty Australiat, Borneot, Nicaraguat ja Havaijit, mutta perunalastuistaankin tunnettu saariryhmä on jäänyt kiltisti odottamaan vuoroaan. Nästä gång kanske? Toisaalta suurin piirtein kaikki Lapin ja Ahvenanmaan välissäkin on vielä koluamatta. Sarkaa siis riittää.
Eläinten – siis villien sellaisten– näkeminen on ollut aina yksi matkojemme kohokohdista. Suomessakin riittää valtavasti paikkoja, joissa voisi bongailla paljon muitakin eläimiä kuin oravia ja citypupuja.
Metsiemme myyttisten olentojen, susien ja karhujen, kohtaaminen olisi varmasti ikimuistoinen kokemus. Nämä molemmat uljaat pedot voi nähdä, jopa samanaikaisesti kuulemma ainoana paikkana maailmassa, Kuhmossa. Sinne siis halajan.
Kuva: Adalmina’s Adventures
APUA, Arna!! Mulla sydän muljahti seitsemän kertaa ympäri, kun luin lauseen ”En jotenkin edes miellä kotimaassa matkailua matkailuksi.” 😱 Asenteissa on toden totta muutettavaa (*heristelee topakkana sormeaan tietokoneen äärellä).
Kevyemmistä haaveista kannatan erityisesti Vanhaa Raumaa. Toki on syytä muistaa, että Raumalla on paljon muutakin nähtävää kuin vanhakaupunki. Onhan Rauma Suomen ainoa kahden Unescon maailmanperintökohteen kaupunki, nih! (Ja täälläkin on Lappi – siellä se toinen mp-kohdekin sijaitsee.)
Kuhmosta sen verran, että muistaakseni Kuhmon seutu on ainoa paikka Suomessa, missä voi tavata kaikki Suomen suuret villipedot. Eli ei siis vain susia ja karhuja! 😉
Kiitos kommentista! Vastasin tohon ekaan asiaan sulle ja Ramille yhteisesti, kts. erillinen kommentti.
Toivotaan, että me päästäis vihdoin sinne Raumalle käymään ja että meidän ULKOMAANREISSU ei sotke aikatauluja :D.
Ja kyllähän nuo suurpedot kiinnostaa, ilves ja ahmako niitä oli vielä karhun ja suden lisäksi? 😀
Ollaan kerrankin Saanan kanssa samaa mieltä ja täälläkin aamupuurot meni väärään kurkkuun. Itse valmistun kotimaanmatkoihin samalla pieteetillä kuin ulkomaanreissuihin ja sen on avainasia elämyksiin. Suurin osa menee kotimaassa kohteeseen siten, että ei tutustu paikkaan etukäteen. Jos samalla lailla liikkuisi ulkomailla, niin suurin osa ei olisi yhtä haltioissaan kohteesta kuin etukäteen selvää ottamalla.
Kevon kanjoniin haluaisin minäkin. Viime kesänä olin Lapissa vaeltamassa useassakin paikassa ja Kevon kanjoni nousi sen reissun jälkeen esille, mitä moni on suositellut minulle.
Arvostan suunnattomasti tätä teidän tapaa purkaa haaste kymmeneen eri osaan ja kertoa kohteista laajemmin! Luen mielelläni näistä jokaisen osan, kiitos näistä!
Kiitos Rami kommentista! Vastasin tohon ekaan teille Saanan kanssa yhteisesti, kts. erillinen kommentti. Tuo on muuten varmaan ihan totta, että kotimaanreissuja ei suunnitella yhtä perusteellisesti kuin ulkomaanmatkoja, erittäin hyvä pointti. Me ei olla juurikaan kotimaanmatkailtu, mutta niille muutamalla reissulle ollaan kyllä tehty ennakkotyötä ihan kiitettävästi. Ne on tosin ollu kaupunkireissuja, ja selvittely on koskenut pääasiassa ravintoloita ja kulttuurikohteita.
Meille oli ainoa oikea ratkaisu pilkkoa haaste osiin, koska yhtenä postauksena siitä olis tullut ihan jumalattoman pitkä, eikä oltais saatu sitä varmaan ikinä kasasan :D. Tällaisia pikkupostauksia on itse asiassa aika hauska tehdä. Hyvä haaste!
Kiitos Saana ja Rami kommenteista, hyvistä sellaisista! Vastaamisessa on hieman kestänyt, sillä jouduin ihan funtsailemaan muutaman päivän, mistä tämä mun kokemus, että kotimaanmatkailu olisi vähemmän matkailua, oikein kumpuaa.
