Silmien edessä avautuu luontodokumenttien ja Zoo-kirjojen
Borneo: silmänkantamattomiin läpitunkematonta viidakkoa, vihreää kultaa, joka
kuhisee eksoottisia hyönteisiä, värikkäitä lintuja ja harvinaisia nisäkkäitä.
Kapea veneemme lipuu vihreää jokea pitkin hiljakseen kauemmas ja kauemmas
sivistyksestä, viidakon äänet toivottavat meidät tervetulleiksi ja sulkevat
meidät sisäänsä. Näemme mustasarvinokkaparven lentävän puusta toiseen, pian
värikäs kuningaskalastaja syöksyy saaliin perässä veneemme yli. Sydän pakahtuu
onnesta ja mielen valtaa liikutus. Täällä me nyt ollaan, Borneossa!
Täällä sitä nyt ollaan, Borneossa! |
olemme jakaneet kohokohdat useampaan juttuun. Expedition Borneo -juttusarjan
ensimmäinen osa kertoo vierailustamme Iban-heimon longhousessa.
oli hyvää aikaa vertailla Sarawakin (=Malesian puoleisen Borneon eteläisempi
osavaltio) retkitarjontaa. Kuchingin lähellä sijaitsee monia suosittuja
turistikohteita, kuten Bakon kansallispuisto (eläinten bongailuun), Gunung
Gadingin kansallispuisto (maailman suurimman kukan Rafflesian bongailuun), Cultural
Village (elävä museo, jossa voit tutustua Borneon alkuperäisheimoihin),
longhouse-retkiä ja vaikka mitä, mutta me halusimme tällä kertaa jotain muuta
kuin valmiin retkipaketin. Majapaikkamme Nomad Bed&Breakfastin isännän
Chrisin ehdotuksesta päädyimme D’Ajat Travel & Tours -matkatoimistoon,
josta löytyikin meille sopiva neljän päivän ja kolmen yön retki, jossa
yhdistyisivät kivasti ”Borneon pakolliset” eli longhouse-vierailu ja trekkailu
viidakossa. Matkatoimiston omistaja Hajat on 46-vuotias ikänsä luonto-oppaana
toiminut perheenisä, joka on vilpittömästi omistautunut Borneon sademetsien ja
erityisesti orankien suojelulle, todella sympaattinen tyyppi.
ja tunnin veneellä, ja saavuimme alkuillasta Iban-heimon longhouseen, jossa
meidän oli määrä yöpyä jatkaaksemme seuraavana aamuna matkaa yhä syvemmälle
viidakkoon.
the Dayak. Heimoja on yhteensä yli
200, ja niillä on kaikilla omat kielensä (tai ehkä pikemminkin murteensa),
kulttuurinsa ja tapansa. Sarawakin väestöstä 30 % on Ibaneita, jotka
ovat tunnettuja hurjasta pääkallonmetsästysmenneisyydestään. Ibanit ovat
pääosin kristittyjä – kiitos eurooppalaisten valloittajien ja
lähetyssaarnaajien – mutta kristinuskon rinnalla myös vanhat animistiset
uskomukset ovat edelleen kovassa huudossa. Ibanit asuvat longhouseissa (rumah panjai), jotka muodostuvat
lukuisista asuinhuoneistosta ja niitä yhdistävästä, yleensä katetusta
oleskelutilasta, joka on kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä. Perinteisesti
longhouset rakennettiin kivikovasta ja säänkestävästä hard woodista, mutta nykyisin yleisemmin betonista. Longhousen
ykkösmies on tietysti päällikkö, chief.
Chief. Tatuoinnit suojelevat vihollisilta ja pahoilta hengiltä sekä antavat voimaa. |
käy juurikaan muita turisteja. Betonitalo on rakennettu vain muutama vuosi
sitten edellisen puurakenteisen talon tultua tiensä päähän, ja se on varusteltu
niin modernilla keittiöllä kuin telkkareilla ja satelliittiantenneillakin.
Jotkut reissarit, joiden kanssa juttelimme Nomadissa longhouse-vierailuista
olivat ihan äimänä siitä, että longhouset eivät olekaan mitään maalattiaisia
bambumajoja, mutta meidän mielestämme se nyt on vähintäänkin normaalia, että
Ibanit ovat mukana kehityksen kelkassa siinä missä ihmiset yleensäkin. Jotkut
longhouset pidetään tarkoituksella perinteisessä asussa turistien
viihdyttämiseksi, ja niissä asukkaatkin pukeutuvat ryhmien vierailun ajaksi
perinneasuihin ja esittävät perinnetansseja ja tarjoavat ämpäritolkulla
riisiviiniä, mutta tällaista kokemusta emme halunneet. Toiveissamme oli
nähdä ihan tavallisen longhousen arkea, ja toiveemme täyttyivätkin.
longhousen päällikköä, joka toivotti meidät tervetulleiksi kylään. Chief itse
istui paidatonna ja tatuoituna oman asuntonsa edessä lattialla, ja me vieraat
asetuimme häntä vastapäätä käytävän toiselle puolelle, huolehtien siitä etteivät
jalkamme osoita epäkohteliaasti häntä kohti. Siinä sitten istuttiin aikamme,
juotiin teetä ja ihmeteltiin puolin ja toisin, kunnes tervetuliaisseremonia
vaikutti olevan päättynyt. Siirryimme Hajatin kanssa chiefin kämppään
kokkailemaan illallista. Hajatin, Josephin (toinen oppaamme ja chiefin assari)
vaimon ja muutaman nuoremman apukokin toimesta valmistui herkullista
riisiviskikanaa ja viidakkorehuja, joiden resepti innokkaille kotikokeille
ohessa.
