Me ollaan viime päivinä, viikkoina ja kuukausina muisteltu viime kesän Amerikan-matkaa oikein olan takaa. Ah, se oli sitä aikaa kun ihmiset saivat vielä lennellä vapaina kuin taivaan linnut mantereelta toiselle, vailla huolta huomisesta – saati omasta ja muiden hengestä, terveydestä ja toimeentulosta. Oi niitä aikoja.
Tilanteesta johtuen blogin päivittäminen ei ole tuntunut järin mielekkäältä, joten täällä on ollut aika hiljaista. Mutta nyt päätimme herätellä blogia henkiin kertomalla teille tärkeästä päivästä tasan vuoden takaa. Päivästä, joka muotoutui yhdeksi Amerikan-matkamme elämyksellisimmistä. Vietimme heinäkuun neljättä eli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää Seattlessa oikein periamerikkalaiseen tapaan, mikä vei meidät askeleen lähemmäs amerikkalaisuuden ydintä.
Amerikkalainen ja suomalainen itsenäisyyspäivän vietto eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ok, amerikkalaiset saavat viettää omaansa keskellä heinäkuun helteitä, kun meille taas on annettu vuoden pimein ja ankein ajankohta. Siinä missä meillä itsenäisyyspäivää vietetään hartaasti sotiemme veteraaneja muistellen, Amerikassa heinäkuun neljäs on vapauden ja itsenäisyyden symboli, jota juhlitaan hilpeissä tunnelmissa yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Amerikkalaisen itsenäisyyspäivän neljä peruspilaria ovat kuuma grilli, kylmä olut, paraatit ja ilotulitukset, joten näistä aineksista mekin päätimme lähteä omaa suomalais-amerikkalaista juhlapäiväämme rakentamaan.
Edmondsin itsenäisyyspäivän paraati
Heinäkuun neljännen aamuna saimme isäntäpariskunnaltamme viestin suoraan Afrikan savanneilta: ”Oletteko menossa Edmondsin paraatiin? Se on must!”
Emme olleet kuulleetkaan Edmondsin paraatista, mutta kun se kerran oli must, ei siinä muu auttanut kuin pistää hippulat vinkumaan: ryhmä rämä pikaiseen suihkuun, sinipunavalkoiset vetimet niskaan ja autoon.
Edmonds on viehättävä pikkukaupunki Puget Sound -lahden rannalla, noin 25 kilsan päässä Seattlesta. Sieltä löytyy amerikkalaista idylliä aidoimmillaan: valtavia omakotitaloja pylväskuisteineen, trimmattuja pensasaitoja, isoja pihoja, komeita istutuksia ja liehuvia tähtilippuja. Edmondsin itsenäisyyspäivän paraati, An Edmonds Kind of 4th, on paikallinen spektaakkeli, jota saavutaan katsomaan kauempaankin, minkä opimme paikallisilta isänniltämme.
Paraatin järjestää Edmondsin kauppakamari ja siihen osallistuu kansalaisjärjestöjen, asukasaktiivien, viranomaisten, harrastusporukoiden ja perheiden lisäksi myös valtava joukko paikallisia yrityksiä, joille paraati on eräänlainen markkinointikanava. Tämä oli kiinnostava havainto, sillä Suomessa paraateja ei olla hoksattu käyttää kaupallisiin tarkoituksiin (– ja hyvä niin?). Viime vuonna heinäkuussa oli käynnissä myös paikallisvaalit, joiden ehdokkaat olivat näkyvästi mukana paraatissa.
Halusimme sulautua joukkoon, joten olimme pukeutuneet asiaan kuuluvasti siniseen, punaiseen ja valkoiseen sekä lähi-mallin krääsäkaupasta löytyneisiin Americana-asusteisiin.
Mutta mikäpä siinä, annetaan kuvakavalkadin puhua! Hauskaa oli, ja mikä hauskinta, Pikku Ystäväinen sai saaliiksi valtavan määrän karkkia!
Grillailua kotipihalla
Paraatin jälkeen Edmondsissa olisi ohjelma jatkunut vielä paikallisen palokunnan vesipallokilpailulla. Älkää kysykö tarkemmin, mutta ilmeisesti homman nimi on se, että vesiletkulla, tai siis sillä vedellä joka tulee palomiehen letkusta (kääk! tämän selittäminen ei mene hyvin!!!) yritetään saada pallo vastustajan puolelle. Tätä olisi ollut hauska seurata, sillä kyseessä on vuosikausia jatkunut perinne, mutta meillä oli jo kiire takaisin Seattleen ja kotipihalle grillailemaan.
Menu oli suunniteltu tarkkaan etukäteen, sillä halusimme kunnon amerikkalaisen itsenäisyyspäivän barbequen eli BBQ:n niin kuin sanotaan. Lihaa, makkaraa, kasviksia, perunasalaattia (eikä mitään suomalaista vappusalaattia, vaan all American potato salad, jonka ohje löytyi googlaamalla ja itse soveltamalla) ja tietenkin coleslawta, joka on amerikkalaisen grilliaterian lisuke numero yksi. Jälkiruuaksi oli Yhdysvaltojen lipun värein koristeltuna donitseja, kuinkas muutenkaan, ja pöytä oli koristeltu 4th of July -henkisellä kukkapuskalla, joita myytiin lähimarketissa.
