Kolmen kuukauden rajapyykki

Kun matkasta on nyt takana neljännes, on hyvä hetki pysähtyä
pohtimaan kulunutta kolmea kuukautta.

Aika on kulunut hyvällä tavalla hitaasti. Koh Lantalla lekottelusta tuntuu olevan jo ikuisuus, Vietnaminkin lähes neljäviikkoinen on enää haalea muisto vain. Matkan varrella ollaan nähty ainutlaatuisia paikkoja, koettu unohtumattomia elämyksiä, solmittu uusia tuttavuuksia ja – totta kai – syöty paljon hyvää ruokaa.

Ensimmäistä kuukautta vaivasi kiire. Reissun ihan
ensimmäisellä etapilla Thaimaassa osattiin vielä ottaa rennosti, mutta Vietnamiin
siirryttäessä tahti kiihtyi tarpeettoman nopeaksi. Yritimme nähdä ja kokea
kaiken mahdollisen, jotta tuntisimme saavamme matkasta mahdollisimman paljon irti,
mutta emme sitten ehtineetkään kokea oikein mitään kun oli niin kova kiire.
Onneksi tajuttiin ajoissa ottaa aikalisä.

Hanoissa vietetyn viisuminodottelubreikin jälkeen tahti on
rauhoittunut selvästi. Ollaan ymmärretty ja jopa sisäistetty, ettei meidän tarvitse
nähdä tällä matkalla kaikkea, ja ettei se ole itse asiassa edes mahdollista. Meidän
ei tarvitse ehtiä kymmeniin maihin tai edes kaupunkeihin, kiivetä joka
kukkulalle, kartoittaa jokaista viidakkoneliömetriä tai varsinkaan koluta
jokaista museota. Tärkeintä on nauttia vapaudesta, yhteisestä ajasta ja
vastaantulevista kauniista ja mielenkiintoisista asioista kaikessa rauhassa.
Olemme miettineet myös jatkosuunnitelmia uusiksi, päättäneet karsia maita ja
pitää rauhallista matkustustahtia yllä.

Parhaimmalta on tuntunut vapaus ja kiireettömyys. Aamulla
saa herätä silloin kun herätyttää ja illalla voi mennä nukkumaan kun nukuttaa.
Aamutoimet saavat kestää kolme tuntia, ruokailuihin voi mennä helposti kerralla
tunti–kaksi, koska tahansa saa ottaa pienen lukuhetken tai vaikkapa
päivätorkut. Vielä emme kuitenkaan ole aivan päässeet eroon
tehokkuusajattelusta ja huonosta omastatunnosta, jos emme herää ajoissa tai tee
päivän aikana tarpeeksi jotain järkevää.
Opittavaakin siis vielä on.

Olemme myös oivaltaneet, että elämässä ei ehdi tehdä kaikkea
mitä haluaisi. Nytkin vaikka vapaa-aikaa on periaatteessa rajattomasti, ehdimme
tehdä vain rajallisen määrän asioita. Ennen lähtöämme suunnittelimme tekevämme
reissun aikana kaikenlaista – matkustamisen lisäksi siis – mutta emme olekaan
ehtineet sekä näkemään maailmaa ja nukkumaan 10 tunnin yöunia että lukemaan ja
kirjoittamaan, bloggaamaan, opettelemaan valokuvausta, treenaamaan, joogaamaan,
harrastamaan itsetutkiskelua ja mitä kaikkea niitä nyt oli. Oivallus on siis
se, että valintoja ajankäytön suhteen on tehtävä, oli vapaa-aikaa sitten paljon
tai vähän.

Koti-ikävä ei ole vielä iskenyt. Toki kotiväki ja ystävät
käyvät mielessä aika ajoin, mutta esimerkiksi suomalaisia ruokia, tapoja tai
omaa kotia ei ole vielä osannut kaivata. Matkustaminen tuntuu myös edelleen
kiinnostavalta, jännittävältä ja hauskalta, eli reissuväsymyksestä ei ole tietoa. Mikä on aika kiva juttu ottaen huomioon, että reissua on vielä yhdeksän kuukautta jäljellä!

Siinä ne tärkeimmät kai tulikin, niinku (Arnan) faija
sanois. Onhan sitä nyt kolmen kuukauden aikana tullut ajateltua enemmänkin,
uskokaa tai älkää, mutta palataan niihin myöhemmin sitä mukaa kuin asiat vähän
jäsentyvät omassa päässä. Nyt on mentävä nukkumaan, että jaksetaan huomenna
herätä ajoissa neljän päivän viidakkoseikkailulle!