Bangkok on meille entuudestaan tuttu kaupunki, joten jätettiin tällä kertaa nähtävyydet sun muut pakolliset aktiviteetit väliin. Tekisi mieli sanoa, että ollaan hoideltu nähtävyysasiat jo aiemmilla reissuillamme, mutta ei olla taidettu panostaa nähtävyyksiin aikaisemminkaan. Tullaan palaamaan Bangkokiin varmasti vielä monta kertaa, joten ihan hyvin voidaan säästää nähtävyydet myöhemmäksi.
Ei tehty Bangkokissa oikeastaan mitään erikoista, keskityttiin syömiseen, juomiseen ja hengailuun. (Arnaa olisi kutkuttanut keskittyä myös shoppailuun, mutta se ei näissä olosuhteissa käynyt päinsä.) Löydettiin pari kivaa katukeittiökeskittymää, toinen sijaitsi ihan meidän hostellin kulmilla Rama IV -kadulla ja toinen Silom soi 20:ssa. Tarjolla oli mitä herkullisempia thai-keittiön antimia huokeaan hintaan (esim. nuudelisoppa alle 1 €), syötiin lähinnä näissä tai sitten ostoskeskusten food courteissa, joista saa myös hyvää ja halpaa paikallista ruokaa.
Vietettiin yksi hikinen aamupäivä elämää kuhisevassa Chinatownissa
Odoteltiin herkkujen valmistumista vesi kielellä
Kanaa, monnia ja morning glorya, namnam!
Bangkokin kuumuudessa jääkahvi viilentää ja piristää
Tää oli jotain makeaa ja rapeaa riisiä tykötarpeineen, ei ihan lemppariksi muodostunut mutta tulipahan kokeiltua
Nuudelisoppaa katukeittiössä
Nuudelisoppaa ostoskeskuksen food courtissa
Chao Phraya -joella matkalla Chinatowniin
Vietettiin Bangkokissa aiotun kahden päivän sijaan kolme. Oltiin varattu etukäteen Take a nap -hostellista huone kahdeksi yöksi ja päätettiin ottaa sitten vielä yksi yö lisää. Hostellin huoneet oli ajan hengen mukaisesti sisustettu eri teemoin ja meidän huoneemme teema sattui olemaan Around the World. ¡Que coincidencia!
Around the world -huone (huomatkaa keskittynyt facebookkausilme)
Kolmen päivän jälkeen oli aika karistaa suurkaupungin saastepilvet keuhkoistamme ja suunnata kohti Etelä-Thaimaan valkohiekkaisia rantoja. Otettiin Bangkokista yöjuna Trangiin (16 h), josta jatkettiin vielä minivanilla ja lautalla ja päädyttiin lopulta piskuiselle Koh Ngain (tai Koh Hai) saarelle. Siellä kuulkaa vesi onkin turkoosia ja hiekka valkoista! Aika kului saarella lähinnä linnunmaidossa lilluen ja aurinkoa palvoen. Snorklaus- ja sukellusmahdollisuudet ovat täällä kuulemma ensiluokkaiset, mutta ne jäi meiltä nyt kokeilematta.
Karstivuoria Koh Ngain edustalla
Hmmm…
Satuttiin bongaamaan meidän bungalowin pihalta parvi hornbillejä (tutkimuksemme mukaan tämä kyseinen laji on antharacoceros albirostris eli intiansarvinokka). Vaikuttavia otuksia, jotka näyttävät siltä että ne olisivat vierailulla joltain esihistorialliselta aikakaudelta!
Otukset päästivät kuvaajan lähelle ja vaikuttivat melkein poseeraavan kameralle!
Sarvinokat ovat ainoita lintulajeja, joilla ensimmäiset kaulanikamat ovat sulautuneet yhteen. Tämä tarjoaa todennäköisesti paremman tuen lintujen suurelle nokalle. (Lähde: Wikipedia)
Koh Ngailla ei ole lainkaan paikallisasutusta joten kaikki toiminta on suunnattu turisteille. Hintataso on korkeahko ja ruoka on selvästi länsimaiseen makuun tuunattua (eli mautonta). Yritettiin kovasti tilata ravintoloissa aitoja thaimakuja, ”thai phet”, ”very spicy” ja vaikka mitä, mutta ei mennyt jakeluun. Mutta ymmärtäähän sen, tällä systeemillä kysyntä ja tarjonta varmaankin kohtaavat.
Meno oli Koh Ngailla siinä määrin rauhallista että päätettiin kahden päivän jälkeen vaihtaa maisemaa. Päädyttiin lyhyen merimatkan jälkeen Koh Lantalle. Ollaan vaihdettu täällä majapaikkaa jo useamman kerran, ja tänään vihdoin löydettiin paikka, jossa halutaan asua loppuaikamme Lantalla eli vajaan viikon verran. Ensipuraisulla Lantaa näyttäisi vaivaavan Koh Ngailta tuttu ruokaongelma, mutta eiköhän me täältä vielä herkkuja löydetä!
Kiva nähdä kuvia ihanista paikoista, mutta ennen kaikkea teistä! Moi Arppuri! Moi Arna!
T. Iina
Voi vitsi! Mun alko tekee mieli nuudelikeittoa! Meenpä ostamaan nuudeleita. Moi vaan!
T:Aija
Papaijasalaatti, laab moo, tai laab kai kitusiin niin jo on thai phettiä! 🙂
Moi Iina! Moi Heli! Moi Aija!
Minde, ollaan kyllä yritetty tilailla kaikkia tietämiämme tulisia thairuokalajeja, mm. papaijasalaattia ja laab kaita, mutta niihin ei ole vain laitettu tarpeeksi makuja, aika monesti ne laimennetaan "turistin makuun sopiviksi". Mutta em. kirjoituksen julkaisemisen jälkeen ollaan kyllä saatu muutama sopivan tulinen satsi :).
Hei rakkahat ja Arnalle myöhäiset synttärionnittelut! Ihanalta vaikuttaa teiän reissu… Täällä sitä vaan liukastellaan ja toivotaan että kesä tulis:) Ite vetästiin just vika Meksikosta tuotu Habanero-satsi ja kyllä polttelee sekä näpeissä että suussa!:) Katteltiin eilen vanhoja kuvia ja silmiin osu (valitettavasti) myös eräät Mikkelissä otetut bilekuvat – teitä on jo ikävä! :-/ Take care, enemmän spostitse… T: Pastori ja sen vaimo