Great Ocean Road ja Grampiansin kansallispuisto

Meidän oli alunperin tarkoitus ajaa Melbournesta Great Ocean Roadia pitkin Adelaideen itsenäisesti vuokra-autolla, ja jatkaa Adelaidesta edelleen bussilla kohti Alice Springsiä, mutta autonvuokraushintojen vertailu muutti suunnitelmat kertaheitolla. Pienen henkilöauton vuokraaminen kolmeksi päiväksi olisi maksanut 400 dollaria (325 e sis. lisävakuutuksen), joka oli jotakuinkin puolet enemmän kuin mitä olimme valmiita maksamaan. Päälle vielä bensat, majoitukset ja ruokailut, reitin ja aikataulujen suunnittelu sekä spennailu vääränpuoleisessa liikenteessä.

Selvitimme valmisretkivaihtoehtoja, ja kun Groovy Grape Getawaysin paketti Melbournesta Alice Springsiin tuli jopa 1000 dollaria omatoimimatkaa edullisemmaksi, päätös oli helppo. Tai sanotaan helpohko, koska vapaushan siinä menetettiin, mutta toisaalta tilalle saatiin vaivattomuus. Melbournesta alkoi siis 10 päivän tiukka retkiputki, jonka aikana nähtiin henkeäsalpaavia maisemia ja koettiin ikimuistoisia hetkiä.

Great Ocean Road on 243 kilometriä pitkä rannikkoa myötäilevä tie eteläisessä Australiassa, Torquayn ja Warrnamboolin välillä. Se rakennettiin vuosina 1919–32 yhdistämään rannikon pienet kaupungit, joiden välinen liikennöinti piti aiemmin hoitaa meriteitse. Tien rakentajina toimivat sodasta palanneet työttömiksi jääneet sotilaat.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli surffiparatiisi Torquay, Rip Curlin ja vastaavien surffimerkkien synnyinkoti. Satoi edelleen rankasti, eikä meistä tällä kertaa ollut myrskyn ratsastajiksi. Osa sen leffan kohtauksista on muuten kuvattu juuri Torquayssa. Sännättiin pieneen kahvilaan pikaiselle aamupalalle. Kahvilan lämmössä, höyryävän kuumat kupit käsissä porukan kielenkannat alkoivat pikkuhiljaa irrota, ja ensimmäiset sanat vaihdettiin. Nää tyypithän on varsin mukavia!

Vihdoin sade lakkasi. Muutama itsepäinen pilvenretale roikkui vielä taivaalla, kun pääsimme vihdoin aloittamaan varsinaisen matkanteon Great Ocean Roadilla. Tie luikerteli huikeiden maisemien keskellä. Valtava aava vasemmalla, jylhät sumuiset vuoret oikealla. Välillä ohitimme pieniä merenrantakyliä kuten Anglasea, Apollo Bay ja Lorne. Nälkä kurni jo mahoissa lounasajan lähestyessä. Sateen uhan takia emme aterioineet ulkosalla alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaan pysähdyimme ruokailemaan Koala Cove Cafeen, joka tarjosi australialaisen keittiön herkkuja kuten lihapiirakkaa, hampurilaisia, fish&chipsejä, hodareita… Kahvilan vieressä sijaitsi pieni eukalyptus-pusikko, joka oli kuulemma mitä mainioin paikka koaloiden bongaukseen. Jo oli aikakin, oltiinhan me onnistuttu aiemmin näkemään ryhävalaita ja pinviinejä, mutta ei koaloita, sen enempää kuin emuja tai kenguruitakaan, niitä oikeita Australian asukkeja.

Ja siellä niitä tosiaan oli! Peräti kolme! Kaksi karvapalloa tuhisi unissaan ylhäällä oksien suojissa, mutta yksi reipas ahmatti lappoi lehtiä suuhunsa minkä kerkesi! Mainio veijari! Yhtäkkiä paikalle singahti parvi kirkkaanpunaisia australiankuningaskaijoja kerjäämään huomiota, tai ehkä sittenkin jotain syötävää. Arna ojensi kätensä ja pian yksi uskallikko lennähtikin sille ja heti perään toinen pään päälle. Arto yritti napata tilanteesta kuvaa, kun takaapäin keskelle Arton kupolia laskeutui kolmas siivekäs. Siinä ne sitten hetken ihmettelivät maailman menoa.

Olipa iloinen yllätys nähdä koala näin aktiivisissa puuhissa, yleensä kun ne vain nukkuvat (jopa 20 tuntia vuorokaudessa).

Kuvanottohaasteita. Meidän kamera oli jumissa Arnan kaulassa, mutta onneksi tanskalainen matkakumppani sai napattua kuvan kännykällään.

