≡ Menu

Kuulumisia ja rento kesäpäivä Helsingissä

Päivä Helsingissä

Ensi alkuun nöyrimmät pahoittelumme siitä, että blogi on ollut kuolleena kuin kivi peräti kuukauden päivät. Tässä on vain lievästi sanottuna kiirettä pidellyt, on nimittäin ollut muun muassa muuttoa (jo lähes vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut!), Arnalla opiskelukiireitä ja kaiken lisäksi vielä muutama muukin just tähän samaan saumaan osunut proggis. Mutta nyt kun isommista kiireistä on päästy, aikaa on taas blogillekin. Palaamme täten elävien kirjoihin tällaisella rönsyilevällä kuulumis- ja kuvapostauksella.

Muutto takana

Me tosiaan muutettiin taas. Laskentatavasta riippuen maailmaympärimatkalta paluun eli helmikuun 2013 jälkeen jo neljännen tai viidennen kerran. Heh. Ensimmäiset pari asuntoa oli ihan tarkoituksella väliaikaisia, mutta sen jälkeen kotia on vaihdettu vähän ex-tempore-meiningillä. Tämä viimeisin muutto on nyt toivottavasti vähän pysyvämpi. Ainakin me tykätään sekä kodista että uudesta asuinalueesta ihan kybällä, joten eiköhän me asetuta nyt tänne. Muuttaminen on todella rasittavaa puuhaa, mutta kyllä se sitten palkitsee, kun kamat on saatu edes jotenkuten paikoilleen ja purkamattomat laatikot pois silmistä :). Puuhaa toisin sanoen riittää edelleen, mutta kotona sentään näyttää jo kodilta.

Kesäloma edessä

Muuttopölyn laskeuduttua tajuttiin ykskaks, että kesälomaan on enää muutama viikko, joten ruvettiin kiireen vilkkaa miettimään kesälomakuvioita. Kohteen valinta onnistui tällä kertaa olemaan todella vaikeaa – varteenotettavien vaihtoehtojen joukossa pyörivät viimeiseen asti niin Irlanti ja Albania kuin Italia ja Slovenia sekä useampikin Kaakkois-Aasian maa. Meidän Facebook-tiliä seuraavat tietävätkin, että valinta osui lopulta Portugaliin, eli lennot Lissaboniin on ostettu ja pariviikkoinen Portugalissa siintää ihan muutaman viikon päässä. Mahtavaa!

Portugali on meille ihan uusi maa, ja lähtöön on tosiaan enää tovi, joten monta kysymystä risteilee mielessä: Missä kannattaa käydä, missä syödä ja juoda, missä yöpyä? Mikä on mukavan leppoisa rantakohde rentoutumiseen? Mitkä ovat kiinnostavimmat kulttuurikohteet? Joten laittakaahan parhaat Portugali-vinkkinne pinoon!

Työreissu Maltalle

Arna lentää vielä ennen Portugalin-reissua työasioissa Maltalle kirjoittamaan kattavaa Malta-opasta Kerran elämässä -matkailusivustolle. Opas julkaistaan joskus syksymmällä (ilmoitamme siitä kyllä sitten heti), mutta Malta tulee totta kai näkymään myös täällä blogissa sekä Cocoa etsimässän some-kanavissa vielä kesän aikana. Tämän reissun osalta suunnitelmat ovat jo vähän pidemmällä, mutta Malta-vinkit otetaan toki myös kiitollisuudella vastaan!

Tuo Kerran elämässä -sivusto on muuten ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos ette sattumoisin ole vielä laittaneet sitä seurantaan. Sivusto on pullollaan kokeneiden ammattitoimittajien kirjoittamia ja kuvaamia laatuartikkeleita kattavista maaoppaista kompakteihin vinkkijuttuihin ja vangitseviin matkareportaaseihin. Käykäähän kurkkaamassa!

Kesäpäivä Helsingissä

Helsingissä on toistaiseksi ollut kokonaista yksi kesäpäivä, ja se oli viime lauantaina. Aurinko paistoi ja lämpöäkin riitti. Me päätettiin viettää se turisteina omassa kotikaupungissamme, ja tässä tulos kuvareportaasin muodossa:

Kahvila Suvanto

Vallilasta Mäkelänkadun ja Suvannonkadun kulmasta löytyy kodikas kahvila Suvanto, josta saa puuro- ja buffet-aamiaista sekä keittolounasta. Me aloitettiin turistipäivämme täältä suolaisella piirakalla, kahvilla ja porkkanakakulla.

Kahvila Suvanto

Kahvila Suvannon porkkanakakku on ihanan mehevää!

Vallilan pop-up kesäkahvilaMeillä oli kävelysuunta keskustaan päin, joten koukattiin viehättävän Puu-Vallilan läpi. Sieltä löytyy muuten sekä tämä ihana pop-up-kesäkahvila…

Pikku-Vallila

…että paikallinen kaljakuppila Pikku-Vallila. Joka oli toki tähän aikaan päivästä eli aamulla kiinni.

Dallapenpuisto

Dallapénpuistossa on kesäisin kaikenlaista pientä tapahtumaa. Nytkin siellä viriteltiin instrumentteja ”lavalle” eli Harjun nuorisotalon portaille. Rakennus on muuten alun perin toiminut ruumishuoneena.