Hajat kokkauspuuhissa |
Riisiviskikana
runsaassa öljyssä (eikä mitään ruokalusikallista nyt, vaan ihan reilu öljy)
pannussa. Heitä sekaan kananpalat (joo, eli broilerinpalat), jatka
ruskistamista. Lisää paksua soijakastiketta, vettä ja suurustetta (esim. veteen
sekoitettu vehnäjauho) maun mukaan. Voit myös halutessasi jättää suurusteen ja
veden pois, jolloin ruoasta tulee vähemmän soosimainen. Lisää lopuksi reilu
humpsaus viinaa, me käytimme riisiviskiä, mutta myös esim. sake voisi käydä
aika hyvin. Kiehauta alkoholi pois (tai jätä Hajatin tapaan kiehauttamatta
jolloin maku on viinaisempi), ja voilá, ruoka on valmis!
meillä oli tällä kertaa viidakkosaniaista (Huom! kaikki saniaiset eivät
todellakaan ole syötäviä!) ja vesipinaattia. Hyviä vaihtoehtoja voisivat olla
myös vaikkapa okra tai paksoi. Hienonna huhmareessa valkosipulia, chiliä, salottisipulia ja
katkaraputahnaa, kuullottele niitä kevyesti öljyssä tai voissa. Lisää
puhdistetut rehut ja vokkaa nopeasti, jätä rehut napakoiksi. Mausta vielä
paksulla soijakastikkeella jos siltä tuntuu.
kanssa.
Riisiviskikanaa, viidakkosaniaista ja vesipinaattia |
kämppään, joka oli pääosin aika moderni, mutta josta löytyi kyllä niitä
perinteisempiäkin elementtejä. Esimerkiksi huoneiston perällä oli
maalattiainen, tulisijalla varustettu pieni huone. Kattoparrujen päälle oli
levitelty mattoja ja tekstiilejä, joissa mahdollisesti pesivät loiset ja muut
öttiäiset saatiin kätevästi savustettua hengiltä notskia polttamalla. Huoneistosta löytyi useampia isoja kiinalaisia ruukkuja, jotka olivat ennen
vanhaan jonkinlainen merkki perheen varallisuudesta ja asemasta, ja olihan
siellä koristeena (tai kenties sopivaa käyttötarkoitusta odottamassa?) chiefin
päällikköpäähinekin. Tämä nykyinen chief kun on toiminut tehtävässään jo jotain
sata vuotta, ehkä muinaisista pääkallonmetsästysajoista lähtien!
Chiefin keittiössä. Iban-miehet ei juuri paitoja käytä, myös keittiössä on luontevinta olla ilman paitaa, joten Arto seurasi esimerkkiä. |
aika. Longhousessa, kuten missä tahansa kodissa vieraillessa on kohteliasta
viedä tuliaisia. Meitä oli neuvottu viemään jotain, jonka pystyy jakamaan tasan
perheiden kesken, ja joka ilahduttaa erityisesti lapsia. Olimme ottaneet
neuvosta vaarin ja ostaneet matkalta pieniä naksupusseja ja tikkareita, jotka
ojensimme chiefille muiden asukkaiden istuessa ympärillä. Yksi vähän isommista
lapsista sai tehtäväkseen jakaa tuliaiset tasan perheiden kesken, ja lopuksi kunkin
perheen edustaja kävi noukkimassa omat naksu- ja tikkarikasansa ringin keskeltä
talteen. Seremonian jälkeen lapset hävisivät tikkarit suupielissä takaisin
leikkeihinsä ja aikuisetkin vetäytyivät omiin iltapuhteisiinsa. Me jäimme chiefin,
Hajatin, Josephin ja muutaman muun kanssa vielä ”turinoimaan” hetkeksi
(yhteistä kieltä ei toki ollut, Hajat käänsi englanniksi ja ibaniksi / bahasa
malesiaksi), kunnes oli aika siirtyä yöpuulle.
päälle viritettiin hyttysverkko. Verkon ulkopuolella kuhisi toinen toistaan
isompia ja pelottavampia mönniäisiä, mm. rukoilijasirkka, jättiläisampiaisia ja
vaikka mitä! Luettiin vielä vähän kirjaa fikkarin valossa ja nukahdettiin
lopulta viidakon ääniin. Aamulla herätessämme sänkymme ympärillä oli jo täysi
kuhina. Pakkasimme aamiaisen jälkeen reput selkäämme ja lähdimme patikoimaan
kohti Hajatin treehousea. Se onkin jo kokonaan toinen tarina, josta on tulossa
erillinen kirjoitus.
Meille sijattiin peti talon yhteistilaan |
Longhousen pihapiiri |
matkustamassa Borneoon. Päiväretkiä ja yön yli -retkiä on tarjolla jokaisessa
matkatoimistossa, ja yhden yöpymisen sisältävän retken hinta pyörinee noin 500
ringitin eli 125 euron (/hlö) hujakoilla. Nämä retket ovat kyllä sitten niitä
perinneasu-tanssi-riisiviiniretkiä, ja jos et etsi sellaista, kalliimpi
räätälöity ratkaisu voi olla hyvä valinta. Longhouse-vierailun voi järjestää
myös itse, mutta sopivan longhousen, oppaan, kuljetusten ym. etsiminen on niin
iso ja kallis homma, että se kannattaa mielestämme jättää matkatoimiston
hoidettavaksi.