Meidän oli kuitenkin kiiruhdettava tien päälle, sillä nähtävää oli vielä paljon. Päivä huipentuisi auringonlaskuun 12 Apostolilla, kalkkikivikallioilla, jotka ajan saatossa ovat irtautuneet itse mantereesta. Itse auringonlasku oli upea värjäten koko taivaanrannan hehkuvin värein. Vielä upeammilta näyttivät apostolit luoden dramaattisia alati muuttuvia varjoja rantatöyrääseen, ja vaihtaen väriään oranssista punaisen kautta sinisen eri sävyihin.

Loch Ard Gorge

Loch Ard Gorge Beach

12 Apostolia oli alunperin nimeltään ”Emakko ja 12 possua”, mutta sittemmin sen nimi muutettiin 12 Apostoliksi. | The 12 Apostles was originally called ”Sow and 12 Piglets”, but it was renamed to The 12 Apostles for tourism purposes.

London Bridge

Seuraavaksi suunnattiin Grampians-kansallispuistoon ja Brambuk Aboriginal Cultural Centeriin, joka oli vierailemisen arvoinen paikka. Siellä olisi saanut vierähtämään helposti pidemmänkin tovin, mutta nyt tunti sai riittää. Osa porukasta näytti olevan sitä mieltä, että siinäkin oli puolet liikaa. Ryhmämatkailun huonoja puolia… Jos kulttuuri ei niin kiinnosta, paikan kohtuullisen suuresta kaupasta voi ostaa kivoja tuliaisia laidasta laitaan. Meistä paikan myymät aborginaalikuvioin koristellut stubbyholderit oli vähän tahattoman mustan huumorin kyllästämät. Kun nyt tietää alkuperäisväestön keskuudessa jylläävän varsin pahanlaatuisen alkoholi-ongelman.

Pitkä ja suora tie

Maisemia matkan varrelta

Kenguruvaroitus

Ehdittiin vielä virkistäytymään MacKenzie-vesiputoukselle ja The Balconies -näköalapaikalle maisemia ihailemaan ennen kuin asetuttiin aloillemme Halls Gapiin, pieneen kylään Grampiansissa. Oppaamme vakuutti, että täällä näkisimme varmasti kenguruita. Niinpä hipsimme juuri ennen auringonlaskua läheiselle aukiolle, keskelle omakotialuetta, jonka pitäisi olla niitä väärällään.

Ja niin olikin! Siellä täällä syömässä ja pomppimassa, poikasiakin emoineen, olivat kyllä niin söpöjä että! Eivätkä juuri karsastaneet meitä, vaan päästivät aivan lähelle. Niitä olisi melkein voinut koskettaa, joskin silloin todennäköisesti olisi tullut turpiin. Sen verran isoja köriläitä suurimmat yksilöt olivat. Nähtiin kun yksi taistelupari otti yhteen, siinä kuulkaa lätty lätisi! Ja aivan kuin kenguruissa ei olisi ollut tarpeeksi, kolme valtavaa emua asteli aukion laidalla arvokkaan, joskin vähän höhlän oloisina. Nähtiinpä yksi peurakin kauempana, mutta se tuntui vähän vaatimattomammalta kenguruiden ja emujen jälkeen.

MacKenzie Falls

Äiti ja vauva / Mommy Roo and Joe

”Kato ku minä oon niin söpö! Kurkistan täältä mutsin pussista!”

”Kato, mä oon aika höpsön näköinen!”

Jätettiin kengurut ja emut illallistamaan ja painuttiin itse samoihin hommiin kämpille. Ikimuistoisen päivän päätti mainio pihvi-illallinen jälkkärinään ryhmämme tanskalaisjäsenen ruotsalaisen ohjeen mukaisesti pyöräyttämät korvapuustit. Maistuivat myös meille suomalaisille.

Kolmas päivä koitti varhain. Edessä oli kapuaminen Hollow Mountainille. Päivästä oli tulossa tukalan kuuma, joten liikkeellä piti olla ennen keskipäivän pahinta paahtoa. Maisemat olivat komeat, hetkittäin tuli aivan mieleen Kakadun luonnonpuisto. Hiki virtasi, kiivetessä pääsi todellakin hengästymään, mutta oli mukava päästä taas liikkeelle luonnonhelmaan. Loppumatka Adeleideen menikin sitten torkkuessa ja maisemia tiiraillessa.

Kukkulan kuningas

Auringonottoa jyrkänteen reunalla

Meidän poppoo Hollow Mountainin huipulla

Hullu papukaija!

Kokonaishinta sisälsi oppaiden palvelut, matkat pikkubussilla, 7 yön majoitukset (3 yötä hostellissa, 4 taivasalla swagissa) ja ruoat. Lisäksi itse piti hoitaa välipäivien majoitukset (2 yötä Adelaidessa ja väh. 1 Alice Springsissä – saatiin erittäin sopuhintaan matkatoimiston kautta).