Harjukatu

Harjukatu kylpee auringonpaisteessa.

 

Ravintolalaiva Relandersgrund

Pohjoisrannan Relandersgrund on yksi meidän suosikkiravintolalaivoistamme. Se on muuten oiva taukopaikka myös ihan oikeille turisteille, sillä sen ympäristössä on nähtävyys poikineen: kauppatori, Pressanlinna, Uspenskin katedraali, Finnair Sky Wheel…

Relandersgrund vehnäolut

Lämmin kesäpäivä ja huurteinen olut, mikäs sen parempi yhdistelmä!

Rakkauslukot

Kylläpäs joku on ollut vitsikkäällä päällä…

Ravintolalaiva Eteläranta

Me ei pitkälle ehditty pötkiä, kun langettiin jo toisen ravintolalaivan houkutuksiin. Tämä botski – Nikolai II nimeltään – sijaitsee Etelärannassa.

TähtitorninvuoriVirkistävien oluiden jälkeen otettiin suunta kohti Kaivopuistoa, jonne oikaistiin Tähtitorninpuiston läpi.

Tähtitorninvuoren puistoIstuttiin hetkeksi ihailemaan vihreyttä ja vehreyttä ja nauttimaan auringonpaisteesta.

Kaivopuisto Iso Puistotie

Tämä Kaivopuiston pääraitti eli Iso Puistotie on nykyään hieman toisennäköinen kuin vielä muutama vuosi sitten. On komee!

Kaivopuiston tähtitorni

Kaivari oli täynnä lenkkeilijöitä, frisbeen heittelijöitä, kaiken maailman temppuilijoita ja piknik-porukoita. Ihanan kesäinen meininki!

Kaivopuisto hääkuvaukset

Kaivari on myös idyllinen hääkuvauspaikka, mutta tuo kaakattava ja joka paikkaan paskova hanhilauma kyllä ehkä vähän latisti tunnelmaa…

Helsingin jäätelötehdas

Suomen parhaat jäätelöt tulee ehdottomasti Helsingin jäätelötehtaalta!

Taste of Helsinki

Ilta sujui rennoissa ja maukkaissa merkeissä Taste of Helsinki -tapahtuman herkkujen äärellä. Tämä on yksi meidän suosikkitapahtumista, sillä järjestelyt ja puitteet on hoidettu viimeisen päälle ja tarjolla on laadukkaita, kekseliäitä ja herkullisia ruoka-annoksia Suomen parhaista ravintoloista.

Taste of Helsinki Ragu

Ragun hiillostettua miekkakalaa, sardelliaiolia ja paahdettua pecorinoa sekä lakritsivaahtoa, marinoitua fenkolia ja sitruunajäätelöä. Molemmat hyviä, mutta jälkimmäinen ihan superhyvää!

Taste of Helsinki Matti Jämsen

Matti Jämsenin friteerattua, katajanmarjalla maustettua kanankoipea ja kuusenkerkkää Bocuse d’Or 2015. Arnakin maistoi, vaikka ei normaalisti syö kanaa. Ei ollut hassumpi tämäkään annos. Viereisessä pöydässä kävi köpelösti, kun lokki tuli ja nappasi kaverin lautaselta tuollaisen kokonaisen kanahässäkän. Sai lokki aikamoisen herkkupalan, ei voi muuta sanoa. Osasikohan se arvostaa sitä?

Taste of Helsinki Bröd sipulilientä

Päivän yllättäjä: Brödin sipulilientä, vuohen gruyère -moussea, karamellisoitua sipulia ja hiivaleipää. Ihan törkeen hyvää!

Taste of Helsinki Sinne Wallenberg

Me syötiin päivän ekoja annoksiamme (Hoshiton inkivääripossua riisillä ja kouji-härkää nuudeleilla, jotka totta puhuen olivat varsin mitäänsanomattomia) pöydässä, jossa muu seurue söi tätä annosta ylistäen sen maasta taivaisiin. Sinnen Wallenberg eli vasikanpihvi, muhennettuja herneitä ja ruskistettua voita. Pakkohan sitä oli maistaa, ja kyllä, hyvää oli. Annos oli todellinen osiensa summa, nimittäin erikseen nuo komponentit eivät olleet mitenkään erikoisia, mutta kun kaikkia laittoi yhtä aikaa suuhun, makuelämys oli taattu.

TasteOfHelsinki_Bröd_voittaja

Meidän molempien mielestä kaikista illan aikana nautituista herkullisista annoksista ykköseksi nousi tämä: Brödin savustettu härkätartar, lehtipersiljamajoneesia ja ketunleipää. Niin suussasulavaa! Niin simppeliä! Niin hyvää! Kiitos Bröd! Tsekkasimme heti, että Bröd sijaitsee kätevästi Punavuoressa, ja sieltä saa sekä aamiaista, lounasta että päivällistä, joten ei muuta kuin syömään!

Taste of Helsinki Bröd härkätartar

…mmmmm, härkätartar….

 

{ 0 comments… add one }

Leave a Comment