Yläkerran naapureilla, joiden kanssa jaoimme saman pihan, oli myös omat grillikekkerinsä käynnissä. Niihin kuului kuuma grilli, kylmää kaljaa ja kavereita, kuten asiaan kuuluu. Oli hauska nähdä, että olimme onnistuneet kehittelemään varsin autenttiset itsenäisyyspäivän bileet. Ookoo, heillä ei kyllä ollut yhtä komeita asusteita kuin meillä, mutta luultavasti he eivät vain olleet ehtineet hankkia. Arna ja Iina ehdottivat, että olisimme pistäneet Springsteenin Brucea soimaan (Born in the U.S.A!), mutta Arto ja Heli toppuuttelivat. Se olisi ollut kuulemma liikaa.
Ilotulitukset Gas Works Parkissa
Grillijuhlien jälkeen oli aika hakeutua kaupungille itsenäisyyspäivän huipennukseen: katsomaan ilotulituksia. Meillä oli tosin pieni ongelma. Ilotulitukset ammuttaisiin kymmenen jälkeen illalla, meillä oli seurueessa kaksi pientä lasta, eikä autoa olisi mahdollista saada parkkiin lähellekään ilotulituspaikkaa. Tässä kohtaa Heli ystävällisesti uhrautui, mistä me muut olemme ikuisesti kiitollisia. Heli siis kuskasi meidät muut niin lähelle Gas Works Parkia kun autolla pääsi (lähimmät korttelit oli suljettu autoliikenteeltä) ja lähti sitten lasten kanssa kotiin.
Ilotulitukset ammutaan Seattlessa perinteisesti Lake Unionin ylle, ja paras paikka spektaakkelin seuraamiseen on Gas Works Parkissa, jossa väkeä oli kuin vappuna Kaivarissa – potenssiin xyz. Huomionarvoista oli, ettei humalaisia näkynyt. Toki muutamia Budweisereita oli varmasti iltapäivän barbequen äärellä nautittu, ja ilmassa leijui sakea yrtin tuoksu (kannabiksen käyttö on Washingtonin osavaltiossa laillista), mutta meno oli hyvin asiallista ja lungia. Me parkkeerattiin puiston keskellä olevan kukkulan rinteeseen odottamaan show’ta, joka alkoikin tismalleen aikataulun mukaan klo 22.15.
Ensimmäiset raketit räiskähtivät taivaalle Pearl Jamin tahtiin. Räväkkä alku teki vaikutuksen, ja kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin vielä Jimi Hendrixinkin aikana. Sitten tempo hidastui, ja loppupaukutus hempeiltiin pehmeän r&b:n ja siirappisen countryn tahtiin. Viimeisenä niittinä Céline Dion upotti meidät laulullaan yhä syvemmälle makeaan. Hiljaisuuden laskeuduttua olo oli kuin uppopaistetulla mars-patukalla. Oli aika lähteä kotiin Green Lakeen.
God Bless America!
Tietoisku: Mikä 4th of July?
Yhdysvallat itsenäistyi vuonna 1776, kun 13 brittiläistä siirtokuntaa (nykyistä osavaltiota) julistautui itsenäiseksi valtioksi. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 4. heinäkuuta, joka vakiintui kansalliseksi juhlapäiväksi. Itsenäisyyttä edelsi brittiläisten siirtokuntien aika, sitä edelsi eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden aika ja sitä edelsi alkuperäisten pohjoisamerikkalaisten aika – joka sekin on nimetty valloittajien tutkimusmatkailijoiden mukaan esikolumbiaaniseksi ajaksi. Alkuperäisten asukkaiden kanssa itsenäisyyspäivällä ei siis ole mitään tekemistä, ja olisikin itse asiassa kiinnostavaa tietää, miten alkuperäiskansojen edustajat suhtautuvat heinäkuun neljännen juhlintaan. Onko jollain tietoa?
PS. Juhlapyhän nimi on 4th of July, mutta valtaosa seattlelaisista tuntui toivottavan tutuille ja tuntemattomille ihan vaan ”Happy 4th!”
Täytyy todeta, että itse olen nimenomaan pyrkinyt toistaiseksi välttämään tuota päivää omilla Yhdysvaltojen reissuillani, mutta pakko myöntää, että tuo kyllä kuulosti (ja kaikin puolin) myös näytti todella kivalta päivältä!
Tää on vähän sellainen kaksipiippuinen miekka, vai miten sitä sanotaan. Toisaalta lomilla ei tee mieli joutua keskelle paikallisia lomaruuhkia, mutta toisaalta sitten taas nämä tällaiset on ainutlaatuinen mahdollisuus heittäytyä paikalliseen kulttuuriin. Meillä toki oli tällä reissulla etuna se, että oli paikallisia ystäviä, vaikka tää itsenäisyyspäivän spektaakkeli me vedettiinkin kyllä ihan omin voimin ja ideoin, heh 😁. Mut oli kyl tosi makeeta!
Ja pahoittelut vielä, että vastaus on viivästynyt!