Tässä on oikeastaan kaksi eri puolta. Ensimmäinen on sanan ”matkailu” määritelmä. Mulle matkailu tarkoittaa jotain uutta ja erilaista. Uusiin kulttuureihin tutustumista, vierasta kieltä, uusia makuja, uudenlaisia maisemia, eksoottisia eläimiä ja erilaista ilmastoa. Kotimaa ei tarjoa näitä, vaan meninpä mihin Suomen kolkkaan tahansa, siellä on samanlaista kuin kotona. Ihmiset, kulttuuri, tavat, kieli, infra, ruoka, ilmasto jne. kaikki on samaa, enkä siksi pääse kokemaan sitä uutuuden ja vierauden tunnetta, mitä ”matkailulta” kaipaan. Tässä ei siis ole mitään arvolatausta, enkä pidä kotimaata matkailumielessä huonompana kuin ulkomaita, vaan en vain yksinkertaisesti osaa ajatella sitä samalla lailla matkailuksi, koska se on niin tuttua ja tavanomaista.
Olen itse asiassa juuri selvittänyt erilaisia käsitteitä opinnäytetyötäni varten, joten nostanpa tähän matkailun määritelmän (mm. WTO:n ja Tilastokeskuksen mukaan): ”Matkailu on ihmisten matkustamista ja oleskelua tavanomaisen elinpiirinsä ulkopuolella […]” Ehkä tämä mun ”asenne” johtuu siis siitä, että miellän kotimaan kokonaisuudessaan mun tavanomaiseksi elinpiiriksi.
Toinen asia on sitten se, että kotimaa ei kiinnosta mua matkailumielessä yhtä paljon kuin ”ulkomaat”. Tämän uskon johtuvan ihan vain mun henkilökohtaisista kiinnostuksenkohteista. Tykkään enemmän lämpimästä kuin kylmästä, tropiikista kuin mäntymetsästä, räiskyvästä kuin hillitystä, tulisesta kuin miedosta, suurkaupunkien sykkeestä kuin uinuvista pikkukaupungeista, historiallisista rakennuksista kuin laatikkoarkkitehtuurista, puheliaisuudesta kuin vaikenemisesta jne. jne. Ulkomaistakaan mua ei todellakaan kiinnosta kaikki, vaan monet maat menee kiinnostavuudessa samaan kastiin kotimaan kanssa. Eli olisi ihan kiva mennä, mutta sitten kun tehdään valintoja mihin mennään, eksoottisemmat maat vaan menee kiinnostavuudessa sisäkaarteessa ohi. Periaatteessa olen sitä mieltä, että makuja on monia ja makuasiat on makuasioita, eikä kaikkien tartte tykätä kaikesta, mutta silti poden vähän huonoa omaatuntoa siitä, että kotimaanmatkailu ei kiinnosta yhtä paljon kuin kaukomatkailu. Vaikka en tiedä onko siinä mitään pahaa. Joka tapauksessa HALUAISIN matkailla kotimaassa enemmän ja haluaisin oppia nauttimaan siitä yhtä paljon kuin ulkomaanmatkailusta. Ehkä se on jo hyvä alku.
Noin. Tuli pitkä selostus eli selitys. Kelpaako? 😀
– Arna
”Mulle matkailu tarkoittaa jotain uutta ja erilaista. Uusiin kulttuureihin tutustumista, vierasta kieltä, uusia makuja, uudenlaisia maisemia, eksoottisia eläimiä ja erilaista ilmastoa. Kotimaa ei tarjoa näitä, vaan meninpä mihin Suomen kolkkaan tahansa, siellä on samanlaista kuin kotona. Ihmiset, kulttuuri, tavat, kieli, infra, ruoka, ilmasto jne.”
Mää olen NIIIIIIN eri mieltä tästä asiasta. Sun on todellakin tultava Raumalle ja pian jos kuvittelet, että menet mihin Suomen kolkkaan tahansa, siellä on samanlaista kuin kotona. No ei kyllä ole Helsingissä ja vaikkapa nyt Raumalla mitään samaa, ei edes se kieli! 😂 Eikä infra. Eikä ihmiset. Kulttuurierojakin on. Eikä ruokakaan ole samanlaista, vai tarjoileeko monikin helsinkiläisravintola lapskoussia? 🤔
Jos olisin vielä astetta radikaalimpi kotiseutuintoilija, saattaisin jopa ottaa loukkauksena väitteen, ettei suomalaisissa kunnissa ja kaupungeissa ole omaa kulttuuria. Eihän se ole totta. Toki kulttuurierot ovat pienempiä kuin Suomen ja vaikkapa nyt Kiinan välillä, mutta joka paikassa on omat ainutlaatuisuutensa. Veikkaanpa, että aika monella suomalaisella on väärä ennakkoasenne tähän liittyen. Silloin niitä eroja ja ainutlaatuisuuksia ei edes haluta nähdä, vaikka ne tuotaisiin suoraan silmien eteen.